Andy Warhol Goes Arctic, Taidetalo Kulttuuripankki, Oulu, 2.6.–17.9.2023
Andy Warholin omaleimainen taide on kiertänyt ympäri maailmaa ja osunut lopulta arktisella retkellään myös Ouluun, kiitos Taidetalo Kulttuuripankin. Campbellin keittojen säilykepurkkirivistö ohjaa sisälle entiseen Suomen Pankin rakennukseen Franzenin puiston laidalla. Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava, sillä siitä puuttuu vain kymmenisen Warholin tekemää julistetta.
Tampere-talossa oli Andy Warhol -näyttely neljä vuotta sitten ja Sara Hildénin taidemuseossa vuonna 2014. Oulussa nyt nähtävä kokoelma on viimeistä kertaa esillä pitkään aikaan, sillä se palautuu noin viideksitoista vuodeksi takaisin omistajamuseon arkistoon.
1960-luvun konventiot hylännyt, radikaali, tulevaisuuteen pelottomasti suuntautunut kaupallisuuden ja taiteellisuuden ristiriitaa hyväksi käyttävä POP-taiteen menestys olisi tuskin tapahtunut ilman Andy Warholia (1928–1987) ja hänen New Yorkissa sijainnutta Factoryaan. Uran alku ei ollut helppo, mutta jo 1950-luvulla mainospiirtäjänä työskennellyt Warhol teki julisteita myös newyorkilaiselle esittävän taiteen keskukselle Lincoln Centerille sekä Paris Review -kulttuurilehdelle.
Warhol oli myös kuvataiteilija, joka halusi kokeilla eri tekniikoita. Silkkipainetut sarjat Marilyn Monroen kasvoista ovat ikonisia. POP-taide osoitti, että myös monistetut julisteet ovat taidetta siinä missä grafiikan vedoksetkin.
Kuningattaret, poliitikot, filmitähdet ja monenlaiset julkisuuden henkilöt ovat päätyneet joko tahtomattaan tai pyynnöstä Warholin ikuistamiksi. Oulun näyttelyssä heitä on edustava kokoelma Maosta kuningatar Elisabeth toiseen, Jackie Kennedyyn, Elvis Presley’in, Elisabeth Tayloriin ja niin edelleen.
Kuva: Vesa Ranta
Yksi Andy Warholin tunnuslauseista oli ”Tarkoitus ei ole elää ikuisesti, vaan luoda jotain, mikä elää”. Paljon siteerattu lausahdus ennustaa, että tulevaisuudessa jokainen on maailmankuulu viidentoista minuutin ajan – joskaan nykytutkimuksen mukaan tuo lausahdus ei ollut peräisin Warholilta. Joka tapauksessa Warhol oli originelli ajattelija, joka inspiroi useamman vuosikymmenen nuorisoa POP-taiteen pariin. Hänen teoksissaan on jotain pysyvää modernismia, raikkautta ja ennakkoluulottomuutta. Siksi nämä julistenäyttelyt menestyvät vielä pitkään.
Kuva: Vesa Ranta
Oulun kohdalla Taidetalo Kulttuuripankki onnistui saamaan Andy Warhol Goes Arctic -näyttelyn. Niin tervetullut kuin näyttely onkin, se samalla näyttää, miten vaikeasti vuonna 1973 valmistunut arkkitehti Aarne Ehojoen suunnittelema Suomen Pankin massiivinen rakennus taipuu taidenäyttelyn paikaksi. Tuleva peruskorjaus kenties muuttaa tilannetta. Potentiaalia ja kehittämismahdollisuuksia kuitenkin on esimerkiksi yläkerran atrium-pihan hyödyntämisellä.
Pankkirakennuksen valmistuminen Franzenin puiston laidalle synnytti polemiikkia jo 1970-luvulla siitä, miten se sopii tai ei sovi arkkitehtuurin historian mallikohteiden rinnalle. Samalla rakennus on ollut suurelle yleisölle salaperäinen paikka, johon vain Suomen Pankin asiakkailla ja toimihenkilöillä on ollut pääsy. Puolustaisin alkuperäistä arkkitehdin suunnittelemaa pankkirakennusta oman aikakautensa arkkitehtuurin selkeänä edustajana ja rehellisempänä kuin jotkin uusvanhat postmodernit suunnitelmat ovat.
Taidetalo voi pitää sisällään paljon muutakin kuin taidenäyttelyitä. Opastus rakennuksen uumeniin Andy Warholin värikkäiden julisteiden äärelle toimi kuitenkin hyvin.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha YlimaununPerämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.