Tanssin ja teknologian kohtaamisia

Digitaalitaiteilija John Collingswoodin ja koreografi, tanssija Tanja Råmanin muodostama TaikaBox järjesti elokuussa yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa toista kertaa Dance Hack -verkostoitumistapahtuman. Mediataiteilijat ja tanssijat kokoontuivat muutaman päivän ajaksi ideoimaan ja kokeilemaan käytännössä tapoja, joilla tanssia ja teknologiaa voi yhdistää. Yhteistyökumppaneiden tarjoamat laitteet ja sovellukset jaettiin työryhmien kesken, ja kukin ryhmä tutki niiden pohjalta liikkeen ja teknologian vuorovaikutuksen mahdollisuuksia. Syntyneet luomukset esitettiin tapahtuman lopuksi yleisölle.

Alussa varoitetaan, että esitykset eivät ole valmiita teoksia vaan pikemminkin keskeneräisiä kokeiluja. Yleisöä ohjeistetaan myös tarkasti, miten eri tiloihin pitää liikkua ja mihin niissä tulee asettua.

Ensimmäiseen saliin täytyy kiirehtiä. Tanssilattian reunalla on tanssija, joka osoittaa kämmenellään ilmassa leijuvaa drone-lennokkia kohti ikään kuin pidätellen sitä ilmassa. Taustalla on kaksi tanssijaa, jotka alkavat pikkuhiljaa liikkua ja ottaa kontaktia lennokkiin ohjaillen sitä haluamiinsa suuntiin. Lähestyminen on varovaista ja tutkailevaa. Lennokkiin liitetty kamera heijastaa live-videokuvaa lavasteseinille.

Seuraavassa tilassa on pimeää. Huomion varastaa yleisön kanssa samaan linjaan asetettu robottikäsi, jonka päähän on kiinnitetty valo. Liikkuessaan robotti tuottaa aavemaista, mekaanista ääntä. Tanssijat lymyävät pimeässä tilassa, kunnes robotti havaitessaan liikettä tähtää valokeilansa heihin. Tanssijat hakeutuvat vuorotellen valokeilaan kilpaillen lopulta robotin huomiosta. Yhdellä tanssijoista on tilanteeseen sopivasti aurinkolasit päässään kohdevalon ikuistaessa hänen tyylitellyn poseerauksensa tuolilla.

Kolmannessa huoneessa keskiössä on ääni. Tanssijan rintaan on kiinnitetty mikrofoni, jonka kautta saapuvaa ääntä muokataan digitaalisesti. Alussa tilan valtaa mystinen ja voimakas kurkkulaulantaa muistuttava äänimaailma. Muutoin pimeässä huoneessa seinille heijastuu värikkäistä linjoista ja muodoista kehittyvä, elävä visuaalinen ympäristö. Ääniefekteillä testailu yltyy välillä säpsäyttäviksi huudoiksi ja kiljahduksiksi, ja tanssijoiden liike mukailee intensiteettiä.

Viimeisessä näyttämösalissa tanssijat maalaavat liikkeillään tanssialustaa vaaleaksi ja sitten takaisin tummaksi. Mattoon ilmestyvät visualisoinnit muodostuvat tanssijoiden liikettä havainnoivan infrapunateknologian, yläpuolelle sijoitetun projektorin ja erilaisten efektien avulla. Liikekieli ammentaa vahvasti nykytanssista. Vaihtelevuutta tuo nopeampi pätkä, jonka tyyli tuo mieleen jonkin alkukantaisen heimotanssin.

Kaiken kaikkiaan esityskokonaisuuden tunnelma on hämyisä, etäinen ja kokeileva. Tanssikoreografioissa korostuu varovainen mutta kiinnostunut lähestyminen teknologiaan: koitetaan ottaa kontaktia, löytää tapoja kommunikoida ja toimia yhdessä. Samalla esiintyjät tutkivat omaa suhtautumistaan uuteen elementtiin.

Robottien korostetut mekaaniset äänet ja niiden jäykkä liikekieli luovat aavemaisen ja jännittyneen vaikutelman. Laitteiden ja efektien operoimisesta vastaavat teknikot ja äänisuunnittelijat pysyttelevät pimennossa taka-alalla. Uusi teknologia on uteliaisuutta herättävää, ja myös yleisö joutuu esityksissä kohtaamaan omia tuntemuksiaan ja epäluulojaan, joita ihmisen ja koneen vuorovaikutus aiheuttaa.