Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Aaltoa yläviistosta
Euphoria Film: Aalto. Kesto 103 min. Ensi-ilta 4.9.2020.
Ohjaus Virpi Suutari, käsikirjoitus Virpi Suutari ja Jussi Rautaniemi, kuvaus Heikki Färm ja Jani Kumpulainen, leikkaus Jussi Rautaniemi, musiikki Sanna Salmenkallio.
Dokumenttiohjaaja Virpi Suutari on tarttunut pelottomasti isoon aiheeseen, Alvar Aallon elämään ja arkkitehtuuriin. Tuloksena on runollinen tarina, jota kehtaa näyttää maailmalla. Taustatyö on tehty huolella ja Aino Aallon merkitys yhteistyön kannalta on nostettu esiin, samoin Elissa Mäkiniemen osuus Aallon uran myöhemmissä töissä.
Odotukset ovat suuret ohjaajan aiempien dokumenttien, kuten eläytyvän ja mukana hengittävän Yrittäjän jälkeen. Useimmilla suomalaisilla – ainakin arkkitehdeilla – on oma mielikuva Alvar Aallosta. Olin vielä lukiossa, kun kuvaamataidon opettaja vei luokkamme katsomaan Kalevan ala-aulassa olevaa näyttelyä, jossa Alvar Aalto esitteli Oulussa olevien kohteittensa suunnitelmia. Arvokas herra lierihattuineen ja sikareineen oli ensimmäinen arkkitehti, jonka tapasin livenä. Jonkun piirustuksen kohdalla hän mainitsi vaimonsa, joka oli arkkitehti. Se pani miettimään.
Virpi Suutari on käsikirjoittajana tehnyt erilaisia valintoja kuin Ywe Jalander dokumentissaan Alvar Aalto, technology and nature (1996), siksi nämä kaksi elokuvaa täydentävät hyvin toisiaan. Siinä, missä Jalander paneutui Aallon lapsuuteen ja luontosuhteeseen sekä teknologian ja standardisoinnin yhdistämiseen, Suutari on valinnut kohteet huolella, tuonut Aallon henkilökohtaiset luonteenpiirteet ja elämänkumppanit tarinan keskiöön. Jo traileri lupasi lumoavan matkan Alvar Aallon elämään ja teoksiin, modernistisen (modernin?) parin rakkaustarinan.
Ohjaajalla on ollut materiaalia mistä valita. Vähemmän on enemmän, tässäkin. Ymmärtää, miksi esimerkiksi Aallon Ouluun suunnittelemista kohteista (yli 60 rakennusta) ei yhtään mahtunut mukaan. Monta muutakin Aallon suunnittelemaa teollisuusaluetta on jouduttu jättämään syrjään, kun halutaan keskittyä Alvar Aaltoon ihmisenä, Aallon humanismiin. Ihan kaikkia henkilökohtaisia kirjeitä tai toilailuja Beirutin hotellissa ei olisi kuitenkaan tarvittu. Vanhat kaitafilminpätkät olivat puhuttelevia.
Rakennusten kuvausta dominoivat kattonäkymät. Droonit kuljettavat kameraa zoomaten ja tiltaten kuparisista räystäskouruista ja kattonäkymistä niin, että rakennukset tulevat suoraan syliin autenttisessa ympäristössään. Sisäkuvaa jäi kaipaamaan, esimerkiksi Riolan kirkosta. Ansioituneen säveltäjän Sanna Salmenkallion musiikin logiikka ja paikoittainen mahtipontisuus ei aivan avautunut joidenkin tapahtumien tai kohteiden yhteydessä. Elokuvan alussa musiikki kantaa tarinaa upeasti, mutta ei ihan loppuun asti.
Nostalgia hiipii paikalle, kun Maison Carrén ovien avaaja nostaa ikkunasuojuksia ja pyyhkii pölyjä, pysähtyy tupakoimaan uima-altaan äärelle. Carrén taidekokoelmaa ei talossa enää ole. Alkuperäinen käyttötarkoitus on hävinnyt. Niin on käynyt yhä useamman Aallon suunnitteleman rakennuksen kohdalla, Paimion parantolan ja lukuisten tehdasrakennusten kohdalla. Kirjastot, kirkot ja konserttitalot ovat yhä toimivia. Virpi Suutarin dokumenttielokuva pyyhkii tehokkaasti pölyt Aallon töistä ja paljastaa sen, mitä kannattaa vaalia.
Kaikille aisteille
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Kaupunki syntyy suistoon
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Aikuisten fantasialle olisi valtava kysyntä
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Näkymätön toinen
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Oulun hiljaisuus mahdollistajana luovuudelle
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Pentin poluilla kirjailijan jalanjäljillä
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Sienipilven varjo
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
Juha Hurme ohjasi kirjan nelikymmenvuotiaasta Radiopuhelimet-yhtyeestä
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
Poliittista luentaa
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
Muutos tapahtuu taiteesta
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kannessa: Juoppo Joogaa
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
Paa skaks tässä?
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Vieraan vieraana
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”No Ban Can Block the Ways of Enjoying Life”
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.