Vuoden 2022 ensimmäinen kansiteos on ”Aatos” kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteistyöprojektista ”Viimeiset keisarilliset”, josta koostettu näyttely oli esillä Oulun Valvegalleriassa helmikuussa.
”Viimeiset keisarilliset” yhdistää kuvataidetta, taidekäsityötä, lastenkulttuuria ja valokuvausta. Wallin ja Kesti tutkivat projektissa kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja sekä ajatusta siitä, onko vähemmän enemmän – tai ainakin ihan tarpeeksi.
Taiteilijat kysyvät, ovatko tämän päivän kuusivuotiaat viimeinen länsimainen lapsisukupolvi, jotka elävät kulutuksen ja leikkikalujen suhteen käsittämättömässä yltäkylläisyydessä. ”Nykypäivän lapsilla on ihan valtava määrä leikkikaluja”, toteaa kasvatustieteen maisteri Elina Nevalainen Jyväskylän yliopiston opinnäytetyössään Kuusivuotiaiden suhde leikkikaluihin (2006) viitaten ruotsalaisten Anders Nelsonin ja Mattias Nilssonin tutkimukseen (2002), jossa he tutkivat sadanviidenkymmenen 3–5-vuotiaan ruotsalaislapsen leikkikaluvalikoimia. Yhden lapsen huoneesta tutkimus löysi keskimäärin 536 lelua.
Tiina Wallinin ottamissa kuvissa eri-ikäiset lapset poseeraavat vakavan totisina. Valaisu tummaa taustaa vasten on tarkoituksellisen niukkaa. Kukin lapsi kantaa päässään keisarillista päähinettä. Heidi Kesti on valmistanut värikkäät päähineet muovileluista, lasten tilpehööristä ja lapsille tutuista kodin tarve-esineistä. Niiden lähtökohtana ovat toimineet erilaiset kulttuurihistorialliset, koristeelliset kansanpäähineet sekä juhla- ja rituaalipäähineet. Yhdeksän päähineen ja yhdeksän valokuvan lisäksi näyttelyssä on yksi leluista rakennettu veistos.
Oululainen Heidi Kesti (s.1980) on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 pääaineenaan kuvanveisto. Kesti on toiminut vapaana taiteilijana, näyttelysuunnittelijana ja -rakentajana, sekä lavastajana ja puvustajana näyttämöproduktioissa.
Teostensa pääasiallisena materiaalina Kesti on viime vuodet käyttänyt kierrätysmuovia, josta hän valmistaa värikkäitä esinekoosteita, tilateoksia, veistoksia, reliefejä ja maalauksenomaisia, ekspressiivisiä teoksia. Vapaan taiteilijuuden ja ”Viimeisten keisarillisten” ohella Kesti työskentelee tällä hetkellä Valveen Sanataidekoulun Tarinoiden talo -prototyypin parissa.
Tiina Wallin työskentelee valokuvataiteilijana sekä freelancer-kuvajournalistina. Wallin on opiskellut kuvataidetta, valokuvausta sekä visuaalista suunnittelua. Wallinin ensimmäinen, heinäkuussa 2020 julkaistu valokuvateos Ihmiset täällä – Runoja ja valokuvia Suomussalmelta syntyi yhteistyönä kirjailija Liisa Louhelan kanssa. Wallin on saanut Iin Valto Pernu Photo Marathon -kuvakilpailussa vuonna 2019 ”Paras iiläisyyttä kuvaava kuva” -palkinnon ja 2017 ”Paras yksittäinen kuva” -palkinnon. Wallin yhdistelee töissään dokumentaarista valokuvaa taidevalokuvaan monin tavoin.
Instagram: Tiina Wallin / Heidi Kesti
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
