Vuoden 2022 ensimmäinen kansiteos on ”Aatos” kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteistyöprojektista ”Viimeiset keisarilliset”, josta koostettu näyttely oli esillä Oulun Valvegalleriassa helmikuussa.
”Viimeiset keisarilliset” yhdistää kuvataidetta, taidekäsityötä, lastenkulttuuria ja valokuvausta. Wallin ja Kesti tutkivat projektissa kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja sekä ajatusta siitä, onko vähemmän enemmän – tai ainakin ihan tarpeeksi.
Taiteilijat kysyvät, ovatko tämän päivän kuusivuotiaat viimeinen länsimainen lapsisukupolvi, jotka elävät kulutuksen ja leikkikalujen suhteen käsittämättömässä yltäkylläisyydessä. ”Nykypäivän lapsilla on ihan valtava määrä leikkikaluja”, toteaa kasvatustieteen maisteri Elina Nevalainen Jyväskylän yliopiston opinnäytetyössään Kuusivuotiaiden suhde leikkikaluihin (2006) viitaten ruotsalaisten Anders Nelsonin ja Mattias Nilssonin tutkimukseen (2002), jossa he tutkivat sadanviidenkymmenen 3–5-vuotiaan ruotsalaislapsen leikkikaluvalikoimia. Yhden lapsen huoneesta tutkimus löysi keskimäärin 536 lelua.
Tiina Wallinin ottamissa kuvissa eri-ikäiset lapset poseeraavat vakavan totisina. Valaisu tummaa taustaa vasten on tarkoituksellisen niukkaa. Kukin lapsi kantaa päässään keisarillista päähinettä. Heidi Kesti on valmistanut värikkäät päähineet muovileluista, lasten tilpehööristä ja lapsille tutuista kodin tarve-esineistä. Niiden lähtökohtana ovat toimineet erilaiset kulttuurihistorialliset, koristeelliset kansanpäähineet sekä juhla- ja rituaalipäähineet. Yhdeksän päähineen ja yhdeksän valokuvan lisäksi näyttelyssä on yksi leluista rakennettu veistos.
Oululainen Heidi Kesti (s.1980) on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 pääaineenaan kuvanveisto. Kesti on toiminut vapaana taiteilijana, näyttelysuunnittelijana ja -rakentajana, sekä lavastajana ja puvustajana näyttämöproduktioissa.
Teostensa pääasiallisena materiaalina Kesti on viime vuodet käyttänyt kierrätysmuovia, josta hän valmistaa värikkäitä esinekoosteita, tilateoksia, veistoksia, reliefejä ja maalauksenomaisia, ekspressiivisiä teoksia. Vapaan taiteilijuuden ja ”Viimeisten keisarillisten” ohella Kesti työskentelee tällä hetkellä Valveen Sanataidekoulun Tarinoiden talo -prototyypin parissa.
Tiina Wallin työskentelee valokuvataiteilijana sekä freelancer-kuvajournalistina. Wallin on opiskellut kuvataidetta, valokuvausta sekä visuaalista suunnittelua. Wallinin ensimmäinen, heinäkuussa 2020 julkaistu valokuvateos Ihmiset täällä – Runoja ja valokuvia Suomussalmelta syntyi yhteistyönä kirjailija Liisa Louhelan kanssa. Wallin on saanut Iin Valto Pernu Photo Marathon -kuvakilpailussa vuonna 2019 ”Paras iiläisyyttä kuvaava kuva” -palkinnon ja 2017 ”Paras yksittäinen kuva” -palkinnon. Wallin yhdistelee töissään dokumentaarista valokuvaa taidevalokuvaan monin tavoin.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Asema-kollektiivin kesäteatterinäytelmää Eläintila esitettiin Oulun Hupisaarten kesäteatterissa 27.6.–5.7.2024. Tenka Issakainen kävi arvioimassa nuorten tekijöiden shown.
Oulun Taiteilijaseuran toteuttama ARToulu-taidealue syntyy Ouluun keväällä 2026. Alueen toivotaan laajentavan käsitystä siitä, mitä kaikkea visuaalinen taide voi olla ja […]
Julkistaidetta katsastamassa Pitääkö julkisen taiteen herättää tunteita tai ajatuksia? Miksi kaupunkiympäristö tarvitsee taidetta ja muistomerkkejä? Kaltio kuljeskeli Oulun uusien ja […]
Oulun Pikisaaren ympäristötaidereitti Pikinen Poloku on vakiintunut muutamassa vuodessa yhdeksi kaupungin kulttuurikesän vetonauloista. Saaressa itsekin työskentelevä Anu Kolmonen jututti taiteilijoita […]
Oulun kaupungin näyttämötilapulaa on osaltaan jo yli vuoden helpottanut Akseli Klonkin hallinnoima Pop-Up Näyttämö Klonkka. Matti A. Kemi selvitti tapauksen taustoja.
Kaltion päätoimittajaa pyydettiin kirjoittamaan Taiken Julkisen taiteen vuosikatsaukseen 2024 vuosikritiikki ”periferian julkisesta taiteesta”. Hän teki työtä käskettyä. Saimme luvan julkaista artikkelin myös omilla sivuillamme.
”Syvemmällä tasolla elokuva kuitenkin kertoo siitä, kuinka menneisyyttä käsitellään.” Jenny Kangasvuo arvioi Alice Rohrwacherin uusimman elokuvan La chimera – sielujen aarteet.
Elina Sallisen esikoiskokoelma erottuu ”rauhallisilla, paikoin pysähdyksiin jäävillä fragmenteillaan”, KaltionMatti A. Kemi kirjoittaa. Kehät sai vuoden 2024 Kritiikin Kannukset -palkinnon.
”Mäkelä uskoo luovuuden tulevan muusta kuin ’olviretkistä Schleusingeriin’. Ne vain sumensivat aivot, hän kuittaa viinaromantiikan.” Juhani Rantalan arvioitavana Hannu MäkelänKirjoittamisen ilo.
”Hurmaavan nyrjähtäneet käänteet ja värikäs kieli usuttavat lukemaan eteenpäin”: Marjo Jääskä arvioi tällä kertaa Katariina Vuoren romaanin Parasta ennen.