Musiikkiyhtyeenäkin tunnettu Badwoman-kaksikko Sini-Sisko Calamnius ja Tuuli Jartti esittävät Köyhyys-trilogian päätännöksi tarinan iskelmälaulaja Pasi Kauniston (s. 1950) elämänvaiheista. Sarjan aiemmat osat, Janne Kuustien ohjaama Ryysyrannan Jooseppi 2017 ja Tuomas Kumpulaisen ohjaama Tällä kasetilla on Kikkaa ja muuta musiikkia 2022 ovat nojanneet intiimiteatterin periaatteelle. Trilogian päätösosa En lähde täältä milloinkaan jatkaa hyväksi havaittua väylää toteuttaa kaikki niin yksinkertaisesti kuin mahdollista.

Lopputulos on eheä ja ylistettävä. Oulun Valvenäyttämöllä esitettävä teos on intiimin lisäksi kiihkeä, karnevalistinen ja koskettava. Ensimmäinen näytös on ilakoivaa puhetulvaa ja fyysistä tanssi- ja musiikkiteatteria. Jälkimmäinen näytös on pohdiskelevaa nukketeatteria ja monologia.

Näytäntötila on sikäli haasteellinen, ettei se salli puitteiltaan paljoa rekvisiittaa. Badwoman-kaksikko ratkaisee riemastuttavasti lavastuksensa roudauksen yksinkertaistamisesta lähtien yhdellätoista sinisellä panimotuotekorilla. Kori kalahtelee moneksi: milloin se on kapalo, milloin robottimainen ja saatanallinen verokarhu, milloin Pandoran lipasta muistuttava soittorasia.

Tekniikka nojaa samoin minimalistiseen valosuunnitteluun. Indrek Virronen loihtii pieneen tilaan oivaltavin ratkaisuin kauniita kokonaisuuksia. Etenkin toisen näytöksen hypnoottinen ja melankolinen kokonaisuus on toteutukseltaan mestarillinen taidonnäyte yksinkertaisten ratkaisujen kauneudesta ja lumoavuudesta.

Menemättä enempää teoksen juonenkäänteisiin annan vilpittömän kehuni teoksen narratiivirakenteesta. Ensimmäisen osan sinkoileva ja kiivas dialogivuo yhdistettynä fyysisesti haastaviin koreografisiin asentoihin hengästyttää katsojan, muttei näyttelijöitään.

Calamniuksen ja Jartin ajoitus naksahtaa iskuilleen niin puheessa kuin musiikkiesityksissä. Vuoropuhelu hoidetaan vielä kaiken kukkuraksi äänentoistotta, mikä lisää näyttelemisen fyysistä kuormittavuutta. Vailla hengästymisiä, vailla takerteluita parivaljakko näyttää ammattiosaamisensa.

Ensimmäisen puoliskon karnevalistinen, ylienerginen ja rouheasti ylinäytelty räväkkyys muuttaa näytelmän jälkipuoliskolla tyystin muotoaan. Kauniston elämän kolhut sidotaan näppärällä käsikirjoittamisella nopeisiin ajallisiin siirtymiin. Juonelliset käänteet kerrotaan sanataiteellisesti kauniiden analogioiden kautta.

Kauniston hittikimaraa musikaalissa säästellään hämmästyttävän kauan. ”Sanat eivät riitä kertomaan” kajahtaa neljännelläkymmenennellä minuutilla, ”Nelostietä” panttaillaan ensimmäisen näytöksen loppuun saakka. Muutoin Tuuli Jartin suunnittelemat, paikoin sambamaiset ja bossanovamaiset rumpukone-syntetisaattorijohtoiset sävellykset vievät musiikkia jouhevasti eteenpäin.

Calamniuksen ja Jartin yhteislaulanta on taidokasta. Koskettavaksi huomioksi nostaisin ”Elämän siteet” -tulkinnan. Sävellystyöskentely niveltyy huomaamattoman huolellisesti osaksi esitystä ja entisestään vankistaa muutoinkin ryhdikkäässä koheesiossa olevaa dramaturgiaa.

Näytelmä on hyödyntänyt Pasi Kauniston tyttären Milja Kauniston kirjoittamaa elämäkertaa Elävän laulajan sielu (2022). Kauniston ura iskelmälaulajana on sikäli toisteinen artistiura, että pohjat saavutetaan suosion jälkeen alkoholilla, ja uran hiivuttua valtiovallalla on osansa entisestään ruhjoutuneemman elämän hankaloittamisessa.

Elämäkerrallinen näytelmä on niiltä osin rohkea, että Kaunisto on edelleen elävien kirjoissa ja poissa julkisuuden valokeilasta. Iskelmätähtikiiltokuvan näköiseksi tämä teos ei taivu, mutta Badwoman-kaksikon kaltaiseksi, taiteellisesti mesoavaksi ja lumoavaksi taidonnäytteeksi kyllä. Takaan, että tämä teos yllättää räväkällä ammattitaidollaan molemmissa näytöksissään – eikä puoliaikakaan tee poikkeusta.

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/6633416883446966

Seuraavat esitykset:
la 10.2. klo 19.30
su 11.2. klo 15.30
pe 16.2. klo 18
la 17.2. klo 14.30
—-
la 11.5. klo 14.30
to 16.5. klo 18
pe 17.5. klo 18
la 18.5. klo 14.30
to 30.5. klo 18
pe 31.5. klo 18
la 1.6. klo 14.30