Inger Christensen: Alfabet. Suom. Oscar Rossi. 89 s. Poesia 2021.
Kirjoitin viime keväänä Kvaak.fi-sivustolle arvion Kati Kovácsin Eläimellisistä aakkosista (WSOY 2021), jossa painotin aakkosjärjestyksessä olevan aapisen jo pitkään olleen yhden tekijän itselleen asettaman muotorajoitteen. Noin sataan vuoteen tällaisilla aapisilla ei ole ollut mitään tekemistä lapsen lukemaan oppimisen kanssa. Tanskan viralliseen kirjalliseen kaanoniin nostetun Inger Christensenin (1935–2009) alkujaan vuonna 1981 julkaistun Alfabetin suomennettu nimi voisi olla Aapinen. Suomentaja Oscar Rossi on kuitenkin säilyttänyt alkukielisen nimen, joka tosin suomalaisillekin kertoo mistä on kyse: kirjaimista, aakkosista.
Tällaisten aapisten ongelma ovat suomessa vähän käytetyt kirjaimet kuten c. Sarjakuvataiteilijana Kovács saattoi yliviivata canan, cissan, coiran ja calan, ja kertoa kuvin. Runoilija tai runon suomentaja eivät voi käyttää samaa keinoa, ja Christensenin suomennoksen chromilla alkava c-kirjain vaikuttaa ensin samalta oikotieltä. Kyse ei ole kielestä, sillä Rossi aloittaa jälkisanansa: ”Myös tanskaksi ’kromi’ kirjoitetaan koolla.”
Christensen on tanskalaisen systeemirunouden tunnetuimpia edustajia. Hän kuitenkin rikkoo systeeminsä jo kolmannessa runossa, ja j-kirjaimen juhannusyön jälkeen seuraa Atomipommi. Kokoelmana Alfabet on tiukasti kiinni omassa ajassaan, 1980-luvun ydinpommien pelossa. Atomipommin jälkeen runoissa esiintyvät vetypommi ja kobolttipommi. Runojen maailma tuo hyvin mieleen tuon ajan kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen, laajasti vaikuttaneen ydinsodan pelon ja ympäristömyrkkyjen vaaran.
Rikki menevän aakkostuksen lisäksi Christensen on rakentanut teokseen toisenkin systeemin. Runojen säemäärä kasvaa Fibonaccin lukujonon mukaan: 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, ja niin edelleen. Tätä Christensen noudattaa viimeiseen n-runoon saakka, joka jää kesken, 321 säkeeseen kaavanmukaisen 610 säkeen sijaan. ”nyt uneksijat kulkevat ympäriinsä / unet avoimesti paljaalla ihollaan”. Lopussa ollaan apokalyptisessa maailmassa, jossa ”kukaan ei heitä enää kanna”. Kukaan ei ole enää antamassa aihetta enemmille kirjaimille, sanoille tai säkeille. Aakkoset lakkaavat satamasta.
Jos Christensenin Alfabet on sisällöllisesti neljässäkymmenessä vuodessa vanhentunut, niin muotonsa puolesta teoksen suomentaminen on ollut aiheellista. Runollisten ”systeemien” ja kokeellisten ”järjestelmien” on edelleen todisteltava merkitystään. Kirjallisilla muotorajoitteilla on pitkä historia, ja se tulee tunnetuksi ainoastaan julkaisemalla uudelleen alan merkittävimpiä teoksia. Alfabet tarjoaa nostalgisen matkan 1980-luvun maailmaan.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
