Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Artemis Kelosaari ja Rimma Erkko (toim.): Hopeapisaroita. Homoeroottisia tarinoita. 390 s. Helmivyö 2021.
Miestenvälisen intohimon kertomusantologiaa ei lie ennen alkuperäisistä suomenkielisistä teksteistä tehty. Jo oli siis aikakin. Artemis Kelosaari ja Rimma Erkko ovat sellaisen toimittaneet; julkaisijana on ennakkoluulottoman Juri Nummelinin luotsaama turkulainen kustantamo Helmivyö. Edellä mainitut henkilöt esiintyvät myös kirjoittajina. Novellisteissa on ilmaisussaan tottuneita mutta myös alkutaipaleella olevia.
Tekstit kertovat ymmärrettävästi siitäkin, miten tärkeä halulle ja sen syttymiselle ulkonäkö on, tietyntyyppinen vaatetus tai tyyli, yhdelle yhdenlainen, toiselle toinen. Sellaiset sanat kuten ”komea” tarkoittavat eri ihmiselle eri asioita, joten en ymmärrä, miksi niillä tällaisten tekstien kertoja operoi, selittämättä sitä tarkemmin. Tietenkin se antaa lukijalle vapauden kuvitella käsityksensä mukaisen komeuden, mutta ei se välttämättä toimi lukukokemuksessa. Kerrontaan odottaisi jonkinmoista objektiivisuutta, tarkempaa kuvausta, miksi joku on komea. Silloin vaatetuksen ja ulkonäön eroottisuuden kirjo avautuisi laajemmin.
Taitavakin kirjoittaja näyttää lankeavan stereotypioihin; ilmaisussa on kliseitä turhan paljon, haarojen pullotusta myöten. Sekin ja muu (homo)eroottinen sensibiliteetti voitaisiin näyttää tuoreemmin, kuten jo valtavirran kaunokirjallisuudessamme on tehty, esimerkkinä Tommi Kinnunen. Samasukupuolisen halun kuvaukset eivät ole meilläkään aivan uusia. Niitä on jo Onni Hallalla ja Kaarlo Sarkialla ja uudemmista Tommy Tabermannilla. Mutta mistä kertoo se, että tässä teoksessa useampi julkaisee salanimellä, jopa kymmeniä romaaneja kirjoittanut?
Rakastavaiset tuntevat itsensä maailman onnellisimmiksi ihmisiksi seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta; muut ovat heille merkityksettömiä. Rakkauden, himon ja kuoleman klassinen yhteys toteutuu näissäkin tarinoissa, toki tämän päivän tyylikeinoin. Tabujen ravisteluun on ritualistista erotiikkaa, fetissejä ja transhomoa, on kielisuudelmia ja suolikiidelmiä. Virkistävää on aihetasolla lukea maahanmuuttajamiehen ja kantakörilään kohtaamisesta Tero Aallon tekstissä. Timo Hellmanin novellissa puolestaan on aineksia jopa näkemykselliseksi Eros-filosofiaksi.
Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta. Oudon kliinisen sävyn yksi jos toinen kirjoittaja saa tekstiinsä kehitetyksi. Ei näitä kertomuksia ole välttämättä kirjoitettukaan kiihokkeeksi, mutta jonkilaista intohimoa luulisi (homo)eroottisesta kirjallisuudesta nykypäivänäkin välittyvän. Siksi olisin odottanut 2020-luvun teokselta persoonallisempaa ja syvempää näkemystä, aistillisempaa seksin kuvausta ja vähemmän sovinnaista otetta. Jos eroottinen kontakti syntyy kuin deus ex macchina, kannattaako sitä kuvatakaan, vaikka se ilmentääkin sinänsä peri-inhimillistä kätkettyä toivetta.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.