Yhteys löytyykin 1900-luvun historiasta ajalta ennen Suomen tasavallan syntyä ja pian sen itsenäistymisen jälkeen. Presidenttipolku-hankkeen yhteistyökumppanit voivat ylpeänä osoittaa, että kultakin paikkakunnalta on lähtöisin yksi Suomen tasavallan presidenteistä: K. J. Ståhlberg Haapajärveltä, Kyösti Kallio Nivalasta ja Urho Kekkonen Pielavedeltä.

Paluu hankkeen juurille

Idea polkuun syntyi kolmen presidenttihistoriallisen kohteen yhdistämisestä. Kyösti ja Kalervo Kallion museo Nivalassa, Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo Haapajärvellä ja Lepikon torppa Pielavedellä vaalivat kukin yhden entisen presidentin historiaa ja legendaa. Presidentit ovat kansallisia hahmoja, joiden persoonat ja tarinat kiinnostavat. Etenkin 1900-luvulla Suomen tasavallan presidentillä oli merkittävästi poliittista ja yhteiskunnallista valtaa. Sitä on toki myös nykyisen vuosituhannen presidenteillä, vaikkakin ihan perustellusti presidentin lakiin kirjattua valtaa onkin vähennetty.

On tärkeä muistaa, ketkä ovat vaikuttaneet itsenäisen Suomen kehitykseen. Vahvat johtajat ja historialliset merkkihenkilöt ovat myös ikivihreitä aiheita, jotka kiinnostavat laajaa yleisöä. Näin kolmen museon yhdistäminen yhdeksi kulttuurireitiksi ja tarinoiden tuottaminen vetovoimaisuuden lisäämiseksi on saanut hankerahoituksen.

Kulttuuri-ilmastonmuutos paikalliskulttuuria korostamassa

Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden keskeinen teema ja sanoma on kulttuuri-ilmastonmuutos. Tavoitteena on luoda elinvoimaa alueille kulttuurin ja taiteen keinoin. Oulu2026-ohjelma ei rajoitu pelkästään Oulun naapurikuntiin, vaan koko Pohjois-Pohjanmaa (Merijärveä lukuunottamatta) on mukana rakentamassa kulttuuripääkaupunkivuotta omalla ohjelmatarjonnallaan.

Tärkeässä roolissa ovat Oulun kulttuurisäätiön myöntämät avustukset ja hankerahat kulttuuritoiminnan kehittämiseen. Presidenttipolun kaltaiset hankkeet tarjoavat pienten kaupunkien ja kuntien hyvinvointi- ja kulttuuriosastoille mahdollisuuden kehittää toimintaansa. Sama pätee myös reitin museoihin.

Suomessa on paljon museokohteita, joita kaupungit, kunnat, säätiöt tai yhdistykset pyörittävät pienillä resursseilla. Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden kaltaiset hankerahoitukset ovat usein ainoa tapa kehittää pienten toimijoiden toimintaa ja kokeilla uusia konsepteja. Omia resursseja kehittämiseen ei pienillä toimijoilla yksinkertaisesti ole, vaikka tahtoa olisikin. Olen huomannut tämän konkreettisesti omassa työssäni hankkeen parissa.

Oulu2026-juhlavuoden jälkeen olisi erityisen tärkeä, että osallistujat ja ohjelmatuottajat panostaisivat vuoden aikana rakennettuihin ja tuotettuihin sisältöihin ja konsepteihin.

Atla – kartta kulttuuriin

Yksi kulttuuripääkaupunkivuoden keskeinen työkalu on Atla-kulttuurikartasto. Juhlavuoden aikana Oulu ja lähikunnat täyttyvät erilaisista kulttuuritapahtumista, -kohteista ja -reiteistä. Miten saattaa nämä kaikki yhtenä, helposti saavutettavana pakettina yleisön saataville? Atla on Oulu2026-kulttuuripääkaupungin vastaus tähän haasteeseen.

Digitaaliseen kartastoon voi sijoittaa erilaisia pisteitä ja reittejä, jotka eivät rajoitu vain tekstisisältöihin. Atlaan voi ladata kuvia, ääniraitoja, AR-sisältöjä ja videoita: kulttuurireittejä ja -ympäristöjä voidaan rikastuttaa monin tavoin. Kulttuurikarttaan pääsee käsiksi oman älylaitteen internet-selaimella, eikä sen käyttö vaadi erillisen sovelluksen lataamista.

