Yhteiskunnallinen komedia kapenee loppua kohti
Blinded
by the Light. 115 min. Ensi-ilta 8.11.2019.
Ohjaus Gurinder Chadha; käsikirjoitus Sarfraz Manzoor, Gurinder Chandra, Paul Mayeda Berges; pääosissa Viveik Kalra, Kulvinder Ghir, Meera Ganatra, Dean-Charles Chapman.
1980-luvun
lopun Britanniassa elävää teini-ikäistä Javedia kiusaa moni
asia: rasismi, patriarkaalinen pakistanilainen perhekulttuuri,
thatcherilainen kurjistamispolitiikka, tästä seuraava isän
työttömyys, köyhyys ja näköalattomuus. Toivoa tuo oma
kirjallinen kunnianhimo, joka kuitenkin törmää traditionaalisen
isän tyrkyttämiin roolimalleihin. Myös kiinnostus popmusiikkiin
sotii perinteitä vastaan.
Kulttuuriset
ristiriidat aiheuttavat identiteettikipuilua, joka liittyy käytännön
kysymyksiin: Miksi jäädä pois englantilaiskaverin bileistä?
Uhmatako isän tahtoa? Pyrkiäkö toteuttamaan kirjallisia haaveita?
Tapaillako tyttöjä salassa?
Oma
ääni löytyy Bruce Springsteenin musiikista. Uskoontuloa
muistuttava kuuntelukokemus antaa Javedille identiteetin: hänestä
tulee ”Pomon” muslimifani, joka tarvittaessa puhuu
Springsteen-sitaatein. Yleiskäsitteillä pelaavat biisit vastaavat
moneen tarpeeseen: ne toimivat omien tuntojen ja haaveiden tulkkina
ja isäkapinan keinona, rakentavat uudenlaista avarampaa
identiteettiä (traditionaalisen jäykkyyden vastapainoksi) ja
auttavat jopa puolustautumaan rasisteja vastaan. Päähenkilön
ympärillä leijailevat tekstinpätkät selventävät sisältöä
ei-faneille.
Komediallisuudesta
huolimatta kokonaiskuva pysyy pitkään arkisen realistisena.
Esimerkiksi kirpputorille sijoittuva musikaalikohtaus tapahtuu
suurimmaksi osaksi Javedin mielikuvituksessa. Springsteenin
musiikilla on samankaltainen tehtävä kuin miesstrippauksella Housut
pois! -elokuvassa: se on toivon ja yhteisyyden väline ankeissa
olosuhteissa.
Yhteiskunnallinen
todellisuus kuvataan pääosin moniulotteisesti. Niin sanotun
feelgood-elokuvan kliseet saavat vallan kohtauksessa, jossa
kaverikolmikko juoksee ja tanssii läpi kaupungin musiikin luomaa
yhteisyyttä juhlistaen. Toisaalta elokuvan jälkipuoliskon keskeinen
kohtaus kokoaa ristiriidat vakuuttavasti yhteen: Javed häipyy
siskonsa häistä – kyseessä on perinteinen järjestetty
avioliitto – ostamaan lippuja Springsteenin keikalle. Sillä aikaa
fasistisen National Frontin mielenosoittajat pahoinpitelevät hänen
isänsä. Kapinoidessaan väljemmän identiteetin puolesta hän tulee
pettäneeksi oman yhteisönsä tilanteessa, jossa siihen kohdistuu
ulkoinen uhka.
Lopun
keskeiseksi teemaksi kohoaakin oman taustan ja individualismin
yhteensovittaminen – sovinto isän kanssa. Samaa teemaa käsittelee
elokuvan pohjana oleva teos, Sarfraz Manzoorin
omaelämäkerrallinen Greetings From Bury Park: Race. Religion.
Rock’n’Roll. Selvää kuitenkin on, että Blinded by the Light
kaventaa alkuperäisteoksen materiaalia (ymmärrettävistä
tilasyistä) ja sävyjä (vähemmän ymmärrettävän silottelun
tieltä). Jo katsoessa herää esimerkiksi kysymys, miten
Springsteen-muslimifanin identiteetti suhteutuu edessä olevaan
islamistisen terrorin nousuun. Kirja tiettävästi tarkastelee tätä
aspektia hyvin vakavasti. Lisäksi sekä köyhyyden että
sukupolvisovinnon kuvaus ovat synkempiä.
Elokuvaa voi luonnehtia yhteiskunnallisen ongelmakuvauksen
komedialliseksi kevytversioksi. Sellaiseksi se on pitkään
huomattavan monitahoinen, mutta lopetus pyrkii pilaamaan tämän:
Springsteen otetaan sillanrakentajaksi niin sukupolvikonfliktissa,
identiteettiristiriidassa kuin parisuhdekriisissäkin, ja hänen
sanoitustensa siteeraus saa liki raamatullisen sävyn. Samalla
Blinded by the Light laimenee menestystarinaksi ja
harmoniseksi idylliksi, joka koskettaa siinä määrin kuin
sentimentaalinen elokuvasatu voi tehdä.
Ja
koskettaahan se, jos ei liiaksi kiusaannu siirappisista
kerronnallisista konventioista ja kysymyksestä, miten äkisti
tukahtuneille ristiriidoille on sittemmin käynyt. Finaalin
fantasianomaista liikuttavuutta ei voi kiistää, mutta sen
kapea-alaisuus palauttaa mieleen toisen elokuvakokemuksen, joka
täydentää kuvaa sillä, mitä onnellinen loppu ei salli.
Hanif
Kureishin (yllättävää, ettei hänen nimeään tuoda esiin
kohtauksessa, jossa isä tivaa Javedilta, keitä
pakistanilaiskirjailijoita muka on olemassa) käsikirjoittama My
Son the Fanatic (1997) kertoo lähes päinvastaisen tarinan. Tuon
elokuvan poika hylkää rockin ja assimiloituneen isänsä ja kääntyy
fundamentalistimuslimiksi. Isä, vanha taksinkuljettaja –
pakistanilaissiirtolaisten ammatti, josta Javedin isä haluaa pysyä
erossa – päätyy pahoinpitelemään poikansa ja menettämään
perheensä. Hän palaa autioon kotiin, sytyttää kaikki valot,
kaataa drinkin ja laittaa rhythm and blues -levyn soimaan.