Kouvolasta saisi omakotitalon kahdeksallatuhannella eurolla ja kokonaisen kerrostalon neljälläkymmenellä, kertoi julkisen taiteen ja arkkitehtuurin kierroksemme opas Taiteen edistämiskeskuksen julkisen taiteen kevätpäivässä tiistaina 7.5. Nuoret lähtevät, kun kaupungissa ei ole koulutusmahdollisuuksia, eikä kiinteistöille ole ostajia. Vaikka Helsinkiin on vain 140 kilometriä maanteitse, junalla vähän reilu tunti.
Lauantaina 11.5. avattiin Tuiran D-asemalla Oulussa (Valtatie 53) kuvitteellisen taiteilijan näyttely Inventing Artists: Hän on [AlyÆŋ]. Sen voi nähdä 11.6. saakka. Saksalaisen taiteilijaparin Thomas Plischke ja Kattrin Deufert konseptissa paikalliset ihmiset luovat taitelijahahmon, joka voisi olla olemassa, sekä valmistavat tämän teokset näyttelyä varten. Oulussa intensiivinen työpajajakso kesti noin kuukauden, jonka aikana kahdeksan tekijää valmisti valokuvia, vaatteita, installaatioita sekä AlyÆŋ-hahmon taustatarinan.
Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä. Projektin kahdeksasta osanottajasta neljä tai viisi oli Suomeen muualta muuttaneita, ja projektin vetäjienkin takia työkielenä oli ollut englanti. Iranista taisi olla lähtöisin se osallistuja, joka esitti ilmeisesti puolisonsa kanssa musiikkia tar-luutulla ja kanteleen tapaisella santurilla (tarkistin soitinten nimet internetistä); kertoivat asuneensa Oulussa nyt kahdeksan kuukautta.
Jo ympäryskunnista keskuskaupunkiin muuttavan voi olla hankala löytää uudesta kotipaikastaan itselleen sopivia sosiaalisia ympyröitä. Kieltä puhumattomalle se on vieläkin vaikeampaa. Viime aikoina olen kohdannut muutamia Oulussa parikin vuotta asuneita ulkomailta tänne muuttaneita taiteen tekijöitä, jotka vasta nyt ovat alkaneet löytää muita samoista asioista kiinnostuneita. Meiltä on pitkään puuttunut rakenteita, jotka auttaisivat monikulttuurisia oululaisia sisään paikalliseen taide-elämään.
Vaikka kaupungissa on korkeakouluja ja työpaikkoja, voi Oulussa käydä ihan niin kuin Kouvolassakin, jos emme osaa ottaa tänne tulevia mukaan. Inklusiivisuus ja osallistaminen ovat onneksi korkealla myös Oulu2026-hankkeen agendalla. Inventing Artists -projektin kaltaiset yhteisötaidehankkeet ovat myös tärkeitä ihmisten kiinnittämisessä.
Tällaisina hetkinä Oulussakin kokee olevansa yhteydessä koko maailmaan eikä ainoastaan Pohjois-Pohjanmaahan.
Osallistuin siihen Kouvolan julkisen taiteen kevätpäivään, koska kirjoitin Taiken Julkisen taiteen vuosikatsaukseen vuosikritiikin ”periferian” julkisesta taiteesta. Sattuivat pyytämään. Ja sattui niin, että suunnittelimme jo pyyntöä ennen tätä Kaltion julkisen taiteen teemanumeroa. Ouluun on kulttuuripääkaupunkivuoden ansiosta tulossa seuraavan parin vuoden aikana paljon uusia julkisia teoksia, joten tuntui sopivalta katsella vähän nykytilannetta ja tutkailla suunnitelmia. Joskaan Oulu2026-lippulaivahankkeesta ”Climate Clock” ei nyt mitään kirjoiteta, siihen valitut taiteilijat julkistetaan vasta myöhemmin.
Tulevaan katsoo myös Mustarindan taidekansallispuistohanke, josta Miina Kaartinen kirjoittaa seuraavalta aukeamalta alkaen. Menneisyyttä luotaa Amanda Hakokönkään artikkeli Ensio Seppäsestä, joka tuntuu veistäneen melkein joka toisen Lapin patsaista 1900-luvun toisella puoliskolla. Etenemme putkinäköisestä yhtenäiskulttuurista kohti jotain monimuotoisempaa, uskoisin.