Osana kulttuuri- ja museoympäristön rikastamista Presidenttipolku tuo historiaa ja tarinoita helpommin saataville. Polulla tuodaan esille persoonia valtiomiehen roolin takana, tarinoita heidän elämänpolultaan ja uraltaan. Esittelen seuraavaksi Presidenttipolun kohteet kronologisessa järjestyksessä. Presidenttipolun tarinapisteet sijoittuvat museoiden pihapiireihin sekä enemmän tai vähemmän presidentteihin liittyville paikoille kunnassa.

Ronkaalan vanha pappila, Haapajärvi

Joen rannalla sijaitseva Ronkaalan pappila on seisonut Haapajärvellä jo yli 200 vuotta. Kaksikerroksinen, perinteisen punamultainen puutalo seisoo lähellä alkuperäistä paikkaansa Kalajoen kupeessa. Rakennuksen pohjakaava on 1700-luvulla kartanoissa, virkataloissa ja pappiloissa tyypillinen karoliininen pohjakaava. Pohjakaavan malli perustuu italialaiseen keskeissalityyppiin, joka levisi ympäri Euroopan hoveja ja porvariskoteja 1700-luvulla. Pohjakaavassa talon keskellä on eteinen, suuri sali ja pienemmät huoneet rakennuksen kummassakin päädyissä. Vielä 1800-luvulla tämän tyyppinen pohjakaava oli suosittu erityisesti Empire-tyylisissä kaupunkitaloissa.

Ståhlbergin perhe päätyi Haapajärvelle perheen isän Johan Gabriel Ståhlbergin työn perässä. Paremmin Jannena tunnettu mies oli saanut apupapin paikan Haapajärven pienestä pitäjästä. Perhe oli muuttanut isän työn perässä jo useamman kerran. Pieni Kaarlo Juho Ståhlberg syntyi Suomussalmella, mistä perhe muutti Alavieskaan ja sieltä viisipäisenä joukkiona sitten hevoskyydillä Haapajärvelle.

Ronkaalan vanha pappila rakennettiin vuonna 1784 pienen pitäjän pappismiehen virka-asunnoksi. Muuttaessaan pappilaan keväällä 1869 Suomen tasavallan tuleva ensimmäinen presidentti oli vain nelivuotias. Muutosta hän ei siis paljon muista, mutta isosisko Alma, joka oli tuolloin kuusivuotias, on kirjoittanut muistoja jännittävästä muutosta kylmänä keväänä.

Perhe asui pappilassa melkein kymmenen vuotta huolimatta isä-Jannen äkillisestä menehtymisestä 1873. Leskeksi jäänyt Amanda sai armonaikaa menehtyneen puolisonsa velkojen maksamiseen ja oikeuden jäädä asumaan vanhaan pappilaan. Hän sai myös pienen rahasumman perheensä elättämiseen. Tämä oli Ruotsin vallan ajalta periytynyt käytäntö, jolla virkamiehen leski sai turvattua toimeentulonsa puolison menehtymisen jälkeen. Rahasummalla ei eletty herroiksi, mutta toimeentulo oli ja koti Haapajärvellä säilyi, kunnes Amanda muutti perheensä Ouluun lasten koulutuksen perässä 1870-luvun lopun vaihteessa.

Ståhlbergin perheen muuton jälkeen pappilalla on ollut monta tehtävää. Se on toiminut muun muassa kunnantupana, postitoimistona ja kansanhuoltovirastona. 1900-luvun puolivälin jälkeen pappilan ulkoisesta olemuksesta oli kuitenkin huomattavissa ajan hampaan kova purema. Vuonna 1966 Haapajärvellä herättiin rakennuksen historialliseen merkittävyyteen: olihan sillä paikallisen merkityksen lisäksi kytkös tasavallan perustamisen kannalta keskeiseen valtionmieheen. Ja talo kertoo myös, millaisissa oloissa suomalainen pappisperhe eli 1800-luvun lopulla.

Ovathan historialliset rakennukset aivan uskomattoman kiinnostavia ja kauniita.

