Nykytanssia ja akrobatiaa yhdistelevä duetto pohjoisen pakkastalville
Acrobatic Duo Kat & Jared: Shapes Of Water 25.4.2021, Oulun Tähtisirkus Katariina van Earle (esitys, koreografia), Jared van Earle (esitys, koreografia, lavastus, ääni- ja valot, videokuvaus), John Collingswood / TaikaBox (koreografia, lavastus, äänisuunnittelu, valot) Tanja Råman / TaikaBox (koreografia), Keith Larson (tiede, tarinat)
Esitystä edeltävänä yönä näin unta Hailuodosta. Kuljin pitkin soratietä pelkässä yöpaidassa kohti laituria, mistä pieni lautta lähtee ylittämään merta saaren ja mantereen välillä. Oli pimeä yö ja ilmassa oli mysteerin tuntua. Mietin, kulkeeko lauttoja edes näin myöhään.
En aavistanutkaan, että unimaisemani ja Shapes of Water -teoksen välille muodostuisi silta. Silta, joka palauttaisi minut lapsuusmuistoistani tutun saaren jäisille rannoille ja kurkkaamaan taas kerran lautan kaiteen yli pyörteisiin, missä jäälohkareet seikkailevat hypnoottisesti. Talvisin matka isovanhempieni mökille taittui usein myös jäätietä pitkin: 2000-luvulla jään muodostuminen tarpeeksi kestäväksi ei ole enää ollut itsestäänselvyys, ja joinakin vuosina jäätietä ei ole pystytty avaamaan ollenkaan.
Omakohtaisten kokemusten ja tunteiden kautta on helpompi ymmärtää laajoja kokonaisuuksia kuten ilmastonmuutosta. Esimerkiksi hiihtokauden pituutta, vuotuista lumimäärää tai meren ja joen jäiden paksuutta tarkkailemalla jokainen voi saada tuntumaa ympäristönsä olosuhteiden kehitykseen täällä pohjoisessa.
Kuva: Elena Florina Vlasenko
Tähtisirkuksen aulaan on ripustettu juttuja paikallislehdistä sekä valokuvaprinttejä, joista tunnistan tuttuja maisemia Oulusta ja Hailuodosta. Artikkeleiden aiheet sivuavat kohta alkavan esityksen tematiikkaa: yhdessä käsitellään lauhan talven vaikutuksia eläinten talviuniin, toisessa puheenaiheena on meneillään olevan talven lumimäärä. Löytyypä juttua tänä vuonna kävijäennätyksen saavuttaneesta jäätiestäkin.
Oululaislähtöisellä Katariina (os. Alalääkkölä) ja hänen australialaisella puolisollaan Jared van Earlillä muistot ja kokemukset talvesta ovat hyvin erilaiset, mikä lisää mielenkiintoa esityksen taustoja ja dynamiikkaa kohtaan. Henkilökohtaisia talvikokemuksia, ilmastonmuutosta ja sen synnyttämiä tunteita on lähdetty työstämään ja ilmaisemaan yhteisen kielen, tanssin ja liikkeen kautta. Katariina on pukeutunut kokonaan lumenvalkoiseen, kun taas Jaredin beige asu tuo mieleen kuuman aavikon hiekan.
Parin sirkustaiteellinen koulutustausta näkyy muun muassa huikeissa tasapainotteluissa ja heitoissa esityksen pääpainon pysytellessä silti tanssissa. Koreografiaa ja improvisaatiota sekoitetaan sopivassa suhteessa toisiinsa. Tekniikka pyörii automatisoidun ohjelman läpi, joten musiikkikaan ei osu ikinä täysin samaan kohtaan. Taiteilijoiden tunnusteleva ja toisiaan tarkasti kuulosteleva esiintymistyyli tarttuu herkästi yleisöönkin ja luo saliin keskittyneen ilmapiirin.
Veden eri olomuodot näkyvät liikekielessä ja kohtausten sisällöissä: välillä kehot ikään kuin sulavat kohti lattiaa, välillä rämmitään pauhaavan lumimyrskyn läpi ja eräässä kohtauksessa tasapainoillaan ja hypitään jäälautalta toiselle. Äänimaailmassa kuuluvat tuulen tuiverrus, jään poksahtelu sekä veden solina.
Välillä tilassa kaikuu Keith Larsonin kertojanääni, joka informoi yleisöä arktisen alueen muuttuvasta ilmastosta ja mannerjäiden sulamisesta. Esityksen edetessä kuullaan myös elektronista musiikkia tanssillisia osuuksia rytmittämässä. Valkokankaalle heijastuu video- ja valokuvia tutuista talvimaisemista: hiihtoladuilta, Hailuodon Marjaniemestä, rikkoutuneesta Tuiran talviuintilaiturista.
Teoksen dramatiikka nojaa ennen kaikkea parin väliseen vuorovaikutukseen, joka vaihtelee hienovaraisesta ja hellästä vauhdikkaaseen ja voimakkaaseen. Keskinäinen luottamus ja läheisyys luo taidokkaille tasapainotteluille ja tarkkaa samanaikaisuutta vaativille liikkeille vankan pohjan. Loppua kohden tempo kiihtyy ja roolit vaihtuvat. Pienikokoinen Katariina kantaa lavan poikki tuplasti painavampaa Jaredia, joka lopulta nousee myös tasapainoon Katariinan harteille!
Kuva: Elena Florina Vlasenko
Esitys käsittelee ilmastonmuutosta persoonallisella ja omakohtaisella otteella altistaen yleisön erilaisille tunnetiloille ja tulkintamahdollisuuksille. Veden eri olomuotojen tutkailu on mielenkiintoinen lähestymistapa, joka tuo runsaasti ideoita taiteilijoiden liikekieleen ja ilmaisuun. Esitys on toisaalta meditatiivisen herkkä ja esteettisesti kaunis, toisaalta myös voimakkaita tunnetiloja ja ristiriitoja läpikäyvä.
Teoriaosuus tutkimusjuontoineen ja moninaisine lehtiartikkeleineen jää mielessäni hieman hajanaiseksi: ehkäpä aineiston valinnassa olisi voitu käyttää tiheämpää kampaa? Tämä pikkuseikka ei kuitenkaan vie huomiota pois esityksen parhaasta annista, sirkustaiteilijoiden harvinaislaatuisen saumattomasta yhteistyöstä, jota pääsemme ihailemaan toivottavasti taas pian parivaljakon tulevissa projekteissa.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. KemiAili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.