Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä. Myllylahti 2019.
Aikamatkustus on tänä vuonna ollut esillä useammassakin nuortenkirjassa, esimerkiksi Sanna Iston ja Marisha Rasi-Koskisen romaaneissa. Samaan tyyliin reissataan myös liminkalaisen Mikko Koirasen teoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä.
16-vuotias Miro Alavus elää kahdestaan äitinsä kanssa, eikä isä ole ollut koskaan kuvioissa mukana. Miro kyselee isästään, mutta äiti kieltäytyy puhumasta vedoten Miron ikään ja asian monimutkaisuuteen.
Apua isäkysymykseen tulee yllättävältä taholta. Nukkavierun digitointifirman omistaja Heikki esittelee Mirolle mystisen kaukosäätimen, joka avulla pystyy siirtymään VHS-kaseteille nauhoitettujen kotivideoiden kuvaushetkiin. Heikki yllyttää Miroa matkustamaan seitsemäntoista vuoden taakse ja etsimään isän. Tovin tuumattuaan Miro päättää uskaltaa ja astuu television kautta vuoteen 2002.
Menneessä Miro kohtaa monenlaista haastetta. Suuri järkytys pojalle ovat esimerkiksi yksityiskohdat, joita äidin elämästä paljastuu. Niiden vuoksi Mironkin elämä alkaa näyttää erilaiselta.
Ajassa matkustaminen on sommiteltu kekseliäästi. Miro toteaa toistuvasti, miten aivot menevät solmuun vuosien välillä siirtyillessä ja samaa voi sanoa lukijakin.
Koiranen kuvaa vuotta 2002 pitkälti esineiden, muodin ja musiikin kautta. Esimerkiksi löysä hiphop-muoti näyttää tämän päivän Miron silmissä oudolta ja pojan ananastukka toisaalta huvittaa menneen ajan tyttöjä.
Paljon hupia saadaan myös puhelimien ja muun elektroniikan vertailusta. Havahduttavaa on huomata, miten muinaiselta tuntuu aika, jolloin älypuhelimista ei ollut vielä tietoakaan. Ja siitä ei kuitenkaan ole kahtakaan vuosikymmentä!
Kerronta vetää ja lause on liukas. Pieni uhan tuntu on koko ajan läsnä, vaikka Miro ei kovin hurjiin ongelmiin ajaudukaan. Sivuja tekee tästäkin syystä mieli käännellä ripeästi. Myös kieli on teini-ikäisen minäkertojan suuhun sopivan rentoa ja murre kohdillaan.
Romaani toimii ennen kaikkea letkeänä seikkailuna, josta voi vain heittäytyä nauttimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppukaarros oli minun makuuni aavistuksen liian helppo, jopa imelä.
Paikkakuntia kuvataan romaaneissa joskus niin paljon ja perusteellisesti, että kaupungista tulee melkein yksi hahmo lisää. Koiranen ei mene aivan niin pitkälle, mutta oululaisille ja kaupunkia muuten tunteville on silti kirjassa runsaasti tuttuja paikkoja bongattavaksi. Tarina sijoittuu pitkälti Tuiraan, mikä tietysti lämmittää entisen tuiralaisen mieltä aivan erityisesti.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