Ehkäpä samoja ajatuksia hautoivat Ståhlbergin lapsuudenkotimuseon entistämistoimikunnan perustajat, jotka entisöivät pappilan rahankeräyksen turvin. K. J. Ståhlbergin lapsuudenaikaan sopivaa esineistöä ja kalusteita etsittiin, hankittiin ja lainattiin museon kokoelmiin. Rahankeräyksen suojelijana toimi tuolloinen tasavallan presidentti Urho Kekkonen, kolmas Presidenttipolun päähenkilöistä.

Museon avajaisia juhlittiin 26.7.1969, jolloin paikalla oli itse Kekkonenkin.

Kyösti ja Kalervo Kallion museo, Nivala

Kyösti ja Kalervo Kallion museo sijaitsee Nivalan keskusta-alueen kupeessa. Museorakennus on punatiilinen, 1970-luvulle tyypillinen tasakattoinen rakennus. Haapajärvestä tai Pielavedestä museorakennus poikkeaa siinä, että se ei ole Kyösti Kallion lapsuuskoti. Museo valmistui talkoovoimin vuonna 1977, vaikka taustalla oli toki vastikään perustettu Kyösti ja Kalervo Kallion museosäätiö.

Suomen tasavallan neljäs presidentti Kyösti Kallio syntyi Ylivieskan Niemelänkylällä 10.4.1873. Kallio saapui Nivalaan nuorena miehenä, kun hänen tätinsä Anttuuna Kangas oli tehnyt kaupat erään virkamiehen lesken kanssa Heikkilän ja Mehtälän yhteisviljelyksessä olleista tiloista. Näin Kalliosta tuli kertaheitolla Nivalan suurin viljatilallinen. Nivalaan nuori mies jäikin, vaikka poliittinen ura piti miestä myöhemmin paljon Helsingissä. Kallion suku omistaa ja asuttaa edelleen Heikkilän maatilaa.

Kyösti ja Kalervo Kallion museon kokoelmat koostuvat Kallion suvun lahjoittamista esineistä kuten Kyösti Kallion lapsuudenkodin kalusteista. Museossa on myös Kallion työhuoneen kalusteet, jotka komeilevat monissa presidenttikauden aikaisissa kuvissa.

Museossa on kaksi päähenkilöä, kuten paikan nimestä voi arvata. Museo ei vaali pelkästään presidentti Kyösti Kallion perintöä vaan myös hänen poikansa, taiteilija ja kuvanveistäjä Kalervo Kallion uraa. Vaikka Kalervo Kallio ei kuulu Presidenttipolun päähenkilöihin, hänen täydellinen sivuuttamisensa olisi museolta melkoinen karhunpalvelus. Museossa on esillä Kalervo Kallion mittavasta tuotannosta veistostöitä historiallisista henkilöistä.

Ehkä mielenkiintoisin seikka Kalervo Kalliosta on, että hän veisti melkeinpä yksinomaan elävistä malleista. Tämän seikan huomioiden onkin äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten rintapystien joukosta löytyvät myös fyysikko Albert Einstein ja Yhdysvaltojen presidentti Herbert Hoover.

Lepikon torppa – Pielavesi

Pielavesi on ainoana savolaisena kuntana mukana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuodessa. Syy tälle löytyy Presidenttipolku-hankkeesta, sillä Pielavedellä sijaitseva Lepikon torppa on Suomen tasavallan kahdeksannen presidentin Urho Kekkosen synnyinkoti. Tässä vaatimattomassa pirtissä Suomen pitkäaikaisin presidentti asui lapsuutensa ensimmäiset kuusi vuotta.

Lepikon torppa on nimetty torpan takana sijaitsevan komean lepikon mukaan. Lepikolla tarkoitetaan pientä tiheää metsikköä, mikä onkin sopivaa, kun tutkii Kekkosen perheen päätymistä Pielavedelle. Urhon isä Juho Kekkonen oli metsätyömies, joka saapui Pielavedelle vaimonsa Emilian kanssa metsätyönjohtajaksi. Asuinpaikka oli vuoden 1900 kevättalvella ehtinyt seisoa lepikon varjossa jo puoli vuosisataa. Saman vuoden syksynä pariskunta toivotti tervetulleeksi maailmaan esikoisensa Urho Kalevan.

Torppa oli alkujaan savupirtti. Savupirtit olivat etenkin maaseuduilla tyypillinen asumismuoto, joita löytyi Suomesta vielä 1900-luvun puolivälin jälkeen. Savupirtissä nimensä mukaisesti takan tai uunin savu leijuu pirtissä vapaasti, sillä savupiippua ei ollut.

