Ammattina romaanin tulkinta

Arttu Kurttila äänittää työkseen äänikirjoja, mutta itse hän ei niitä kuuntele. Kurttila avaa, mitä hyvä luenta vaatii ja mikä selittää äänikirjojen suosiota.

Aina hyväntuulinen Arttu Kurttila ehdottaa 2023 tapaninpäivänä sovitun haastattelun aikaistamista. Valokuvauksen jälkeen Kurttila kertaa lyhyesti uraansa näyttelijänä: Teatterikoulun maisterin tutkinnon jälkeen hän teki yhden ensi-illan vuodessa, kunnes jättäytyi näyttelijän töistä pois pitemmäksi aikaa. Hän on tehnyt sekalaisia töitä muun muassa taiteen parissa sekä rakennusmiehenä.

Työura on ollut moninainen, eikä äänikirjoillakaan kaikkea leipää saa.

– Yhden reisille menneen projektin jälkeen 2011 päätin lopettaa teatterityöt. Perustin Kaapelitehtaan Zodiakin näyttämölle Esiintymistaiteen markkinat. Ne oli kahden päivän festarit, ja tein niitä vuosina 2012–2016. Se oli hyvä homma, vaikka ei siitä mittään rahhaa saanut.

– Tyttäreni syntyi vuonna 2019. Olin yhden kesän betoniraudoittajana, sitä ennen rakennusmiehenä. Baarissa tuli yks kaveri muistuttaan, että voisin tehä ääniluentaa. Tuli sellanen ”voi vittu, niihän voiskin!”

– Otin yhteyttä vanhaan äänikirjafirmaan, jossa olin lukenut ennenkin ja luin treeniksi muutaman äänikirjan.

Ensimmäinen Kurttilan lukema kaupallinen teos oli Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani BookBeatille vuonna 2014. Sen jälkeen tuli pitkä tauko, jonka syitä hän ei muista.

Ääniluenta on työnä fyysisesti raskasta. Luentavuorot ovat yleensä nelituntisia. Kurttila vihjaakin, että hänelle nelituntinen luenta on tarpeeksi. Sen jälkeen ääni ei yksinkertaisesti kestä enempää, ja äänen palautuminenkin vaatii enemmän.

Yhden valmiin äänikirjan lukemiseen menee vähintään kaksi tuntia aikaa. Tuntipalkka määräytyy valmiin äänikirjan pituuden mukaan. Kurttila mainitsee ansaintalogiikan ongelmasta.

– Jos siis lukisin viis päivää viikossa, neljä tuntia per päivä ja olisin siten tehokas, että saisin joka päivä kaks tuntia valmista kirjaa valmiiksi, niin siitä tulis 5 x 2h = 5 x 60 € = 300 € palkkaa viikossa. Tuota tehokkaammin lukeminen alkaa olla mahdotonta.

Äänikirjaa tulee lukea kuin kaverille ja Yle-kompetenssista on hyötyä

Rimmisen osuminen ensimmäiseksi kaupalliseksi luennaksi ihmetyttää. Rimmisen kieli on yleisesti ajateltuna virkkeistöltään takapainoista ja kulmikasta. Keskustelu suuntautuu teosvalintoihin ja mielekkäisiin teoksiin.

– Kieltäytymisen mahollisuus teoksissa on. Kaikki projektit eivät mahdu aikatauluun. Tarjontaan ei ole vaikutusmahdollisuuksia. Käytännössä tän ajan kun oon lukenut, oon saanut myös ansiosidonnaista.

– Mutta kirjoja ei monesti edes ole tarjolla kahta kuukauteen. Seuraava asia, joka pitää tulokattoa matalalla, on äänenväsymisongelma. Keskittymissyistä minä en saa neljässä tunnissa aikaiseksi kovin paljoa valmista.

– Ei lukeminen ole kultakaivos, mutta mun elämäntilanteeseen sopiva. Nyt kun ansiosidonnaisees tehdään niin paljon heikennyksiä voi olla, että lopulta täytyy lopettaa lukeminen ja mennä raksalle.

Kurttila paljastaa vierastavansa äänikirjoja. Keskustelu solahtaa Yleisradion luentaan, ja käsittelemme muun muassa Erja Mantoa Ylen kertomakirjallisuuden lukijana. Ylelle Kurttila on tehnyt luentaa opiskeluajoistaan lähtien.

– Erja Manto kävi pitämässä kuunnelmahommista luentoja. Mää sain sitä kautta kuunnelmakeikkoja. Erja on ollut mulle sellanen maikka.
– Yle-kompetenssi on sitä, että kerran luetaan, sitten laitetaan sitten laitetaan REC päälle ja homma on siinä. Kun ymmärtää heti ja osaa, niin ei tarvi jäädä hieromaan.

– Paras vihje tai ohje on, että äänikirjaa lukee kuin kaverille. Luet sitä siten, että vastapuolta kiinnostaa luettu. Sitä ei saa näytellä, se on puhetta. Se, että ei saa näytellä, on heitto ja väite. Mutta tulkitseminen ja näytteleminen on väistämätöntä!

– Dialogia on eriteltävä: sitten ollaankin näyttelemisessä. Neutraaliluenta on mahdotonta.

Kurttila ei tätä niele väitettä, että äänikirjojen tulkitseminen on vain ääneenlukemista. Tekijänoikeuslain muutosten yhteydessä tästä keskusteltiin etenkin sosiaalisessa mediassa.

– Sanottiin, että äänikirjoissa ei ole tulkintaa ja verrattiin sitä sinfoniaorkesteriin, jossa tulkintaa kuulemma on. Samalla tavalla sinfoniaorkesterin puhaltaja seuraa partituuriaan kuin minä kirjaani. Jos se on vain ääneenlukemista tai -soittamista, niin sitten kait sillä ei pitäisi olla väliä, kuka siellä tuuttaa tai puhuu.

