Tottumiskysymys. 75 min. Ensi-ilta 27.9.2019.
Ohjaus ja käsikirjoitus Kirsikka Saari, Elli Toivoniemi, Anna Paavilainen, Alli Haapasalo, Reetta Aalto, Jenni Toivoniemi, Miia Tervo; pääosissa Pinja Sanaksenaho, Julia Lappalainen, Krista Kosonen, Eero Ritala, Suvi Blick, Joonas Snellman, Seidi Haarla, Pirjo Lonka, Johannes Holopainen ja Lotta Kaihua.
Alku käy suoraan asiaan. Bussissa matkustava teinityttö joutuu kahden höröttävän nuorukaisen silmätikuksi. Tunkeilu yltyy ahdisteluksi, ja kohtaus katkeaa alkutekstiin: Tottumiskysymys on paitsi nimi elokuvalle, myös pisteliäs kommentti painostavaan tilanteeseen. Kun kanssaihmiset eivät välitä eikä itse halua lisäharmeja, tottuminen on helpoin ratkaisu.
Tekstien jälkeen päähenkilö ja tilanne vaihtuvat – moneen otteeseen, sillä elokuva koostuu kuudesta limittäin kulkevasta tarinasta. Kaikissa on kyse henkilökohtaisen koskemattomuuden rikkomisesta tai tämän uhasta: lähtökohtina ovat kouraisu takapuolesta lomamatkalla, näytelmän raiskauskohtauksen treenaus, bilevieraan tunkeutuminen makuuhuoneeseen, esimiehen ahdistelusta kertominen ja raiskausoikeudenkäynti.
Seuraukset kuvataan monitasoisesti. Kahden ihmisen erillisyys syvenee kuiluksi, kun kouritun naisen aviomies yrittää palauttaa lomatunnelman. Ohjaajan ja vastanäyttelijän miesduo sanoo tiedostavansa raiskauskohtauksen ongelmat ja pyörittelee urapaineiden hämmentämää näyttelijätärtä miten tahtoo. Ahdistelusta kertominen uhkaa pilata firman juhlat, ja pakkopositiiviset kanssasisaret puuttuvat peliin. Aloitteleva syyttäjä ahdistuu raiskausjutusta, joka samalla vie hänet herrahissiin.
Jokainen päähenkilö saa tottua: vaikenemaan, syyllistymään, tyytymään rooliinsa tai kohtaamaan raiskaajansa uudestaan eri oikeusasteissa. Täsmällinen kerronta nostaa esiin ahdistelutilanteiden kauhun, mutta vallitsevana sävynä on tuskallisen osuva satiiri. Pihalla oleva teatteriohjaaja pudottelee tyhjää kulttuurijargonia, kokenut syyttäjä lupaa hoitaa nuoremmalle kollegalle ”jotain isompaa” ja kouritun mies toteaa kirkkain katsein: ”Mä ymmärrän sua täysin.” Ohikiitävät seksivitsit kuulostavat umpitökeröiltä. Teatteriepisodissa satiiri laajenee sivilisaatiotasolle, kun raiskattavan ja murhattavan kirkuminen kaikuu kulttuuritemppelin pyhäinkuvia vasten.
Loppu on erityisen hieno. Kukitettu näyttelijätär poistuu pimeään puistoon, mieshahmo lähestyy häntä takaapäin – ja mitä tapahtuu? Uhka on kollektiivisessa tajunnassamme kuin kiveen kirjoitettuna. Ei ihme, että firman naisten ”positiivisesti” huomioima nuorimies yrittää protestoida: ”Palkinto siitä, että mä en ahdistele teitä? Kiitos vitusti.”
Tottumiskysymys saatetaan luokitella metoo-elokuvaksi, mutta ohut tendenssimäisyys on siitä kaukana. Sen satiiri ei ole mustavalkoisen kärjistettyä tai sukupuolittunutta vaan kulttuurista ja relevanttia. Sen analyysit sukupuolisesta epätasa-arvosta, ahdistelusta ja väkivallasta eivät tyydy ”vallankäytön” ja ”rakenteiden” tapaisiin yläkäsitteisiin, jotka jäävät helposti tyhjiksi hokemiksi. Se on kaikkea muuta kuin hutaistun käsitteellinen: konkreettinen, komplisoitu, tarkka ja paisuttelematon. Valtapyrkimysten monimuotoiset lonkerot ruumiillistuvat kiteytyneissä kohtauksissa ja näyttäytyvät helvetinmoisina sykkyröinä.
Ja rakenteita todella näkyy, huomattavimpana taloudellis-yhteiskunnallinen taso, joka ajaa ahdistelupaljastuksesta huolestuneet naiset pomon ympärille ja raiskausjutusta ahdistuneen syyttäjän herrakollegoiden kaljakaveriksi. Siivoojanaiset häärivät teatteri- ja salkkuväen katveessa.
Koska nauru on korkeintaan tuskaista, Tottumiskysymyksen markkinointi ”draamakomediana” on harhaanjohtavaa. Myös määritelmä ”episodielokuva” on vaillinainen. Perinteisesti se tarkoittaa peräkkäisten elokuvanovellien koostetta, joka on yleensä vähemmän kuin osiensa summa. Tottumiskysymyksessä tarinat lomittuvat luontevasti ja muodostavat niin ehjän kokonaisuuden, ettei teoksen uskoisi pohjautuvan kuuteen itsenäiseen lyhytelokuvaan. Lisäksi tarinat hahmottuvat vaivatta ja kulkevat keveästi; ohjaus on erinomaista. Vakuuttavasta ensemblestä mainittakoon Julia Lappalainen hämmentyneenä näyttelijänä, Seidi Haarla syyllistettynä uhrina, Johannes Holopainen ahdistuneena syyttäjänä ja loistavan ällö Tommi Korpela hänen vanhempana kolleganaan.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]
Tämän joulukuun kansiteoksemme on Pirjo Nykäsen öljyvärimaalaus ”Kasvatan kukkia sinulle rakkaani” (2019), jonka voi 25.1.2024 saakka nähdä Raahen Myötätuuli-galleriassa. Kaksi […]
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
