Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Itäisen Saksan ihmisiä kuulemassa
Kati Koivikko: Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Matkalla Saksan itäosissa. Avain 2019.
Saksan Demokraattinen Tasavalta tai tuttavallisemmin Itä-Saksa oli olemassa vuodesta 1949 vuoteen 1990, jolloin DDR hyväksyi Saksojen yhdistymisen. Entistä DDR:n aluetta on kehitetty voimakkaasti, mutta edelleen ero tuntuu monella tavalla ja siksi puhutaan osseista, itäsaksalaisista ja wesseistä, länsisaksalaisista. Työttömyyttä, köyhyyttä ja syrjäytymisestä on Saksan itäisissä osissa paljon enemmän kuin entisen Länsi-Saksan alueella. Lännen ja idän ero näkyy myös kulkijan silmään. Sen koin itse viime keväänä kahden viikon aikana itäisessä Saksassa Oderissa keskusteluissa ihmisten kanssa, mutta myös kaupunkikuvaa katsellen.
Kati Koivikko on tehnyt haastattelukirjan Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä, kun Berliinin muurin murtumisesta tulee marraskuussa kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Koivikon matkat Itä-Saksan entisiin kaupunkeihin alkoivat vuonna 1990 hänen ystävänsä Gritin kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä. Vuosina 2014–2018 Koivikko palasi takaisin haastattelemaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä Saksan itäosiin Görlitziin, Dresdeniin, Chemnitziin, Marienbergiin, Zwickauhun ja Leipzigiin. Tuloksena on erinomainen läpileikkaus lähihistoriaa, joka avaa ikkunan myös nykyiseen eurooppalaiseen ajatteluun.
Haastattelujen pääpaikkoina toimivat Görlitz ja Leipzig, kaksi erilaista kaupunkia. Görlitz on Saksan itäisin kaupunki, jossa asukkaita on noin 55 000. Leipzig on J. S. Bachin kaupunki, missä hän toimi Tuomaskirkon kanttorina. Kaupungissa on tänään asukkaita liki 600 000.
Koivikon haastattelemat ihmiset kertovat oman elämäntarinansa koruttomasti ja rehellisesti. Arki vaatii paljon aivan tavanomaisten asioiden hoidossa, ja pulaa on monista kulutustavaroista. Useat mainitsevat ylellisyystuotteiksi banaanit, joita saatiin jouluna. Sanan-, ilmaisu- ja matkustusvapauden puuttumisen Itä-Saksassa useat mainitsevat todella raskaiksi asioiksi. Lännen puolelta saadaan tietoa, kun taloihin saadaan asennettua erillisiä antenneja – mutta niin, etteivät viranomaiset saa niistä selvää.
Yhteisöllisyyden kokemus on kuitenkin asia, jota kaivataan Itä-Saksan ajoilta. Ahdistavana koetaan tämän päivän kaupallisuus ja materialismiin suuntautuminen. Leipzigilainen geologi Erna Walther pohdiskelee: ”Nykypäivän yltäkylläisyys pelottaa. Raha ratkaisee kaikessa. […] Kuluttaminen on tänä päivänä uskomatonta.” Entisiä itäsaksalaisia ihmetyttää edelleen kolmen vuosikymmenen jälkeen ihmisten hillitön tavaraonnellisuuden tavoittelu, jonka keskellä elämisen harmoniaa ei kuitenkaan saavuteta.
Itäisen Saksan osat ovat menettäneet runsaasti väestöä, kun työpaikat katosivat usein jopa yhdessä yössä. Asuntoja saa entisen Itä-Saksan alueelta halvalla. Erot ovat edelleen olemassa, sillä palkat ovat alhaisemmat itäosissa – tämäkin houkuttelee nuoria mieluummin lähtemään. Mutta kotiseuturakkaus pitää ihmiset juurillaan ideologiasta riippumatta.
Koivikon kirja avaa ikkunan Saksan nykypäivään, jossa lännen ihmiset kokevat edelleen olevansa maksumiehiä. Mutta samalla he ovat saaneet myös idästä monia asioita. Niiden yhteensovittaminen ei ole kuitenkaan helppoa eikä yksi sukupolvi siihen riitä. Mutta yhteinen isänmaa on saksalaisille kunnia-asia. Sen Koivikon teos erinomaisesti osoittaa.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.