Asiasta piippurassiin, kuten missään ei sanota. Kaltio ry:n vuosikokouksessa saatiin yhdistyksen hallitukseen reilusti uusia nimiä: Emma Hirvisalo, Laura Juntunen, Marko Jouste ja Sami Sankilampi alkavat luotsata yhdistystä yhdessä jatkavien Ulla Kaislarannan, Jetta Huttusen, Heikki Raudaskosken ja Eira Huusko-Kukkosen kanssa. Uusilla silmillä ja laajentuneella asiantuntemuksella lehdessäkin kohti jotain monimuotoisempaa, uskoisin.
Ja pitkästä aikaa järjestämme tälle numerolle julkistamistilaisuudenkin. Se tapahtuu Oulun Art Hub Pikisaaressa lauantaina 25.5. kello 15–17. Ohjelma on vielä muodostumassa, mutta keskusteltaneen julkisesta taiteesta vähän ja ehkä joku runokin luetaan. Jotain pientä purtavaa ja palanpainiketta tarjotaan. Samana iltapäivänä on Pikisaaren muissa kulttuuritiloissa siivouspäivää ja taidejulkistusta, joten nähtäskö siellä?
No jos ei, niin nähhään josaki muualla kesällä. Tai ei nähä, ihan miten vaan. Aurinkoa!
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Asema-kollektiivin kesäteatterinäytelmää Eläintila esitettiin Oulun Hupisaarten kesäteatterissa 27.6.–5.7.2024. Tenka Issakainen kävi arvioimassa nuorten tekijöiden shown.
Oulun Taiteilijaseuran toteuttama ARToulu-taidealue syntyy Ouluun keväällä 2026. Alueen toivotaan laajentavan käsitystä siitä, mitä kaikkea visuaalinen taide voi olla ja […]
Julkistaidetta katsastamassa Pitääkö julkisen taiteen herättää tunteita tai ajatuksia? Miksi kaupunkiympäristö tarvitsee taidetta ja muistomerkkejä? Kaltio kuljeskeli Oulun uusien ja […]
Oulun Pikisaaren ympäristötaidereitti Pikinen Poloku on vakiintunut muutamassa vuodessa yhdeksi kaupungin kulttuurikesän vetonauloista. Saaressa itsekin työskentelevä Anu Kolmonen jututti taiteilijoita […]
Julkinen taideteos saattaa joskus vain kadota. Leevi Lehtinen kävi paikalla, missä vielä viime vuonna seisoi Martti Aihan Futura.
Oulun kaupungin näyttämötilapulaa on osaltaan jo yli vuoden helpottanut Akseli Klonkin hallinnoima Pop-Up Näyttämö Klonkka. Matti A. Kemi selvitti tapauksen taustoja.
Kaltion päätoimittajaa pyydettiin kirjoittamaan Taiken Julkisen taiteen vuosikatsaukseen 2024 vuosikritiikki ”periferian julkisesta taiteesta”. Hän teki työtä käskettyä. Saimme luvan julkaista artikkelin myös omilla sivuillamme.
”Syvemmällä tasolla elokuva kuitenkin kertoo siitä, kuinka menneisyyttä käsitellään.” Jenny Kangasvuo arvioi Alice Rohrwacherin uusimman elokuvan La chimera – sielujen aarteet.
Elina Sallisen esikoiskokoelma erottuu ”rauhallisilla, paikoin pysähdyksiin jäävillä fragmenteillaan”, Kaltion Matti A. Kemi kirjoittaa. Kehät sai vuoden 2024 Kritiikin Kannukset -palkinnon.
”Mäkelä uskoo luovuuden tulevan muusta kuin ’olviretkistä Schleusingeriin’. Ne vain sumensivat aivot, hän kuittaa viinaromantiikan.” Juhani Rantalan arvioitavana Hannu Mäkelän Kirjoittamisen ilo.
”Hurmaavan nyrjähtäneet käänteet ja värikäs kieli usuttavat lukemaan eteenpäin”: Marjo Jääskä arvioi tällä kertaa Katariina Vuoren romaanin Parasta ennen.
