Teksti: Matti A. Kemi

Monin tavoin säyseä epookkionnistuminen

AjankohtaistaElokuvaVerkkoartikkeliKaltio 1/2024

Solar Films: Myrskyluodon Maija. 163 min, K12. Ensi-ilta 19.1.2024.
Ohjaus ja käsikirjoitus Tiina Lymi, kuvaus Rauno Ronkainen, lavastussuunnittelu Otso Linnalaakso, pukusuunnittelu Auli Turtiainen, maskeeraussuunnittelu Kaisa Pätilä, äänisuunnittelu Kirka Sainio, musiikki Lauri Porra, leikkaus Joona Louhivuori.
Rooleissa Amanda Jansson, Linus Troedsson, Jonna Järnefelt, Tobias Zilliacus, Amanda Kilpeläinen Arvidsson, Desmond Eastwood, Tony Doyle.

Aivan ensimmäiseksi poikkeuksellinen huomiointi: kaksi juonipaljastusta löytyy kritiikin viimeisestä kappaleesta osoittamaan ohjaaja-käsikirjoittaja Tiina Lymin onnistumisen draamassaan. Toinen huomio on, että epookiksi Solar Filmsin tuottama Myrskyluodon Maija on omaääninen adaptaatio.

Ruotsalaiset Amanda Jansson (Maija) sekä Linus Troedsson (Janne) onnistuvat päärooleissaan. Amanda Janssonille päärooli on valkokankaalla ensimmäinen, vaikka televisiosarjoissa Ohuella langalla (Tunna blå linjen, 2021–2022) sekä Aika on meidän (Vår tid är nu, 2017–) hänellä on ollut keskeiset näyttelijäroolit. Sen sijaan Linus Troedsson näyttäisi IMDB:n tietojen valossa olevan pääroolissa yllättävän vähäisellä elokuvakokemuksella.

Parivaljakon työskentely toimii harjaantuneesti. Janssonin pelokkuus, toisaalta muutaman kerran ilmenevä sisukkuuden puuska on karismaattista ja uskottavaa. Sivurooleissa nähdään sattumoisin epookkiroolituksistaan tutut Carl-Kristian Rundman (muun muassa Hovimäki-sarja) sekä Jonna Järnefelt (mm. Täällä Pohjantähden alla -elokuvat).

Elokuva on kuvattu vuosina 2022 ja 2023. Ahvenanmaan saariston vuodenajat näkyvät siinä kauniisti. Kuvaaja Rauno Ronkainen loihtii kauniita kohtauksia kesäillan hämärään tai myrskyisään taivaanrantaan. Mieleen jäävät kynttilänvaloa hyödyntävät kohtaukset sekä keväisen kelirikon kirkkauden pirstaloimat jäälautat.

Elokuva perustuu ahvenanmaalaisen kirjailija Anni Blomqvistin (1909–1990) Myrskyluoto-romaanisarjalle. Kirjasarja on viisiosainen ja sitä ilmeisen tarkasti jäljitellyt, Yleisradion tuottama ja Åke Lindmanin ohjaama televisiosarja vuodelta 1976 peräti 400-minuuttinen kokonaisuus.

Tätä taustaa vasten Lymi tekee epookille onnistuneen adaptaation muuttamalla dramaturgiaa 163-minuuttiseksi. Muutamia merkittäviä tapahtumia kirjasarjasta on jätetty kokonaan pois: esimerkiksi jouluinen tulipalo Myrskyluodolla, samoin kuin Maijan jälkeläisten edesottamukset aikuistuttuaan.

Elokuvan alun esittelyjakso sänteilee ja pomppii häiritsevän rivakasti ja juonta kehittelemättömästi. Kun puolen tunnin jälkeen päähenkilöt vihkiytyvät ja kolmen vartin kohdalla seilaavat Myrskyluodolle, juonenkehittely ja kohtauksien merkityksellisyys kohentuu.

Sitten Maija rakastuu vihdoin Janneensa, ja perhekoko kasvaa. Krimin sotaan käytetään elokuvassa yllättävän paljon aikaa, muitakin vastoinkäymisiä on tarjolla. Päähenkilön kasvutarina sidotaan onnistuen erilaisten tapahtumien kautta.

Kehyskertomuksineen juoni pysyy mielekkäänä ja oivallisen tyynenä. Lymi suhtautuu kuolemaan ja kurjuuteen käsikirjoituksessaan hätkähdyttävän stoalaisesti. (Tästä lisää kritiikin viimeisessä kappaleessa, jossa juonen kannalta raotetaan tapahtumien kuvailua erään esimerkin valossa.)

