Joulukuun ensimmäisellä viikolla 2019 Arkangelissa järjestettiin jälleen kansainvälinen elokuvafestivaali Artic Open. Ohjelmassa oli näytösten lisäksi arktinen mediaseminaari sekä useita työpajoja elokuvan ammattilaisille.
Arctic Open on nuori ja elinvoimainen tapahtuma, joka tuo yhteen taiteen tekijöitä, tutkijoita ja journalisteja Venäjältä, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. Mikäli Arkangelin osavaltio ja Venäjän kulttuuriministeriö jatkavat sen rahoittamista, festivaalin voi odottaa vain kasvavan tulevina vuosina.
Tänäkin vuonna
tapahtumaan on satsattu: festivaalin avajais- ja päättäjäissremoniat
ovat hienoja tapahtumia runsaine, viinintäytteisine illallisineen.
Elokuvia festivaalilla nähtiin peräti kuusikymmentäkolme.
Tapahtuma osallistujineen on melko venäläisvoittoinen, mutta huomattavaa oli eritoten ruotsalainen läsnäolo sekä tuomaristossa että valkokankaalla. Suomalaisedustusta festivaaleilla oli taas verrattain vähän. Reetta Huhtasen lastenvälistä ystävyyttä Belgian Molenbeekissa tutkiva dokumenttielokuva Aatos ja Amine (Suomi/Belgia/Saksa 2018) palkittiin erityisdiplomilla. Toisen suomalaisosallistujan Kira Jääskeläisen dokumentti Pohjankävijäin merkintöjä (Suomi 2019) kertoo Koillis-Siperiaa 1900-luvun alussa tutkineesta Sakari Pälsistä ja on katsottavissa Yle Areenassa helmikuuhun 2020 asti.
Elokuvafestivaalin
tärkeimmiksi aiheiksi nousivat monella tapaa niin arktisen luonnon
nykytila kuin ihmisoikeudetkin, sillä tarinoissa korostuivat
valtamedialle ennen varsin näkymättömät ihmisryhmät; esimerkiksi
alkuperäiskansat ja maahanmuuttajanaiset (katso
elokuva-arvostelut). Erityinen teema tänä vuonna oli myös
Tšernobylin ydinräjähdys vuodelta 1986 ja sitä koskeva HBO:n
minisarja Chernobyl
(Yhdysvallat/Iso-Britannia 2019). Festivaalin järjestämässä
paneelikeskustelussa ydinvoimakysymyksiin perehtynet elokuva-alan
ammattilaiset keskustelivat HBO:n sarjasta sekä ydinvoimasta
yleensä. Paneeli kiitteli sarjaa ja kritisoi ydinvoimaa käyttäen
esimerkkinä Arkangelin sotilasalueella aiemmin elokuussa sattunutta
ydinonnettomuutta.
Festivaalin
tuomariston jäsen Gunnar Bergdahl esitti myös
dokumenttielokuvansa The Voice of Ljudmila (Ljudmilas röst,
Ruotsi 2001). Dokumentti on erityisen läheinen henkilökuva
Tšernobylistä selvinneestä Ljudmila
Ignatenkosta, joka nykyisin pakoilee HBO:n minisarjan hänelle
lankeuttamaa mediajulkisuutta.
Varsinaisesti
poliittisia elokuvia ei juuri nähty, ellei oteta huomioon kahden
naisohjaajan (Evgenia Jatskina ja Alena Rubinstein)
orpolapsista kertovaa elokuvaa It’s Not Forever (Это
не навсегда, Venäjä 2019). Venäläisessä
orpokodissa varttuvien lasten tarinan lopputeksteissä kerrotaan
Vladimir Putinin hallinnon uusimista adoptiolaeista, joiden
mukaan adoptiota ei enää sallita maihin, joissa samaa sukupuolta
olevien avioliitto on sallittu. Lopputekstit mainitsevat eritoten
Yhdysvallat, sillä ennen lakiuudistusta valtaosa venäläisistä
lapsista adoptoitiin juurikin Pohjois-Amerikkaan. Rankan elokuvan
jälkeen tämä todellisuus tuntuu lohduttomalta; onhan Suomikin
nykyisin tällä kiellettyjen maiden listalla.
