Tasan kaksi vuotta sitten, torstaina 3.10.2019, vastaanotin Uumajassa Barentsin euroarktisen neuvoston Kaltiolle myöntämän kulttuuriyhteistyöstipendin. Stipendejä on jaettu vuodesta 2017 alkaen kahden vuoden välein ammattitaiteilijoille tai kulttuurialan yhdistyksille, jotka tekevät rajoja ylittävää yhteistyötä Barentsin alueella. Alueen jokaisesta maasta eli Norjasta, Ruotsista, Suomesta ja Venäjältä valitaan aina yksi stipendiaatti.
Uudet yhteistyöstipendit pitäisi julkistaa Tromssassa Barentsin neuvoston kokouksen yhteydessä lokakuun viimeisellä viikolla, mutta tätä kirjoitettaessa vahvistusta tilaisuudesta ei ole vielä kuulunut. Edellisten palkittujen pitäisi myös saada kutsut, eli neuvosto tarjoaa näin stipendiaateilleen verkostoitumismahdollisuuden. Samalla kuullaan, minkälaista yhteistyötä stipendillä on edistetty.
Rahat oli tarkoitus meilläkin käyttää erilaisiin reportaasireissuihin ympäri Lappia ja Luoteis-Venäjää. Kaikki alkoikin hyvin: vielä 2019 lokakuussa Kaltio osallistui Muu ry:n bussimatkaan Tromssan Insomnia-festivaalille, marraskuussa junailimme ja risteilimme Göteborgiin pohjoismaiseen kulttuurilehtikonferenssiin, mistä palattua auton nokka suunnattiin taas Tromssaan Barents-taidekritiikkiyhteistyöhankkeen seminaariin. Helmikuun puolivälin Barents Spektakel -festivaalimatka tehtiin pandemian jo siintäessä tapahtumahorisontissa.
Kalenterin selailu kertoo varsin hyvin, mitä sitten tapahtui. Maaliskuun 2020 puolivälin jälkeen merkinnät harvenevat, ja ne harvatkin ovat kovin monotonisia: ”zoom”, ”jitsi”, ”instagram”, ”face-live”, ”etäkokous”, ”teams”.
Kansainvälinenkin yhteistyö löysi onneksi nopeasti digitaaliset kanavat. Eiväthän ne vieraita olleet ennenkään. Mutta nyt, kun videoneuvotteluja on käyty jo puolitoista vuotta, hinku lähitapaamisiin alkaa olla melkeinpä pakottava. Norjan ja Ruotsin rajat ovat toki jo avautuneet, mutta Venäjän ja Pohjoismaitten välisiä matkustuskieltoja ja karanteenivaatimuksia tuntuvat välillä motivoivan enemmän maailmanpoliittiset kuin kansanterveydelliset syyt.
Vaan jospa pääsemme venäläisiä taiteilijoita ja muita yhteistyökumppaneita pian taas kutsumaan Ouluunkin. Ja itse reissaamaan Murmanskiin, Petroskoihin tai jopa Arkangeliin asti.
Mutta reissataanhan tässäkin numerossa: Kevitsaan, Kiviõliin, Nellimiin, Kirkkoniemeen, Rovaniemelle, Vuokkiniemeen, Arkangeliin… Jaakko Laitinen reissaa jopa ajassa, aina 1970-luvulle asti! Ja sen Barents-yhteistyön hedelmistäkin kerrotaan oman tajunnanvirtani ohella Amanda Hakokönkään Textbyrået-jutussa.
Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin. Alle vuorokaudessa pitäisi junan kyydissä ehtiä Kööpenhaminaan, mistä jo melko moni kaupunki on enää toisen mokoman päässä.
Siihen asti, ja senkin jälkeen ainakin Rovaniemen yläpuolelle kuljettaessa auto on kuitenkin se väline, jolla pohjoisen kulttuuriyhteisöllisyyttä edistetään. Uutta Jäämeren rataa on turha haikailla, uusista lentoreiteistä syntyisi enemmän haittaa kuin iloa. Meidän pitää matkustaa harvemmin ja pitempään kuin lentoliikenteen hulluina 1900–2000-lukujen taitteen vuosikymmeninä.
Mutta Pois voihke ja valitus! Tämä Jyrki Heikkisen Peppi Pitkätossulta lainaama runokokoelman (2004) nimi pomppaa silloin tällöin yllättäen aivojeni aktiiviseen osaan. Lokakuun ajan meillä onkin Oulun pääkirjaston Laituri-tilaan pystytettynä Pepin 75-vuotisjuhlanäyttely, joka ehtii siis tänne Pippi Långstrumpan täyttäessä jo 76. Parempi myöhään, kuten sanotaan. Ja parempi, että yhdessä autossa kulkeva näyttely tuodaan yleisön luo kuin että tuhatpäinen yleisö autoilisi kukin omiin peltilehmiinsä sulloutuneina kaukaisiin kaupunkeihin näyttelyn luo.
”Luo” rimmaisi sopivasti ”suon” kanssa, mutta loputtomille assosiaatioille ei nyt ole aikaa. Aika kuluu, asioita tapahtuu, kulttuuri on kaikki se, mikä jää. Ja muistakaa seurata sähköisiäkin kanaviamme, ne ne vasta hitaita ovatkin!
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
