
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Blinded by the Light. 115 min. Ensi-ilta 8.11.2019.
Ohjaus Gurinder Chadha; käsikirjoitus Sarfraz Manzoor, Gurinder Chandra, Paul Mayeda Berges; pääosissa Viveik Kalra, Kulvinder Ghir, Meera Ganatra, Dean-Charles Chapman.
1980-luvun lopun Britanniassa elävää teini-ikäistä Javedia kiusaa moni asia: rasismi, patriarkaalinen pakistanilainen perhekulttuuri, thatcherilainen kurjistamispolitiikka, tästä seuraava isän työttömyys, köyhyys ja näköalattomuus. Toivoa tuo oma kirjallinen kunnianhimo, joka kuitenkin törmää traditionaalisen isän tyrkyttämiin roolimalleihin. Myös kiinnostus popmusiikkiin sotii perinteitä vastaan.
Kulttuuriset ristiriidat aiheuttavat identiteettikipuilua, joka liittyy käytännön kysymyksiin: Miksi jäädä pois englantilaiskaverin bileistä? Uhmatako isän tahtoa? Pyrkiäkö toteuttamaan kirjallisia haaveita? Tapaillako tyttöjä salassa?
Oma ääni löytyy Bruce Springsteenin musiikista. Uskoontuloa muistuttava kuuntelukokemus antaa Javedille identiteetin: hänestä tulee ”Pomon” muslimifani, joka tarvittaessa puhuu Springsteen-sitaatein. Yleiskäsitteillä pelaavat biisit vastaavat moneen tarpeeseen: ne toimivat omien tuntojen ja haaveiden tulkkina ja isäkapinan keinona, rakentavat uudenlaista avarampaa identiteettiä (traditionaalisen jäykkyyden vastapainoksi) ja auttavat jopa puolustautumaan rasisteja vastaan. Päähenkilön ympärillä leijailevat tekstinpätkät selventävät sisältöä ei-faneille.
Komediallisuudesta huolimatta kokonaiskuva pysyy pitkään arkisen realistisena. Esimerkiksi kirpputorille sijoittuva musikaalikohtaus tapahtuu suurimmaksi osaksi Javedin mielikuvituksessa. Springsteenin musiikilla on samankaltainen tehtävä kuin miesstrippauksella Housut pois! -elokuvassa: se on toivon ja yhteisyyden väline ankeissa olosuhteissa.
Yhteiskunnallinen todellisuus kuvataan pääosin moniulotteisesti. Niin sanotun feelgood-elokuvan kliseet saavat vallan kohtauksessa, jossa kaverikolmikko juoksee ja tanssii läpi kaupungin musiikin luomaa yhteisyyttä juhlistaen. Toisaalta elokuvan jälkipuoliskon keskeinen kohtaus kokoaa ristiriidat vakuuttavasti yhteen: Javed häipyy siskonsa häistä – kyseessä on perinteinen järjestetty avioliitto – ostamaan lippuja Springsteenin keikalle. Sillä aikaa fasistisen National Frontin mielenosoittajat pahoinpitelevät hänen isänsä. Kapinoidessaan väljemmän identiteetin puolesta hän tulee pettäneeksi oman yhteisönsä tilanteessa, jossa siihen kohdistuu ulkoinen uhka.
Lopun keskeiseksi teemaksi kohoaakin oman taustan ja individualismin yhteensovittaminen – sovinto isän kanssa. Samaa teemaa käsittelee elokuvan pohjana oleva teos, Sarfraz Manzoorin omaelämäkerrallinen Greetings From Bury Park: Race. Religion. Rock’n’Roll. Selvää kuitenkin on, että Blinded by the Light kaventaa alkuperäisteoksen materiaalia (ymmärrettävistä tilasyistä) ja sävyjä (vähemmän ymmärrettävän silottelun tieltä). Jo katsoessa herää esimerkiksi kysymys, miten Springsteen-muslimifanin identiteetti suhteutuu edessä olevaan islamistisen terrorin nousuun. Kirja tiettävästi tarkastelee tätä aspektia hyvin vakavasti. Lisäksi sekä köyhyyden että sukupolvisovinnon kuvaus ovat synkempiä.
Elokuvaa voi luonnehtia yhteiskunnallisen ongelmakuvauksen komedialliseksi kevytversioksi. Sellaiseksi se on pitkään huomattavan monitahoinen, mutta lopetus pyrkii pilaamaan tämän: Springsteen otetaan sillanrakentajaksi niin sukupolvikonfliktissa, identiteettiristiriidassa kuin parisuhdekriisissäkin, ja hänen sanoitustensa siteeraus saa liki raamatullisen sävyn. Samalla Blinded by the Light laimenee menestystarinaksi ja harmoniseksi idylliksi, joka koskettaa siinä määrin kuin sentimentaalinen elokuvasatu voi tehdä.
Ja koskettaahan se, jos ei liiaksi kiusaannu siirappisista kerronnallisista konventioista ja kysymyksestä, miten äkisti tukahtuneille ristiriidoille on sittemmin käynyt. Finaalin fantasianomaista liikuttavuutta ei voi kiistää, mutta sen kapea-alaisuus palauttaa mieleen toisen elokuvakokemuksen, joka täydentää kuvaa sillä, mitä onnellinen loppu ei salli.
Hanif Kureishin (yllättävää, ettei hänen nimeään tuoda esiin kohtauksessa, jossa isä tivaa Javedilta, keitä pakistanilaiskirjailijoita muka on olemassa) käsikirjoittama My Son the Fanatic (1997) kertoo lähes päinvastaisen tarinan. Tuon elokuvan poika hylkää rockin ja assimiloituneen isänsä ja kääntyy fundamentalistimuslimiksi. Isä, vanha taksinkuljettaja – pakistanilaissiirtolaisten ammatti, josta Javedin isä haluaa pysyä erossa – päätyy pahoinpitelemään poikansa ja menettämään perheensä. Hän palaa autioon kotiin, sytyttää kaikki valot, kaataa drinkin ja laittaa rhythm and blues -levyn soimaan.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.
Hanna Holopaisen ja Satu Kohon Paikkatunne taiteessa -projekti alkoi syksyllä 2022 Unkarissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu Holopaisen verkkosivustolla aiemmin julkaistun blogi-päiväkirjan pohjalta Kaltiolle.
Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki historiaa monella tavalla. Amanda Hakoköngäs haastatteli oopperan tuottaja Olli Tiuraniemeä.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.