Mediaseminaariin
osallistui lähinnä toimittajia Pohjois-Venäjältä, mutta myös
edustajat Ruotsista ja Suomesta. Seminaarin keskusteluissa kävi
ilmi, että Pohjois-Venäjän ja arktisen alueen toimittajilla
Venäjällä ei ole erityisen toimivaa yhteistyötä tai
tiedonvaihtoa keskenään, vaikka sellaista kaivattaisiinkin. Aiemmin
perustettu think tank Arktitcheskaja azherilje (Арктическое
ожерелье, ”Arktinen kaulakoru”) kompuroi hankalien
proseduurien takia, ja koska järjestön päämaja sijaitsee kaukana
Pietarissa. Kaltion toimittajan tiedustellessa toimittajilta
arktisen Venäjän suurinta ongelmaa mainittiin infrastruktuuri.
Yleinen mielipide on se, ettei maan johto tai kansallinen media
välitä arktisista alueista.
Useat paikalliset
toimijat esittäytyivät toimittajille seminaarin aikana, mukaan
lukien teollisuusalan edustajat, jotka työskentelevät alueen
luonnonrikkauksien parissa. Kysyessämme kestävän kehityksen
suunnitelmista osattiin mainita vain kierrätys.
Seminaarin osallistujat tutustuivat läheisesti myös Arkangelin yliopiston (toiselta nimeltään Pohjoinen federaatioyliopisto) tiedelaitoksiin. Yliopistoon on vuonna 2018 perustettu Arkangelin alueen kulttuuriperimän säilyttämisen laitos; heidän toimintansa myötäilee UNESCOn ohjekirjaa mutta on tällä hetkellä keskittynyt alueelle tyypillisten puurakennusten kunnostamiseen. Esimerkiksi alkuperäiskansojen kulttuuriperinteiden säilyttämiselle ei ole vielä erityistä suunnitelmaa.
Arctic Open -festivaalin parhaita: Elokuvatärpit
Toimituksen suosikki: There’s No Other God than Me (Нет бога кроме меня), Venäjä 2019 Ohjaus Dmitry Davydov *****
There’s No Other
God than Me on jakuuttiohjaaja Dmitry Davydovin toinen
kokopitkä elokuva. Ruslan on jakuuttikylän kasvatti, joka on
jättänyt vaimonsa ja lapsensa huolehtiakseen äidistään. Kun
äidin Alzheimer pahenee, he muuttavat kahdestaan kaupunkiin.
Ruslanin ja äidin taivalta näiden asettuessa pieneen yksiöön
alkujaan pelottavassa kaupungissa tarkkaillaan hellittelevin, valolla
leikittelevin otoksin. Lopulta Ruslanin on kysyttävä itseltään,
milloin hänen oma elämänsä voi alkaa ja voiko äidin
laitostaminen olla kunniakasta. Runollinen ja sympaattinen,
kokonaisuudessaan jakuutinkielinen elokuva kuvaa elämää Jakutiassa
konstittomalla tavalla, jossa sekoittuvat sydäntäsärkevästi
realismi ja hellyys.
Give Me Liberty, Yhdysvallat 2019 Ohjaaja Kirill Mikhanovsky *****
Parhaan elokuvan palkinnon Arctic Open -festivaalilla voittanut Give Me Liberty on niittänyt kiitosta myös muun muassa Sundancen ja Cannes’in festivaaleilla. Rohkea elokuva on tuotettu ja kuvattu Yhdysvaltojen Milwaukeessa mutta koostuu lähes täysin venäläisistä näyttelijöistä.
Vammaisia asiakkaita
työkseen kyyditsevä, yhdysvaltalaistunut venäläissuvun vesa Vik
löytää pakettiautostaan eräänä päivänä normaalien
asiakkaidensa lisäksi hautajaisseurueen, onnenonkija-Diman sekä
viehättävän pyörätuoliasiakkaan Tracyn (Lauren Spencer).
