Vuoden 2022 ensimmäinen kansiteos on ”Aatos” kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteistyöprojektista ”Viimeiset keisarilliset”, josta koostettu näyttely oli esillä Oulun Valvegalleriassa helmikuussa.
”Viimeiset keisarilliset” yhdistää kuvataidetta, taidekäsityötä, lastenkulttuuria ja valokuvausta. Wallin ja Kesti tutkivat projektissa kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja sekä ajatusta siitä, onko vähemmän enemmän – tai ainakin ihan tarpeeksi.
Taiteilijat kysyvät, ovatko tämän päivän kuusivuotiaat viimeinen länsimainen lapsisukupolvi, jotka elävät kulutuksen ja leikkikalujen suhteen käsittämättömässä yltäkylläisyydessä. ”Nykypäivän lapsilla on ihan valtava määrä leikkikaluja”, toteaa kasvatustieteen maisteri Elina Nevalainen Jyväskylän yliopiston opinnäytetyössään Kuusivuotiaiden suhde leikkikaluihin (2006) viitaten ruotsalaisten Anders Nelsonin ja Mattias Nilssonin tutkimukseen (2002), jossa he tutkivat sadanviidenkymmenen 3–5-vuotiaan ruotsalaislapsen leikkikaluvalikoimia. Yhden lapsen huoneesta tutkimus löysi keskimäärin 536 lelua.
Tiina Wallinin ottamissa kuvissa eri-ikäiset lapset poseeraavat vakavan totisina. Valaisu tummaa taustaa vasten on tarkoituksellisen niukkaa. Kukin lapsi kantaa päässään keisarillista päähinettä. Heidi Kesti on valmistanut värikkäät päähineet muovileluista, lasten tilpehööristä ja lapsille tutuista kodin tarve-esineistä. Niiden lähtökohtana ovat toimineet erilaiset kulttuurihistorialliset, koristeelliset kansanpäähineet sekä juhla- ja rituaalipäähineet. Yhdeksän päähineen ja yhdeksän valokuvan lisäksi näyttelyssä on yksi leluista rakennettu veistos.
Oululainen Heidi Kesti (s.1980) on valmistunut kuvataiteilijaksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 pääaineenaan kuvanveisto. Kesti on toiminut vapaana taiteilijana, näyttelysuunnittelijana ja -rakentajana, sekä lavastajana ja puvustajana näyttämöproduktioissa.
Teostensa pääasiallisena materiaalina Kesti on viime vuodet käyttänyt kierrätysmuovia, josta hän valmistaa värikkäitä esinekoosteita, tilateoksia, veistoksia, reliefejä ja maalauksenomaisia, ekspressiivisiä teoksia. Vapaan taiteilijuuden ja ”Viimeisten keisarillisten” ohella Kesti työskentelee tällä hetkellä Valveen Sanataidekoulun Tarinoiden talo -prototyypin parissa.
Tiina Wallin työskentelee valokuvataiteilijana sekä freelancer-kuvajournalistina. Wallin on opiskellut kuvataidetta, valokuvausta sekä visuaalista suunnittelua. Wallinin ensimmäinen, heinäkuussa 2020 julkaistu valokuvateos Ihmiset täällä – Runoja ja valokuvia Suomussalmelta syntyi yhteistyönä kirjailija Liisa Louhelan kanssa. Wallin on saanut Iin Valto Pernu Photo Marathon -kuvakilpailussa vuonna 2019 ”Paras iiläisyyttä kuvaava kuva” -palkinnon ja 2017 ”Paras yksittäinen kuva” -palkinnon. Wallin yhdistelee töissään dokumentaarista valokuvaa taidevalokuvaan monin tavoin.
Instagram: Tiina Wallin / Heidi Kesti
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
