
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Citizen Jane Productions: Tytöt tytöt tytöt. 101 min. Ensi-ilta 14.4.2022. K12.
Ohjaus Aili Haapasalo, käsikirjoitus Ilona Ahti & Daniela Hakulinen, kuvaus Jarmo Kiuru, leikkaus Samu Heikkilä.
Päärooleissa Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen, Linnea Leino.
Alli Haapasalon ohjaama Tytöt tytöt tytöt kertoo kolmesta nuoresta, noin kahtakymmentä ikävuotta lähestyvästä naisesta. Kolmelle perättäiselle eri perjantaille asettuva episodielokuva esittelee katsojalleen nuorten naisten kipuilua aikuisuuden kynnyksellä. Elokuva on perussävyltään toiveikas ja humaani. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään.
Päähenkilöt Rönkkö (Eleonoora Kauhanen), Emma (Linnea Leino) sekä Mimmi (Aamu Milonoff) elävät huoletonta elämänvaihetta. Välillä pitää haaskata aikaansa smoothie-baarien asiakaspalvelijana, välillä täytyy pohtia urheilu-uran mielekkyyttä ja ylipäätään elämisen tarkoitusta. Parisuhde ehkä kiinnostaisi, mutta irtoseksikin kelpaa. Käty-bileet eli kämppä-tyhjänä-kännäilyt tarjoavat ylelliset puitteet niin vilkkaalle sosiaaliselle elämälle kuin haparoiville yhden illan suhteillekin.
Elokuvan dialogit ovat runsaita, kohtaukset ovat ajallisesti pitkiä ja juonellisesti hyvin rakennettuja. Kielellisyys sujahtaa notkeasti suomen kautta finglishiin, satunnaisesti jopa Linnea Leinon soljuvasti tiuskimaan ranskaan. Nuorisokieli ei särähdä korvaan, eikä sitä ole väkisellä yritettykään ympätä tekstiin. Prosodialtaan dialogivetoisuus ihastuttaa: sanat sopivat näyttelijöiden elekieleen, elokuvan rytmiin ja kohtauksiin; vaivaton näyttelijätyö toimii.
Päänäyttelijäkolmikko on valkokankaalla päärooleissaan ensikertalaisia. Näyttelijätyöskentely on kiitettävää, mukavan intiimiä ja huolittelemattoman oloista. Erityisesti Eleonoora Kauhasen esittämä Rönkkö jää ilmeikkyydellään mieleen. Ystävyyden läheisyys ja pienet silmävinkkeet ovat läsnä kohtauksissa Aamu Milonoffin kanssa, mutta etenkin Kauhasen tapa näytellä kiusaantuneisuutta pienieleisesti on suorastaan mestarillista.
Elokuva ei alleviivaa tai toitota. Seksuaalivähemmistöjen kuvaus on luontevaa, aseksuaalisuus käsitellään osana ihmiskirjon seksuaalisuutta diskreetisti. Elokuvan käsikirjoittaneilta Daniel Hakuliselta ja Ilona Ahdilta sekä ohjaajaja Haapasalolta luonnistuu nuorisomaailman jäsentäminen. Vaikka neljänkymmenen ikävuoden molemmin puolin oleva kolmikko onkin myöhäisteini-iän kriiseilystä jo erkaantunut, heidän luomansa humaani ja ymmärtäväinen kokonaisuus kantaa.
Elokuvan levitysyhtiön kuvausteksti asettelee asian näin: ”Elämän suunta ei ole aina selvillä, mutta maailma on avoin.” Elokuva antaa sankareistaan positiivisen, huolettoman maailmankuvan. Varsinaisiin kliseisiin elokuva ei syyllisty, koska se verkkaisista kohtauksistaan huolimatta etenee rivakasti juuri mukavan pulpahtelevan dialoginsa avulla.
Jarmo Kiurun kameratyöskentelystä on nostettava esille kummallinen seikka: Kiurun runsaahko käsivaran käyttö yhdistettynä nykyään harvinaiseen 4:3-kuvasuhteeseen tekee etenkin jäätanssikohtauksista ja intiimeistä kanssakäymishetkistä kauniita ja paikoin vanhakantaisia, jopa nostalgisia. (Tämä kuvaputkitelevisioista tuttu kuvasuhde on muuten myös iPhonen nykyinen kuvakoko.) Valkokankaalta nähtynä erikoinen kuvasuhde ei kuitenkaan vieraannuta.
Elokuvan kohtaukset ovat värikylläisiä maalauksia, jotka ilmaisevat tekemisen ja tunteen dynamiikkaa. Ne rakentuvat leikkaukseltaan hitaasti ja niitä rytmittävät kauniisti Jan Forsströmin monipuoliset musiikkivalinnat. Jazz-standardista päästään vaivattomasti monotoniseen ukulele-rallatteluun ja lopulta keveyhköön elektroniseen tanssimusiikkiin. Musiikkivalinnat eivät nojaa yhteen artistiin, genreen tai aikakauteen. Elokuvan päättyessä eräitä kappalevalintoja tiirailee sangen malttamattomana.
Pressinäytöksessä oli ilokseni eräs nuorten naisten parikymmenpäinen lukiolaisryhmä. Heidän reaktionsa elokuvasta vakuuttivat ajoituksen toimivan. Lisäksi he olivat elokuvan jälkeisessä haastattelutilanteessa vilpittömästi kehumassa elokuvan valintoja sekä jopa ajankuvaa ja nuorisokieltä. Haapasalon ohjaus on jopa lähes nelikymppiselle kriitikko-paralle iloinen pilkahdus siitä, että suomalaisen elokuvan maisema voi tuottaa tällaistakin positiivisuutta ja optimismia.
Jätänkin poikkeuksellisesti mainitsematta, että elokuva on saavuttanut jo kansainvälistä suitsutusta Sundancen ja Berliinin elokuvafestivaaleilla ja se on kautta aikain ensimmäinen Sundancella huomioitu suomalainen elokuva. Elokuva kun tulee elämään suomalaisen elokuvataiteen 2020-luvun ja ennen kaikkea nuorisodraaman kaanonissa omaa elämäänsä muiden puitteitensa vuoksi.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.