Vik irtautuu hetkeksi venäläisestä diasporasta löytäessään
tiensä niin Tracyn perheen luo illalliselle kuin mellakoihin, joissa
kaupungin musta väestö osoittaa mieltään poliiseja vastaan.
Osittain
improvisoitu elokuva esittää suuria kysymyksiä niin
kansallisuudesta kuin ihmisyydestä samalla, kun nuoret ja
karismaattiset näyttelijät loistavat rooleissaan. Eritoten pääosaa
esittävä, esikoisrooliaan tekevä Chris Galust (Vik) mutta
myös moskovalainen ammattinäyttelijä Maksim Stoyanov (Dima)
onnistuvat hyvin.
Ayka (Aıka), Venäjä/Ranska/Saksa/Puola/Kiina/Kazakstan 2018 Ohjaaja Sergey Dvortsevoy *****
Aykan hahmoon
ruumiillistuu Moskovan salainen maailma, jollainen löytyy toki
muistakin suurkaupungeista. Hiukan kyyryssä kulkeva tyttö on
huomaamaton, ja hänen kysyessään tietä tai vessaa kukaan ei
vastaa hänelle – paitsi toinen kirgiisimaahanmuuttaja.
Ayka karkaa
synnytyslaitokselta töihin; hän vuotaa verta lumisille teille ja
joutuu puristamaan maidon ulos rinnoistaan itse. Hänellä ei ole
aikaa tai tilaa käyttäytyä hyvin, sillä hänen on aneltava
kaikilta ihmisiltä töitä ja rahaa ja jaettava pieni asunto
kymmenien ihmisten kanssa.
Vaikka Moskova on
Aykalle väkivaltainen viidakko, hänen tarinansa ei ole pelkkä
kärsimysnäytelmä. Ayka unelmoi oman ompelimon perustamisesta ja
suuttuu vaativalle äidilleen: ”En halua sinun elämääsi, tämä
on minun elämääni”, hän huutaa tälle puhelimessa. Nuori
nainen taistelee kuin vimmattu saadakseen takaisin kontrollin omaan
kehoon ja elämään.
Aykaa näyttelevä
kazakstanilainen Samal Yeslyamova sai
vuoden 2018 Cannes’in elokuvajuhlilla parhaan näyttelijättären
palkinnon suorituksestaan.
Once in Trubchevsk (Однажды в Трубчевске), Venäjä 2019 Ohjaus Larisa Sadilova *****
Venäläisen
naisohjaajan elokuva kahden pikkukylän naapurin salasuhteesta ei
kikkaile. Tapahtumien kulun syvällinen tutkiminen ja kaikkien
osapuolten tunteiden kirjo esitetään kuitenkin niin vaivattoman
realistisesti, ettei prameiluja tarvita. Tunteiden järjettömyyttä
myötäilevät älykäs käsikirjoitus ja leikkaus, jotka keskittyvät
juuri oikeisiin ja yksittäisiin, väistämättömiin tapahtumiin.
Katsoja aistii,
ettei luvassa tule olemaan onnellista loppua kenellekään, eikä
hieman kyyninen elokuva oikeastaan edes vihjaa sellaisesta
mahdollisuudestakaan – ainakaan neliödraaman herkimmälle
osapuolelle. Mielenkiintoista kyllä, intohimosta ja rakkaudesta
kertovassa elokuvassa ei nähdä yhtään seksikohtausta tai
alastomuutta, hädin tuskin hellittelyäkään. Sen sijaan
näyttelijät luovat intiimin tunnelman pelkillä katseilla ja
elekielellä – varsin onnistuneesti.
In the Port of Cape Town… (В Кейптаунском порту…), Venäjä 2019 Ohjaus: Alexander Veledinsky ***
Nostalgisilla
kuvilla ja eleillä täytetty elokuva kertoo kolmen miehen tarinan:
kaksi heistä on sotilaita ja yksi merimies. Nämä ajautuvat vuonna
1945 asetaisteluun Sahalinin saarella ja luulevat kaikki toistensa
menehtyneen.
