Euphoria Film: Aalto. Kesto 103 min. Ensi-ilta 4.9.2020. Ohjaus Virpi Suutari, käsikirjoitus Virpi Suutari ja Jussi Rautaniemi, kuvaus Heikki Färm ja Jani Kumpulainen, leikkaus Jussi Rautaniemi, musiikki Sanna Salmenkallio.
Dokumenttiohjaaja
Virpi Suutari on tarttunut pelottomasti isoon aiheeseen, Alvar
Aallon elämään ja arkkitehtuuriin. Tuloksena on runollinen
tarina, jota kehtaa näyttää maailmalla. Taustatyö on tehty
huolella ja Aino Aallon merkitys yhteistyön kannalta on
nostettu esiin, samoin Elissa Mäkiniemen osuus Aallon uran
myöhemmissä töissä.
Odotukset
ovat suuret ohjaajan aiempien dokumenttien, kuten eläytyvän ja
mukana hengittävän Yrittäjän jälkeen. Useimmilla
suomalaisilla – ainakin arkkitehdeilla – on oma mielikuva Alvar
Aallosta. Olin vielä lukiossa, kun kuvaamataidon opettaja vei
luokkamme katsomaan Kalevan ala-aulassa olevaa näyttelyä, jossa
Alvar Aalto esitteli Oulussa olevien kohteittensa suunnitelmia.
Arvokas herra lierihattuineen ja sikareineen oli ensimmäinen
arkkitehti, jonka tapasin livenä. Jonkun piirustuksen kohdalla hän
mainitsi vaimonsa, joka oli arkkitehti. Se pani miettimään.
Alvar Aallon Ouluun suunnittelemia rakennuksia ei Suutarin elokuvassa näy, vaikka niitä on yli 60. Aalto on suunnitellut muiden muassa Typpi Oy:n eli nykyisen Kemiran aluetta. Kuvassa tehtaan rehuvarastoa puisine kattokaarineen. Kuva: Anna-Maija Ylimaula.
Virpi
Suutari on käsikirjoittajana tehnyt erilaisia valintoja kuin Ywe
Jalander dokumentissaan Alvar Aalto, technology and nature
(1996), siksi nämä kaksi elokuvaa täydentävät hyvin toisiaan.
Siinä, missä Jalander paneutui Aallon lapsuuteen ja
luontosuhteeseen sekä teknologian ja standardisoinnin yhdistämiseen,
Suutari on valinnut kohteet huolella, tuonut Aallon henkilökohtaiset
luonteenpiirteet ja elämänkumppanit tarinan keskiöön. Jo traileri
lupasi lumoavan matkan Alvar Aallon elämään ja teoksiin,
modernistisen (modernin?) parin rakkaustarinan.
Ohjaajalla
on ollut materiaalia mistä valita. Vähemmän on enemmän, tässäkin.
Ymmärtää, miksi esimerkiksi Aallon Ouluun suunnittelemista
kohteista (yli 60 rakennusta) ei yhtään mahtunut mukaan. Monta
muutakin Aallon suunnittelemaa teollisuusaluetta on jouduttu
jättämään syrjään, kun halutaan keskittyä Alvar Aaltoon
ihmisenä, Aallon humanismiin. Ihan kaikkia henkilökohtaisia
kirjeitä tai toilailuja Beirutin hotellissa ei olisi kuitenkaan
tarvittu. Vanhat kaitafilminpätkät olivat puhuttelevia.
Typpi Oy:n vuonna 1967 Ouluun valmistuneen tutkimuskeskuksen sisääntuloaula. Kuva: Anna-Maija Ylimaula.
Rakennusten kuvausta dominoivat kattonäkymät. Droonit kuljettavat kameraa zoomaten ja tiltaten kuparisista räystäskouruista ja kattonäkymistä niin, että rakennukset tulevat suoraan syliin autenttisessa ympäristössään. Sisäkuvaa jäi kaipaamaan, esimerkiksi Riolan kirkosta. Ansioituneen säveltäjän Sanna Salmenkallion musiikin logiikka ja paikoittainen mahtipontisuus ei aivan avautunut joidenkin tapahtumien tai kohteiden yhteydessä. Elokuvan alussa musiikki kantaa tarinaa upeasti, mutta ei ihan loppuun asti.
Nostalgia hiipii paikalle, kun Maison Carrén ovien avaaja nostaa
ikkunasuojuksia ja pyyhkii pölyjä, pysähtyy tupakoimaan
uima-altaan äärelle. Carrén taidekokoelmaa ei talossa enää ole.
Alkuperäinen käyttötarkoitus on hävinnyt. Niin on käynyt yhä
useamman Aallon suunnitteleman rakennuksen kohdalla, Paimion
parantolan ja lukuisten tehdasrakennusten kohdalla. Kirjastot, kirkot
ja konserttitalot ovat yhä toimivia. Virpi Suutarin
dokumenttielokuva pyyhkii tehokkaasti pölyt Aallon töistä ja
paljastaa sen, mitä kannattaa vaalia.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojanSydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.