Teksti: Antti Viitala

Pieni suuri elokuva

AjankohtaistaElokuvaVerkkoartikkeli

Rabbit Films: Kupla. 103 min. Ensi-ilta 25.11.2022. K12.
Ohjaus Aleksi Salmenperä, käsikirjoitus Reeta Ruotsalainen ja Aleksi Salmenperä, kuvaus Peter Flinckenberg, leikkaus Samu Heikkilä, lavastus Otso Linnalaakso, sävellys Joakim Berghåll.
Pääosissa Stella Leppikorpi, Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Amos Brotherus, Anna-Maija Tuokko.

Aluksi: näytteleminen, sitä voi opetella, mutta parhaimmillaan se tulee luonnostaan. Aleksi Salmenperän Kupla-elokuvassa pääroolia esittävä Stella Leppikorpi tekee huimaa näyttelijätyön jälkeä ensimmäisessä elokuvaroolissaan, koko seitsemäntoista vuoden elämänkokemuksellaan. Vaikka vastanäyttelijöinä on suomen ykköskaartia kuten Tommi Korpela ja Minna Haapkylä, Leppikorpi ei jää seurassa taustalle vaan palaa kirkkaasti läpi koko elokuvan. Näyttelijä on kuitenkin tyhjän päällä ilman pätevää tekstiä; onneksi sellaisen on Salmenperä yhdessä Reeta Ruotsalaisen kanssa naputellut.

Aleksi Salmenperä on eittämättä suomen kiinnostavimpia elokuvantekijöitä. Jussi-patsaitakin on tullut ihan syystä, viimeksi parhaan ohjauksen ja parhaan elokuvan palkinnot elokuvasta Tyhjiö (2019). Kyseinen elokuvahan on mestariteos. Ilahduttavaa on, että vaikka Salmenperä tekee lähinnä ihmissuhdedraamaa, jokainen elokuva on uniikki tapaus. Kulma on mielenkiintoinen ja omaperäinen, esimerkkeinä Tyhjiön lisäksi vaikkapa Miehen työ (2007) tai Jättiläinen (2016).

Läpi Salmenperän tuotannon elokuvissa leijuu omasta ja lähipiirin elämästä materiaalin ja ideoiden ammentaminen, minkä ohjaaja auliisti myöntääkin. Tarkkaavainen katsoja voi huomata selkeitä poimintoja luottonäyttelijöiden elämistä, käänteistä ja ominaisuuksista. Tyhjiö oli tästä tyylikäs esimerkki. Myös Kuplassa esimerkiksi Tommi Korpelan perhokalastusharrastus on tuotu oivallisesti hahmon keskiöön, kuten myös rockabillymusiikin kuuntelu (katso myös Rumble, 2002), jota käytetäänkin eräässä elokuvan avainkohtauksessa oivallisesti korostamaan tilanteen traagillisuutta. Silti Salmenperä ei etäännytä katsojaa luomalla liian sisäpiirimäistä tunnelmaa vaan tuo näin luontevuutta ja intiimiyttä näyttelijöiden suorituksiin.

Elokuvan visuaalinen ilme on arkirealistinen. Kupla on kuvattu lähinnä Karkkilassa, ohjaajan kotikaupungissa. Pienen kaupungin kuviot ja mahdollisuudet tuodaan hyvin esiin, mikä lisää samaistuttavuutta; näitä pieniä tyhjeneviä kaupunkeja ja kuntia Suomi on pullollaan. Peter Flinckenbergin kuvaustaidolla omakotitalosta, huoltoasemasta tai tyhjästä parkkipaikasta saadaan paljon irti.

Kuplassa aiheena on perhe. Perhe koostuu yksilöistä, mikä usein unohtuu, kun lapset astuvat kuvioon. Ei ole mikään tabu, että avioliitto saattaa vuosien saatossa väljähtyä. Arki pyörii omalla tasaisen puuduttavalla painollaan samaa ympyrää, eikä sitä tunnu saavan poikkeamaan kurssiltaan enää millään – paitsi hyppäämällä kyydistä itse pois, joko hetkittäin tai kokonaan. Kuplassa hypätään hetkittäin ja nimenomaan syrjään. Perheen ainoa lapsi Eveliina saa selville salaisuuden äidistään ja kantaa hämmentyneenä tätä tietoa. Hän tekee laput silmillä kaikkensa, jotta perhe ei hajoaisi. Tämä juonikuvio tuo elokuvaan tavallaan jopa trillerimäistä tunnelmaa. Eveliina koittaa saada Korpelan näyttelemän isän havahtumaan omasta perhokalastuskuplastaan esittämällä teräviä ja herätteleviä kysymyksiä vanhempiensa seksielämästä ja avioliitosta yleensä.

Tästä päästäänkin jälleen elokuvan käsikirjoitukseen, joka on kirjoitettu poikkeuksellisen luontevaksi näyttelijöiden suihin. Ilmassa on improvisaation tuntua sopivasti, sillä sitähän keskustelut usein ovat, mutta katsoja huomaa kuitenkin, että käsikirjoitetusta dialogista on kyse. Puheesta saa selvää, mikä ei ole lainkaan itsestäänselvää suomalaisen elokuvan kentällä. Puhe ei ole kirjakieltä eikä väkisin opeteltua murretta vaan aitoa puhetta, jota on helppo kuunnella ja sen myötä seurata tarinaa ärsyyntymättä.

Perhetematiikan lisäksi elokuva käsittelee nuoren ihmisen sielunmaisemaa, ihastumisia, sekoiluja, viisautta ja huumoria ansiokkaasti. Nuoruus on vaihe, jonka me kaikki käymme läpi, joten elokuvassa voi hyvinkin tunnistaa ja muistaa piirteitä omasta nuoruudestaankin. Toisaalta epävarmuus ja taas toisaalta vahva itsevarmuus. Kaikki nuoret näyttelijät ovat tässä elokuvassa poikkeuksellisen hyviä ja luontevia. Amos Brotherus tuo teiniviiksiseen rumpaliin hienosti syvyyttä ja huumoria. Salmenperän täytyy osata luoda hyvä kuvausilmapiiri, jotta tällaista jälkeä saadaan aikaan. Tämän myös Kuplan tuottaja–näyttelijä Minna Haapkylä toteaa.

Edellä mainittujen teemojen ympärille ei ole helppo rakentaa elokuvaa, joka ei sortuisi kliseisiin tai johonkin ylevään moraalisaarnaan. Kupla kuitenkin onnistuu tässä ja on pätevä, eheä perhedraama. Elokuvasta löytää huumorin tunnistamalla itsessään hahmojen esiin tuomia asioita ja piirteitä, jos uskaltaa olla rehellinen ja avoin itseään kohtaan. Kuten nuoruuden, myös aikuisuuden kuvauksessa on tarkkanäköisiä oivalluksia maallisen taivalluksen iloista ja suruista. Kyseessä on kipeitä aiheita taidolla, lämmöllä ja huumorilla käsittelevä pieni suuri elokuva.

Antti Viitala on Kemistä oululaistunut muusikko, runoilija, kulttuurityöläinen.

Kommentit