Arttu Kurttila tekee myös musiikkia taiteilijanimellä Artsi. Elokuussa Artsi esiintyi Kuusamon Epäjohdonmukaisten tanssiaisissa (ks. Kaltio 5/2023), missä päätoimittaja kuvasi hänet Galleria Lompakon tiloissa.
Kuva Paavo J. Heinonen.

Runous ja lausunta tavoittelevat ihmisen ääntä ja kokemusta

Tulkinnasta päästään teknisiin vaateisiin ja opintojen evästykseen ääneenluennassa. Kurttila kokee äänikirjojenkin olevan runonlausuntaan verrattavaa.

– Teatterikorkeakoulussa mulla oli Malla Kuuranne puheenopettajana. Hän on opettanut minut puhumaan tekstiä.

– Hänen aikanaan opetuksessa oli murrekurssi ja runous. Paljon puhetta ja puheoppia. Kuuranne opetti neutraaliutta, tekstinkäsittelyä puhuen. Hänen opissaan aloin innostumaan klassisesta runonlausunnasta ja sen vaatimasta puhtaudesta.

Kurttila kävi lausunnan kautta myös Veikko Sinisalo -kilpailussa.

– Tuli harvinainen jäätyminen. Silloin ei lähtenyt lausuminen: meni puihin. Tiesin aamusta, että pää on puuroa. Toinen pakollisista runoista unohtu lausua. Mutta näyttö oli suoritettuna, laitoin hakemuksen Lausujaliittoon. Työnäyte oli sillä annettu ja olen taiteilijajäsen.

– Olen kahdesti tehnyt Harry Salmeniemen Texas Sakset -teoksen luennan lavaesityksenä. Sisäinen rytmi lähti etenemään sivu sivulta. Kokonaisuus kesti jotain kolme tuntia. Kun antautuu teoksen sisälle, siihen syntyy joku järki.

Runouden erikoislaatu on parhaimmillaan, kun se tavoittelee ihmisen kokemusta, Kurttila toteaa.

– Sirkka Turkka on todella kova luu. Hänen runojaan on nautinto lukea ja lausua. Hän on merkinnyt runoudessa minulle paljon. Siinä on perinteistä lausuntaa, mikä perustuu hengittämiseen, itsensä kuulemiseen ja siitä liikuttumiseen. Se kantaa kaikkeen.

Taustamusiikkina äänikirja on teoksen mitätöimistä

Kurttila pohtii hyvän teoksen rakenteita ääneenluennassa. Esille hän nostaa teoksen resonnoinnin, seurattavuuden ja tietyn säännönmukaisuuden, jonka kieli ja hyvä kirjailija luovat kuin itsestään.

Intentioita voi kasvattaa luennassa, jos tuntee luettavan ja käännöksen johdonmukaisuuden.

– Hankalalukuisista tulee mieleen eräs brittidekkari. Kääntäjä oli jättänyt kirjaan anglismeja ja englannin lauserekennetta. Teos ei ollut kielellisesti ennakoitavissa ja siksi luenta oli erittäin ruotoista.

– Helppous lausunnassa toimii toimittajien kirjoittamissa tietokirjoissa. Leipätekstiä paiskoo menemään, easy sailing. Helppoa ja mukavaa luettavaa. Sitten on toisellaisia, kaunokirjallisia ansioita. Liikutuin Ágota Kristófin trilogiasta. Piti lähettää ihan maininta kustantajalle. ”Minähän luen täällä kaunokirjallisuutta, taidetta!”

Jari Tervon Pohjanhovi puolestaan oli teoksena haastava.

– Se vaikutti sotkuselta ja epäselvältä. Epähygieeninen virkkeiden sisällä. Meni aikaa päästä sisään, ja kulttuurin ymmärtäminen auttoi tosi paljon.

Kurttila sanoo, ettei hän perehdy teoksiin mitenkään ennen luentaa.

– Prima vista -luennassa iso apu on ollut Erja Mannon opeilla. Rutinoituminen tuo luontevuutta.

– Nimenomaan Malla Kuuranne on opettanut tekstinkäsittelyn ja kompetenssin luentaan. Sen aikoinaan Erja näki ja koki, että minusta olisi ääninäyttelemään hänen hommiinsa. Erjalta opin itse nimeämäni ”Yle-kompetenssin”.

– Alalla ei kukaan perehdy teoksiin ennen luentaa koskaan. Tämä ei ole mikään minun oma juttuni, vaan alan tapa. Minä en välttämättä edes näe sitä etukäteen perehtymistä tärkeänä, jos lukija osaa asiansa.

Kurttila kertoo, että hän itse ei käytä äänikirjoja lainkaan.

– Minulla on negatiivinen suhtautuminen niihin. Mää ajattelen, että nykyaikana se mahdollisuus tehokkaaseen suorittamiseen ei tee ihmiselle hyvää.

– On harmillista, että koetaan, ettei kirjallisuuteen ole aikaa ja siksi ”luetaan” kirjoja samalla kun tiskataan. Meidän ei pitäisi korjata maailman ongelmaa mahdollistamalla kirjojen käyttämistä toiminnan taustalla. Jos toimettomuus on radikaalia, niin meidän pitäisi tarttua siihen! Kieltäytyä videofeedistä, tavoitettavuudesta ja tehokkuudesta. Olemaan tehoton ja itseä varten.

Arttu Kurttilalle kirja pakottaa pysähtymään.

– Kirja on ajatusharhautus. Äänikirja taustamusiikkina on kirjan mitätöimistä. Kirjan kanssa oleellista on istua alas.