Päähenkilön kehyskertomus itsenäistymisestä, jatkuvasta kamppailusta ja nujertamattomuudesta on positiivinen ja elämänmyönteinen. Pelkäsin alkuun, että epookin kurjia kohtia paisuteltaisiin äärimmilleen, pelkäsin epookin mukailevan aivan liikaa alkuperäistekstiä. Onneksi Lymi työryhmineen on tehnyt eheän kokonaisuuden, joka on mieleenpainuva ja tunnelmoinniltaan sopusuhtainen.

Draaman rakentelu syntymiseen ja kuolemiseen välähtää ruudulla ukkosmyrskyn tavoin, mutta nopein synnytys on ohi noin viidessä sekunnissa ja nopein kuolema kuitataan noin kymmellä sekunnilla. Kohtaukset ovat dramaattisuudessaan oivallisia. Päähenkilön sisäismaailman kehittely sentään kantaa vaivatta reilun kaksi ja puoli tuntia.

Kokonaisuuteen muutaman särön – tai pikemminkin kummallisen huomion – tuo muutama seikka. Edetään varteenotettavista ja vakavista huomioista täysin triviaaleihin.

Sävellystyöstä vastuussa olevan Lauri Porran taustamusiikki on aluksi pelkistetyin jousin mukavan dissonanssista ja modernia. Loppua kohti sinfoniset, harmoniaan nojaavat orkesteridramatisoinnit taas eivät vetoa omaperäisyydellään. Lopputekstien Lasse Mårtensonin Myrskyluoto-teema pianopimputtelullaan on mitäänsanomaton sovitus.

Miksi Maijan jälkeläiset puhuvat eri murteella kuin vanhempansa? Miksi murretausta eroaa ylipäätään sukupolvien välillä niin selkeästi? Suomenruotsalaiset näyttelijät kuitenkin eroavat intonaatiollaan ruotsalaisesta päänäyttelijäparivaljakosta. Kaipa lapsinäyttelijöiden kieli on ahvenanmaalaista, päänäyttelijöiden ruotsia ja muiden suomenruotsia.

Puvustus ja lavastus on muuten hienoa, onnistunutta ja uskottavaa, mutta: peili- ja lasipinnat epäuskottavan sileitä ja kirkkaita, kirjoitus- ja karttapaperit kemiallisen tasaisesti valkaistua, kirjaniteet liimattuja eivätkä sidottuja. Pienen pieniä ärsytyksen aiheita muuten taidokkaassa draamassa.

Brittisotilaiden asustus on taisteluiden jälkeenkin ihmeen puhdasta ja silitettyä, aivan kuten raadantaa tekevien saaristolaistenkin työvaatteet ovat vaatehuollollisesti kuin pukupusseista tempaistuja. Myös muutama huomio olisi pelinoppien laadusta ja ulkonäöstä, mutten jaksa nillittää tämän enempää.

Ihan taidokasta ja kiiteltävää ajankuvaa muuten. Kiitosta elokuva saa tuvan rakenteluun käytetyistä työkaluista ja kirveellä veistetyistä hirsistä, kiitos myös venetyyppien tuntemuksesta. Ilon pilkahduksina löysin elokuvan päähenkilön Maijan lisäksi avustajakunnasta ihmeen runsaasti vasenkätisiä; huomiotani puoltaa etenkin ruokailukohtaukset lusikoijineen.

Loppuun kaksi juonenpaljastusta ja lisäkehu sovituksesta. Anni Blomqvistin kirjoittama kirjasarja pohjaa hänen sukunsa kohtaloille, mutta ennen kaikkea suruun oman miehensä ja poikansa hukkumisista. Niin kirjassarjassa kuin elokuvassakin Maija menettää puolisonsa ja poikansa hukkumalla. Kuolemalla ei näissäkään kohtauksissa mässäillä, vaan niitä hyödynnetään kerronnassa korkeintaan parikymmentä sekuntia.

Kirjasarjan viimeisten osioiden luenta osoitti, että Lymi onnistuu adaptaatiossaan olemaan mässäilemättä kuoleman jatkuvalla synkistelyllä. Pidän valintaa mainiona ja ylevänä. Kerrankin epookkikerronta toimii elämänmyönteisesti.

Matti A. Kemi on paljasjalkanen oululainen freelance-humanisti.

Kommentit

Kommentit on suljettu.