Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä
Antti Heikkinen: Latu. 172 s. WSOY 2021.
”Opittuani kaatumaan aloin opetella pystyssä pysymistä. Varjelin jalkojani menemästä nurinnakkaavaan solmuun. Hiihdin samaa lenkkiä eri tyyleillä. Taivuttelin rankaani eri kulmiin ja kokeilin, missä asennossa pääsen parhaaseen tulokseen.”
Mestarihiihtäjä Pauli Pitkänen (1911–1941) Nilsiästä on Antti Heikkisen Latu-romaanin kertoja. Pitkänen oli kolmikertainen maailmanmestari voittaen Lahdessa 1938 kaksi kultaa ja yhden Zakopanessa 1939. Talvisodan loppuvaiheessa, 4. maaliskuuta 1940 hän haavoittui reiteen Laatokan Petäjäsaaressa kranaatinsirpaleesta. Loistelias hiihtoura uhkasi katketa siihen. Mutta lääkäri lupasi pyhästi jalan toipuvan.
Pitkänen halusi palvella maataan jatkosodassa invalidina kotirintamalla. Niinpä hän oli elokuussa 1941 inventoimassa kaatuneiden varusteita kotipitäjänsä koululla, kun varusteista löytynyt käsikranaatti vammautti hänet vaikeasti. Hän kuoli muutamaa viikkoa myöhemmin Tarinaharjun sairaalassa syyskuun lopussa vuonna 1941.
Heikkisen romaani perustuu Pitkäsen risaiseen mutta menestyksekkääseen elämäntarinaan hiihtäjänä. Pitkänen tilittää tuntojaan Tarinan sairaalassa kranaattivammautumisen jälkeen.
Romaanin kerronta on runollisen kaunista, vaikka Pitkäsen elämä on ollut alusta alkaen kamppailua ja itsensä voittamista. Kertojan tarinassa on lempeää nöyryyttä toisia ihmisiä kohtaan, mutta ladulla ei tunnettu armoa: ”Ahne olin minäkin. Ahne voittamaan. Kertaakaan en lähtenyt kisaan sillä hatulla, että antaahan toistenkin pärjätä. Mutta en tehnyt sitä toisten kustannuksella. En liioin vöyristymisen takia.”
On siis hiihdettävä, kun on voittamisen halu. Ja kun se on, hiihtää mielellään pellon ympäri ja Kunnalliskodin kautta, vaikka kaatuukin ensimmäisillä kerroilla. Mestarihiihtäjä muistelee ja kaipaa Jalkas-Kallea, joka meni miinaan. Tellervo-hoitajaa hän luulee äidiksi, mutta tajuaa, että eihän se olekaan. Isän kuolema otti lujille. Äidin vielä tiukemmalle. Äitiä hän huutaa tuskissansa. Äidinrakkaus kantaa ja on kauneinta. Unissakin. Tosi ja epätosi on arki hiihtäjälle. Mutta muistot kannattelevat. Kronologisesti ne tulevat lapsuudesta mestaruusvuosiin.
Varpumäessä Paulin kotona vieraileva metsäherra Joonas Ryhänen on mestarihiihtäjä, joka auliisti jakaa opetuksiaan. Mutta Paulipa kehittelee oman etunojatyylin ja jälkeä syntyy. On Pauli pohtinut myös syvällisiä asioita, kuten kateutta: ”Kateuden tunteminen on keljua ja alhaista.” Vammautuneena ilahduttaa sentään varpaan liikkuminen. Kuolema kuitenkin kolkuttelee synkästi, eikä hiihtäjä halua vielä kuolla. Latu on hiihdetty loppuun. Lämmintä lumi on.
Heikkinen kirjoittaa vahvaa maalaisproosaa, joka lajissaan omaäänisesti vertautuu Karjalan karhun Heikki Turusen tuotantoon mutta lyyrisvivahteisuudessaan myös ylä-savolaiseen Eino Säisään. Ei tämän lajin proosaa vielä kuopattu ole.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.