
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Helsinki-filmi: Järjettömän paska idea. 107 min. Ensi-ilta 13.1.2023. K12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pamela Tola, kuvaus Arsen Sarkisiants, lavastussuunnittelu Kari Kankaanpää, pukusuunnittelu Jouni Mervas, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, leikkaus Antti Reikko, äänisuunnittelu Panu Riikonen, musiikki Salla Luhtala.
Rooleissa Alina Tomnikov, Iina Kuustonen, Chike Ohanwe, Joanna Haartti, Lotta Lehtikari, Leea Klemola, Lauri Maijala, Manuela Bosco.
Mitä juuri tapahtui? Oliko hyvä idea lähteä elokuviin? Pamela Tolan kolmas kokopitkä elokuva Järjettömän paska idea on hämmentävän omalaatuinen elokuva. Moderniin pelimaailmaan sijoittuvassa draamakomediassa meno on jäätävän kylmää. Vaikka pohjimmiltaan tarinassa on kyse ystävyydestä, ystävyys ei ole aina helppoa.
Pamela Tolan edellinen elokuva, katkeransuloinen ikääntyneiden naisten road movie Teräsleidit sai kiittäviä arvioita ja oli Suomessa koronavuoden 2020 ylivoimaisesti katsotuin ensi-iltaelokuva. Järjettömän paska idea ei ole Teräsleidien tapaan sympaattinen ja helppo komedia. Huumori on kuivan pistävää ja saa välillä hyvin absurdeja sävyjä.
Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat olleet ystäviä lapsuudesta lähtien. Aikuisina he toimivat yhtiökumppaneina perustamassaan peliyhtiö Krillissä. Ripe on sosiaalisesti kömpelö, kapinallinen ja luonteeltaan vähintäänkin haastava persoona.
Alkuun mieleen tulee nörttien kulttisarja Halt and Catch Fire, jossa Mackenzie Davis oikuttelee nerokkaana koodaajana. Pohjoisen kylmä tuuli kasvattaa kuitenkin kipeämpiä henkilöhahmoja kuin Amerikan aurinko. Myöskään romanttisen rakkauden kiemuroissa ei ole välttämätöntä ylen määrin piehtaroida.
Pitkässä ystävyydessä on kuitenkin samankaltaista dynamiikkaa kuin parisuhteessa. Yhdessä jaetut ilot ja surut saavat ihmiset kasvamaan yhteen. Rakkaus ja mustasukkaisuus sekä toisen menettämisen pelko ovat läsnä myös tiiviissä ystävyyssuhteissa.
Noora on päättänyt mennä naimisiin, mikä on Ripen mielestä järjettömän paska idea. Läheisriippuvuus saa pian myrkyllisiä piirteitä, jotka kulminoituvat pahimmillaan henkisenä väkivaltana. Tilanteeseen on kuitenkin vaikea samaistua, sillä päähenkilöistä ei ole helppo pitää. Noora on välittävä mutta ärsyttävän kiltti, ja kompleksisen Ripen väkivaltainen poukkoilu on paikoin rasittavaa seurattavaa. Ripen käytös ja rikkoutunut mieli saavat kuitenkin selityksensä lapsuuden traumoista.
Noora pyytää Ripeä järjestämään hänelle polttarit, ja tästä alkaa pätkä vimmaista tie-elokuvaa. Siirtymä ei ole järin hienovarainen, mutta sitä ei elokuva ole muutenkaan. Huumori hyppää absurdisti silmille välillä yllättävästikin.
Pamela Tola tunnetaan erityisesti Suomen eturivin näyttelijänä, ja hän osaa henkilöohjauksen. Tola on antanut taitaville näyttelijöille tilaa, ja heidän reaktionsa tuntuvat välittömiltä. Välittömyys ei toki välttämättä lisää uskottavuutta, mutta tuo elokuvaan raikkautta.
Iina Kuustonen on tasaisen hyvä, ja Tomnikovin ja Kuustosen yhteisissä kohtauksissa on tehoa. Muut elokuvan henkilöt ovat selkeitä sivuhahmoja, ja elokuvan jännitettä pitää yllä etenkin Alina Tomnikovin eläytyvä roolisuoritus. Tomnikov uskaltaa olla myös herkkä rajussa androgyynin ongelmavyyhdin osassa. Roolivalinta on yllättävä mutta todella onnistunut monipuolisen näyttelijän ensimmäiseksi pitkän elokuvan päärooliksi.
Tomnikov valittiin roolistaan European Film Promotionin (EFP) Shooting Star 2023 -ohjelmaan, joka nostaa esiin vuosittain kymmenen lahjakasta näyttelijää. Ohjelmasta ovat aiemmin nousseet kansainvälisiksi tähdiksi muiden muassa Alicia Vikander ja Carey Mulligan.
Elokuva on kuvattu Oulussa ja Hailuodon ympäristössä. Mukana tuotannon yhteistyössä ovat esimerkiksi BusinessOulu, Osuuskauppa Arina ja Fingersoft. Oulu ei kuitenkaan nouse erityisesti esiin, vaikka pohjoisen kylmä teknologiakaupunki sopiikin elokuvan tapahtumapaikaksi. Kyse on lähinnä arktisesta ympäristöstä.
Lopun huipentaa avantopitchaus, joka ei jätä ketään kylmäksi. Kaikessa absurdiudessaan kohtaus jättää lähtemättömän muistijäljen ja menee hyvällä tavalla överiksi jopa oudon huumorin draamakomediassa.
Järjettömän paska idea ei ole kiva, kiltti ja suloinen elokuva. Siihen ei ole varmasti pyrittykään. Tola hämmentää kierolla huumorilla, ja naurun paikkoja ei alleviivata. Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki. Jo siitä syystä ei ole yhtään paskempi idea lähteä elokuviin.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.