Tottumiskysymys. 75 min. Ensi-ilta 27.9.2019.
Ohjaus ja käsikirjoitus Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi, Miia Tervo; pääosissa Pinja Sanaksenaho, Julia Lappalainen, Krista Kosonen, Eero Ritala, Suvi Blick, Joonas Snellman, Seidi Haarla, Pirjo Lonka, Johannes Holopainen ja Lotta Kaihua.
Alku käy suoraan asiaan. Bussissa matkustava teinityttö joutuu kahden höröttävän nuorukaisen silmätikuksi. Tunkeilu yltyy ahdisteluksi, ja kohtaus katkeaa alkutekstiin: Tottumiskysymys on paitsi nimi elokuvalle, myös pisteliäs kommentti painostavaan tilanteeseen. Kun kanssaihmiset eivät välitä eikä itse halua lisäharmeja, tottuminen on helpoin ratkaisu.
Tekstien jälkeen päähenkilö ja tilanne vaihtuvat – moneen otteeseen, sillä elokuva koostuu kuudesta limittäin kulkevasta tarinasta. Kaikissa on kyse henkilökohtaisen koskemattomuuden rikkomisesta tai tämän uhasta: lähtökohtina ovat kouraisu takapuolesta lomamatkalla, näytelmän raiskauskohtauksen treenaus, bilevieraan tunkeutuminen makuuhuoneeseen, esimiehen ahdistelusta kertominen ja raiskausoikeudenkäynti.
Seuraukset kuvataan monitasoisesti. Kahden ihmisen erillisyys syvenee kuiluksi, kun kouritun naisen aviomies yrittää palauttaa lomatunnelman. Ohjaajan ja vastanäyttelijän miesduo sanoo tiedostavansa raiskauskohtauksen ongelmat ja pyörittelee urapaineiden hämmentämää näyttelijätärtä miten tahtoo. Ahdistelusta kertominen uhkaa pilata firman juhlat, ja pakkopositiiviset kanssasisaret puuttuvat peliin. Aloitteleva syyttäjä ahdistuu raiskausjutusta, joka samalla vie hänet herrahissiin.
Jokainen päähenkilö saa tottua: vaikenemaan, syyllistymään, tyytymään rooliinsa tai kohtaamaan raiskaajansa uudestaan eri oikeusasteissa. Täsmällinen kerronta nostaa esiin ahdistelutilanteiden kauhun, mutta vallitsevana sävynä on tuskallisen osuva satiiri. Pihalla oleva teatteriohjaaja pudottelee tyhjää kulttuurijargonia, kokenut syyttäjä lupaa hoitaa nuoremmalle kollegalle ”jotain isompaa” ja kouritun mies toteaa kirkkain katsein: ”Mä ymmärrän sua täysin.” Ohikiitävät seksivitsit kuulostavat umpitökeröiltä. Teatteriepisodissa satiiri laajenee sivilisaatiotasolle, kun raiskattavan ja murhattavan kirkuminen kaikuu kulttuuritemppelin pyhäinkuvia vasten.
Loppu on erityisen hieno. Kukitettu näyttelijätär poistuu pimeään puistoon, mieshahmo lähestyy häntä takaapäin – ja mitä tapahtuu? Uhka on kollektiivisessa tajunnassamme kuin kiveen kirjoitettuna. Ei ihme, että firman naisten ”positiivisesti” huomioima nuorimies yrittää protestoida: ”Palkinto siitä, että mä en ahdistele teitä? Kiitos vitusti.”
Tottumiskysymys saatetaan luokitella metoo-elokuvaksi, mutta ohut tendenssimäisyys on siitä kaukana. Sen satiiri ei ole mustavalkoisen kärjistettyä tai sukupuolittunutta vaan kulttuurista ja relevanttia. Sen analyysit sukupuolisesta epätasa-arvosta, ahdistelusta ja väkivallasta eivät tyydy ”vallankäytön” ja ”rakenteiden” tapaisiin yläkäsitteisiin, jotka jäävät helposti tyhjiksi hokemiksi. Se on kaikkea muuta kuin hutaistun käsitteellinen: konkreettinen, komplisoitu, tarkka ja paisuttelematon. Valtapyrkimysten monimuotoiset lonkerot ruumiillistuvat kiteytyneissä kohtauksissa ja näyttäytyvät helvetinmoisina sykkyröinä.
Ja rakenteita todella näkyy, huomattavimpana taloudellis-yhteiskunnallinen taso, joka ajaa ahdistelupaljastuksesta huolestuneet naiset pomon ympärille ja raiskausjutusta ahdistuneen syyttäjän herrakollegoiden kaljakaveriksi. Siivoojanaiset häärivät teatteri- ja salkkuväen katveessa.
Koska nauru on korkeintaan tuskaista, Tottumiskysymyksen markkinointi ”draamakomediana” on harhaanjohtavaa. Myös määritelmä ”episodielokuva” on vaillinainen. Perinteisesti se tarkoittaa peräkkäisten elokuvanovellien koostetta, joka on yleensä vähemmän kuin osiensa summa. Tottumiskysymyksessä tarinat lomittuvat luontevasti ja muodostavat niin ehjän kokonaisuuden, ettei teoksen uskoisi pohjautuvan kuuteen itsenäiseen lyhytelokuvaan. Lisäksi tarinat hahmottuvat vaivatta ja kulkevat keveästi; ohjaus on erinomaista. Vakuuttavasta ensemblestä mainittakoon Julia Lappalainen hämmentyneenä näyttelijänä, Seidi Haarla syyllistettynä uhrina, Johannes Holopainen ahdistuneena syyttäjänä ja loistavan ällö Tommi Korpela hänen vanhempana kolleganaan.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