Savupirttien seinät värjäytyivät vuosien mittaan harmaiksi, kun paksu savu leijaili pirtissä. Tästä hyvä esimerkki on Oulun Turkansaaren savupirtti. Savupirtit olivat usein yksihuoneisia, mutta Lepikon torppaan rakennettiin lisäkamari jo 1860-luvulla. Juho ja Emilia Kekkosen muuttaessa pirttiin Juho korvasi kiukaan savupiipullisella uunitakalla, eikä Lepikon torppa ollut enää perinteinen savupirtti Urhon saapuessa maailmaan. Muutakin remonttia tehtiin: seinähirret veistettiin nykyiseen muotoonsa, tuvan poikkiorret poistettiin. Ikkunatkin päivitettiin nykyiseen olemukseensa.

Juho Kekkonen perheineen muutti pois Pielavedeltä metsätöiden perässä. Metsätyömaiden ja savottojen liikkuessa liikkuivat metsätyömiehetkin. Lopulta perhe päätyi Kajaaniin, mistä Juho oli saanut töitä tukkiasioitsijana.

Pielavedellä rakennuksen merkitys tuli puheeksi, kun Lepikon torpan pojasta oli tullut merkittävä valtiomies ja presidentti. Olihan torpalla ollut merkitystä myös Kekkosen poliittisessa kampanjoinnissa. Häntä markkinoitiin kansanmiehenä, ja tarinaa vaatimattomissa oloissa Pielavedellä syntyneestä savupirtin pojasta korostettiin. Tuolloin Lepikon torpan kuvista hienovaraisesti poistettiin Juho Kekkosen aikoinaan rakentama savupiippu, sillä eihän se sopinut tavoiteltuun kuvaan, vaikka Urho Kekkosen elämän alun vaatimattomia oloja ei voidakaan kiistää.

Museotoimintaa pyörittämään perustettiin Lepikko-säätiö, joka osti torpan vuonna 1966. Museoviraston johdolla aloitettiin entisöintityöt, joissa torppa palautettiin ulkomuodoltaan 1900-luvun alun kuosiin. Esineistö on 1900-luvun alulle tyypillistä, osa jopa Kekkosen suvun jäämistöä. Lepikon torppa avautui yleisölle museona 1966, samana vuonna kuin torpan entisöintityöt suoritettiin.

Näissä avajaisissa oli tietenkin Kekkonen paikalla, itse Lepikon torpan poika.

Lopuksi

Reitin museokohteet ja tarinapisteet eivät kerro pelkästään museonsa päähenkilön elämästä. Ne kertovat siitä Suomesta, jossa kukin heistä kasvoi. Toivon onnistuneeni tuomaan reitin pisteille mielenkiintoisia tarinoita päähenkilöiden elämänpoluilta. Historiantutkijana tällaisen hanketyön tekeminen on antoisaa; etenkin, kun asioita pääsee tarkastelemaan uudenlaisista näkökulmista ja eri tavoittein kuin vaikkapa henkilöistä aikaisemmin kirjoitettu suurmieshistoria tarjoaa. Pohjaa myöhemmälle kehittämiselle ja konseptin viemiselle eteenpäin on tehty.

Näin ollen toivonkin sydämeni pohjasta, että Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta ei heti unohdeta. Maailmankartalla pienoinen Oulu on saanut juhlavuoden aikana huomattavaa näkyvyyttä, josta myös muu alue on saanut nauttia. Olisi äärimmäisen tärkeää ylläpitää luotuja verkostoja, kehittää paikalliskulttuuria, lisätä kulttuurin saavutettavuutta ja näyttää, kuinka paljon pohjoisen kulttuurin kehittäminen tuo hyvinvointia ja lisää vetovoimaa.

Pienelläkin panostuksella voi tuottaa mieleenpainuvia kokemuksia, elämyksiä ja muistoja.

Presidenttipolun avajaiset 24.–26.6.2026
24.6.  Presidentti K. J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo, Ronkaalankuja 4, Haapajärvi, 12.00–16.00 
25.6. Kyösti ja Kalervo Kallion museo, Ruojantie 11, Nivala, 12.00–16.00
26.6. Lepikon torppa, Urho Kekkosen tie 121, Pielavesi, 12.00–16.00