Mielikuvituksellinen
draama seuraa miesten elämää sotien jäljiltä 1990-luvulle asti.
Tarinan kulkiessa ympäri maailmaa ja miesten käydessä läpi
traumaattisia kokemuksiaan katsojalle paljastuvat niin Venäjän
imperialismin ihmeellisyys kuin sen kansakunnan haavat, jotka vielä
nykyisyydessäkin märkivät.
Elokuva päätyy
nimensä mukaisesti Kapkaupunkiin, missä erään kolmikon jäsenen
jälkeläiset vastaanottavat isänsä testamentista väliaikaisen
ratkaisun ihan Apartheidiinkin.
Turkkilainen
dokumentaristi Ece Soydam matkasi muutama vuosi sitten
talonvaihtoon Canadan arktiselle alueelle, ja tutustui siellä
kuvaamaansa ranskalais-inuiittiperheeseen. Eläinbiologi-isän
luontokuvausharrastuksen ohella katsoja tutustuu pienen kylän
elämään sekä arktiseen luontoon, jonka herkkää tasapainoa
ilmastonmuutos järisyttää monin tavoin. Mielenkiintoinen,
kansainvälisesti palkittu dokumentti on katsottavissa
kokonaisuudessaan Youtubessa.
Lyubov: Love in Russian (Lyubov: Kärlek på ryska), Ruotsi 2017 Ohjaus Staffan Julén
Ruotsalainen
elokuvantekijä Staffan Julén seuraa Nobel-voittaja Svetlana
Aleksijevitšiavuosien ajan tämän
haastatellessa venäläisiä ikäihmisiä melko monisyisestä
aiheesta ”mitä on rakkaus”. Suullisen historian kerääjänä
ja kertojana tunnettu Aleksijevitš
on erinomainen haastattelija, joten filmille on tallentunut intiimejä
ja herkkiä keskusteluja, monologejakin. Pariskunnat kertovat
suhteistaan, lesket kumppaneistaan ja eräät toiset menetyksistään,
erilaisten tunteiden ja teorioiden sävyttäminä. Suurin osa
tarinoista sijoittuu tietysti Neuvostoliittoon.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin.” Matti A. Kemi ei huvittunut Perhosista.
Elävän Iijoen melonta ja soutu järjestettiin viidettä kertaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Iijoki on sen varren ihmisille sen verran tärkeä, että […]
Pikisaari Biennaali on ehkä maailman pienin biennaali. Vuonna 2024 toista kertaa järjestetystä biennaalista kirjoittavat Art Hub Pikisaaren Minna ja Tuomo Kangasmaa.
Kesällä joka niemen nokkaan, saarelmaan pystytetään Suomessa kesänäyttely. Leena Kangas vieraili kahdessa kainuulaisessa, Ristijärven Karhulankylässä sekä Hyrynsalmen Mustarindassa.
Vienan reitti ry on julkaissut syksyn 2023 seminaarin ”Karelianismia Kainuussa ja Vienassa” esitykset artikkelikokoelmana. Risto Kormilainen arvioi teoksen Kaltiolle.
”Hurme opponoi eritoten sitä käsitystä vastaan, että Kalevala olisi Suomen kansalliseepos.” Juhani Rantala luki suomalaista nationalismia ja kolonialismia käsittelevän teoksen.
Olikohan se kesäflunssa kuitenkin jotain koronansukuista? Kun kuumetta oli vain yhtenä päivänä vähän, mutta pään ontelot limasta tukkoiset yli pari […]
Tämän numeron kansiteoksemme on still-kuva videoteoksesta ”Njáhcu”, joka on esillä Ánnámáretin ja Marja Viitahuhdan Bálvvosbáiki-näyttelyssä Saamelaismuseo Siidassa 29.9. saakka. Bálvvosbáiki-näyttelykokonaisuuden […]
Asema-kollektiivin kesäteatterinäytelmää Eläintila esitettiin Oulun Hupisaarten kesäteatterissa 27.6.–5.7.2024. Tenka Issakainen kävi arvioimassa nuorten tekijöiden shown.