Valehteleminen on helppoa, mutta fiktion luominen vaikeaa.
Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras. 345 s. WSOY 2022.
Akseli Heikkilän romaani Hiljainen vieras tarkastelee taiteellista luovuutta. Se rinnastuu raskauteen; teoksen maailmassa konkreettisestikin, kun minäkertoja Oona on kirjailija ja odottaa lasta. Toimittajapuolison kanssa keskustellaan luovuudesta, mutta eroottisesti suhde on väljähtynyt. Lapsen sikiäminen kohdussa on ihmeellinen asia. Mutta myös pelottava, koska siihen liittyy keskenmenon mahdollisuus. Odotusaika ja kirjan kypsyttely kirjailijan mielessä ja mielikuvituksessa risteytyvät.
Taiteellinen luovuus on sekin eräänlaista raskautta, kantoaikaa, joten taideteoksen synty vertautuu lapsen synnytykseen. Luovuutta ja erityisesti kirjailijan työtä on yritetty hahmottaa kehityspsykologisin tai psykoanalyyttisin termein. On puhuttu oraalisesta ja anaalisesta tavasta kirjoittaa; kirjailijapersoonallisuutta on kuvailtu sadistiseksi tai masokistiseksi.
Keskenmeno on sikiön kuolema. Kuolema oli rajusti esillä jo Heikkilän traagisessa esikoisromaanissa Veteen syntyneet (2019). Uusimmassa teoksessa kuolema on kuin kiusaaja tai kutsumaton vieras, joka näyttäytyy milloin missäkin hahmossa, kuten muistoina kertojan veljen kuolemasta lapsena liikenneonnettomuudessa. Siihen liittyy syyllisyyden ja syyllistämisen tunteita. Oona kirjoittaa tekeillä olevaan teokseensa kuolleesta veljestään. Nämä osuudet ovat fragmentteina Heikkilän syvälle luotaavassa romaanissa.
Elisabet ilmestyy tarinan näyttämölle kuin tyhjästä. Hän hahmottuu kuoleman viestintuojaksi, joka herättää ensin lähinnä kammoa. Elisabet on ulkonäöltäänkin kuin kuoleman enkeli: mustat hiukset, mustat kynnet, musta silmämeikki, musta puku. Kutsumaton vieras on kuoleman, sairauden tai onnettomuuden metafora, niin kuin monissa sennimisissä taide- ja muissa teoksissa. Elisabet toteaa Oonan kiinnittävän huomiota kuolemaan.
Oonan sukunimi on Hautajärvi. Järven voi nähdä vetenä viittaavan lapsiveteen, toisaalta hukkumiseen. Lapsivesi implikoituu uuden elämän syntyyn mutta Hautajärvi-nimen kanssa kuolemaan. Järvi on monen hauta, ja hautuumaita on järven keskellä saarissa tai rannoilla. Romaanin tapahtumapaikka Kiviniemi viittaa sekin vesielementtiin ja vesimaisemaan. Vesi on elämälle välttämätön, mutta kivi on elotonta luontoa. Museokin assosioituu hautaan.
Elisabetin ja Oonan keskustelut siirtyvät Oonan tekeillä olevaan kirjaan ja ne katkelmina Heikkilän romaaniin. Oona miettii, miksi valehteleminen eli epätoden puhuminen on helppoa mutta epätoden eli fiktion luominen vaikeaa. On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista? Oonan puoliso on epäilevän apostolin kaima, Tuomas.
Kun Oona on julkaissut kirjan, hänen kokemuksensa on, että mediaa ei kiinnosta kirja vaan kirjailija, hänen historiansa ja henkilökohtainen elämänsä teoksen taustana.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Tutkija Pauliina Rautio pohtii ihmisten arkisia eläinsuhteita.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
