
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Raimo Bärman: Loimulohta ja Kekkosen parhaat kiitokset. 172 sivua. Atrain & Nord 2022.
Erätarinat ovat oma kirjallisuudenlajinsa. Luonteenomaisesti niillä saattaa olla suppeahko, mutta sitäkin antaumuksellisempi lukijakuntansa. Niissä on selvä tavoite, saaliin saaminen, mutta toisaalta jahtimailla ja kalavesillä koetaan paljon muutakin: ystävyyttä, seikkailua, ulkoilmaelämää. Saaliitta jääminen voi olla elämys sekin. Täsmällinen maantiede on näissä teoksissa tärkeää, niitä voisi miltei kartan kanssa lukea ja opetella tietämään, missä joen mutkassa harjus pääsi karkuun ja minkä tunturin juurella kaatui kahvipannu.
Monessa mielessä erätarinat ovat toimintajännärin vastakohta. Toimitaanhan erätarinoissakin, mutta ei epätodennäköisyyksiin saati mahdottomuuksiin asti. Lähtökohtaisesti eräkirjat kertovat tapahtuneista tosiasioista. Saatetaan liioitella, kuten kalajuttuun sopiikin, mutta tuskin kuvataan kalaretkeä, jota ei ole ikinä tapahtunutkaan. Ne edustavat tavallisen kokijan arjen taltiointia ja sen harvojen yleensä tahattomien juhlahetkien havainnointia. Siis semmoista minimalismia, että pois alta!
Kala- ja erätarinat ovat pääsääntöisesti hyvin miehinen laji. Niissä ollaan ikään kuin lomalla erotiikasta.
Raimo Bärman on painottuneesti kalamies. Vesillä ja vetten äärillä liikutaan tässäkin kirjassa, tekijänsä kahdennessakymmenennessä. Teoksen alkuvaiheilla käy ilmi, että presidentti Urho Kekkonenkin on ollut Bärmanin tekstiin mieltynyt. Eipä ihme. Bärmanille kalastus on tärkeää, mutta kirjojen ainoa sisältö ei ole, saatiinko se taimen silloin ja silloin vai saatiinko ollenkaan. Kirjailija menee aiheessaan ja maisemassaan paljon syvemmälle.
Pari kertaa ollaan Saimaalla, mutta aivan ennen kaikkea liikutaan Lapin jokien varsilla ja Ruijassa Jäämeren rannoilla. Usein kalatarinoissa kuljetaan nostalgisten muistojen maailmassa, jossa on koettu väkeviä elämyksiä. Jossain määrin tämä tuo kerrontana mieleen sotajutut, mutta sympaattisemmalla tavalla. Kalaelämykset ovat ainakin likipitäen toistettavissa niin kauan kuin fyysistä kuntoa maastoon lähtemiseen riittää – sotakokemusten on parempikin jäädä ainutkertaisiksi.
Bärman tuntee Ruijan joet ja huomaa niiden muutokset: harmaanieröiden ilmaantumisen, turistien lisääntymisen, kalastusvälineiden kehittymisen ja elämän hiljenemisen monilla kylillä sesonkiajan ulkopuolella. Sääsket ja mäkäräiset ryhdittävät kuin kontrapunktina tätä hitauden estetiikkaa.
Ruijansuomalaiset eli kveenit saavat runsaan ja arvostavan osan kirjan tekstissä. Heihin kirjoittaja on ehtinyt tutustua ja toki myös lukenut kosolti tämän pohjoisen kansanryhmän vaiheista, joista hän kertoo useaan otteeseen. Teosta elävöittävät lukuisat Bärmanin ottamat värivalokuvat.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.