
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Milla Aska – Vene ja soutaja
Ikkunasta näkyy vielä lehtiä
pienet lentokoneet lipuvat taivaalla
Tässä lähellä on niitä varten lentokenttä
joka halutaan sulkea ja asuttaa
Eilen yritin juosta sen ympäri
hahmottaakseni kuinka iso alue on
Joka päivä kuulen autojen kaasuttelua
ja lasin rikkoutumista
Autot kaasuttelevat maaliskuun loskassa, pienessä Torniossa, pientä Rauhankatua edestakaisin. Loskaa roiskuu päälle ja sivuille. Ikkunat ovat suuret.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneistossa sijaitsevan tilan ovet avataan pienellä Rauhankadulla, talon katolla lukee ”kalastustarvikeliike Lohi-Armas” ja ovien takana avautuu avara ja kuulas maisema, Milla Askan näyttely Vene ja soutaja.
Milla Aska (s. 1993, Sodankylä) on Kuvataideakatemiasta, maalaustaiteen laitokselta vuonna 2020 valmistunut taiteilija, joka vietti maaliskuun 2021 Lapin kullanmurut- näyttelyprojektin vieraana residenssissä Torniossa Aineen taidemuseon kutsumana. Jenny ja Antti Wihurin rahaston mahdollistama projekti tuo 1980–1990-luvuilla syntyneitä taiteilijoita pohjoiseen. Aluksi kuukaudeksi asumaan Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevaan vanhaan peräpohjalaiseen Viippola-taloon, ja sen jälkeen pitämään näyttelyitä eri puolilla kaupunkia.
Milla Askan näyttely rakentui maaliskuun 2021 lopulla tyhjään liikehuoneistoon Rauhankadulle. Aiemmin tilassa ovat toimineet muiden muassa kodinkonekorjaamo, kebab-ravintola, kenkäkauppa ja parkkitila. Ohikulkijat kurkkivat kadulta suurista ikkunoista valoisaan tilaan. Yleensä vasta sen jälkeen täällä uskaltaudutaan sisälle näyttelyyn.
Milla Aska tuntuu maalauksissaan ja teksteissään tarkastelevan maailmaa kuin pintana. Teokset tuntuvat kosketusherkiltä. Tilan seiniä kiertävissä maalauksissa vaaleat ja hiljaiset, mutta kuitenkin kirkkaana loistavat värit kertovat jotain näistä pinnoista; ikkunoista, verhoista, liikkeestä.
Hetkien intensiivisyydestä.
Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä taiteilijan tekemä vihkonen, joka sisältää tekstiä ja piirroksia risografia-menetelmin paperille painettuna. ”Vene ja soutaja” -vihkosen tekstit avaavat maalausten tunnelmia, jotka voi sitten viedä mukanaan kotiin:
Verhon takana päivä on repeämäisillään
marraskuu sakenee ja leviää
Pihatien oksien neulaset muodostavat
karvaisia naamoja
Ne muistuttavat minua menneiden kotien ja
paikkojen metsistä
etäisyyksistä niiden välillä
Etäisyyksiä ja aikaa Aska onkin kertonut maalatessaan pohtineensa. Pohjoisessa syntynyt mutta Päijät-Hämeessä kasvanut taiteilija on liikkunut paljon pohjoisen ja etelän välillä, maisemat ovat vaihtuneet erilaisten ikkunoiden takana tiuhaan. Nyt Askan maalausten pinnoilla liikkuu pohjoisen kevään valo.
Lapsuuden puut, kivet, kannot ja lammikot
me keksimme niille nimiä
”Vihreäkoppi, krokotiilipomppulinna, alalammikko
ja nuoruuden lähde”
Milla Askan maalausten äärellä pääsee välillä vaihtamaan ajatuksia myös näyttelyvieraiden kanssa. Eräs metsästysvaatteisiin pukeutunut henkilö kertoo näkevänsä jokaisessa näyttelyn maalauksessa kasvot. Toinen taas ihmettelee teoksissa kirkkaana välkehtivää vedenpintaa.
Ja vettä ja loskaa roiskuu ulkona kadulla. Sitten, kuin hetkessä, valo on kuivattanut tämän pienen kaupungin tiet ja ne ovat paljastuneet lumen alta ja on kevät.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneiston ovet avataan, autot kaasuttelevat pientä Rauhankatua, Torniossa, ihmiset kurkistelevat kulmahuoneiston suurista ikkunoista.
Maalaukset kaiken keskellä elävät omaa aikaansa.
Lapsuudessani oli vielä valoa talvisin
vuodenkierto ei tuntunut samanlaiselta
utuisia talvipakkasia, kun kiipesimme naapurin
lasten kanssa aurauslumesta kasatun vuoren päälle
tai kun luistelimme pihalla jäätyneessä vesilätäkössä
ja pidin omenapuun oksasta tukea
Pakkasen tuoksu, metsän tuoksu, koiran paskan haju
Kursivoidut tekstiotteet Milla Askan teoksesta ”Vene ja soutaja”.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti Torniossa 9/2020–9/2021.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.