Verta lumella

Anne Lukkarila: Enkelilunta. Aviador 2020.

Anne Lukkarila on paitsi tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja kouluttaja, nyt myös esikoisjännärinsä julkaissut dekkarikirjailija. Lukkarila on rovaniemeläinen, joten on luontevaa, että murhia tehdään tällä kerralla tunturissa, tarkemmin sanoen Suomulla.

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa jännärissä tavataan ympäristötarkastaja Katarina Lahti, joka saapuu Suomulle arvioimaan, miten matkailukonserni Suomu Tomorrow Ltd. on onnistunut ympäristöasioissa. Uuden pomon johdolla yrityksessä on investoitu lukuisiin energiaa säästäviin tekniikkoihin ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Täydellisyyteen syntyy kuitenkin paha särö, kun Katarina löytää rinnepäällikkö Mikko Veteläisen kuolleena lumensäilöntäpaikalta.

Mikon valkoisiksi muuttuneet silmät eivät jätä Katarinaa rauhaan, ja nainen alkaa penkoa tapausta. Seuraa hiippailua hotellin asiakkailta suljetuissa paikoissa, matkalaukkujen luvattomia penkomisia ja patologian laitoksella työskentelevän ystävän tekemiä epävirallisia tiedusteluja.

Lukkarila kuvaa kiinnostavasti ja pätevän tuntuisesti Katarinan työskentelyä ympäristöasiantuntijana. Myös yrityksessä hyödynnettävistä, toinen toistaan villimmistä innovaatioista ja esimerkiksi äärimmäisen ekologisista ruokalistoista on hauskaa lukea.

On tosin täysin makuasia, luennoidaanko ympäristö- ja teknologia-asiaa liikaa. Itse en pitkästynyt. Juonenkuljetus sen sijaan onnahtelee. Lukkarila sommittelee hienosti yksittäisiä tilanteita ja parhaimmillaan osaa nostattaa jännitystä, mutta eri palasten yhteen liittämisessä on ongelmia. Kokonaisuus ei solju, eikä juonenkäänteiden virittämiin odotuksiin vastata.

Otan esimerkin, pahoittelut spoilaamisesta. Suomulle ilmaantuu yllättäen Katarinan ex-avopuoliso Pete, itseriittoinen, jopa narsistinen taiteilijatyyppi. Suhteessa on ollut henkistä väkivaltaa, mutta Katarina tuntee edelleen jossain määrin vetoa mieheen. Lukija tietysti säikähtää, ja alkaa pelätä Katarinan puolesta. Mielessä välähtää myös, voisiko Petellä olla jotain tekemistä rinnepäällikön kuoleman kanssa. Mitään ihmeellisempää ei kuitenkaan tapahdu, ja koko Pete-kuvio kuivuu kokoon jälkiä jättämättä.

Arvelen, että Lukkarila on tuonut Peten paikalle luodakseen Katarinalle henkilöhistoriaa. Taustoja olisi kuitenkin voinut maalata vähäeleisemminkin, ja asia olisi silti tullut selväksi.

Lukkarila kirjoittaa letkeästi ja lause rullaa. Siksi harmittaakin törmätä kummallisiin sanavalintoihin. Kuka esimerkiksi miettii kielletyn himon hetkellä, että “libido” pitäisi taltuttaa? Ehkä teos olisi kaivannut vielä yhden tiukan editointikierroksen lisää.

Lukukokemusta kirkasti herkullinen murrepuhe, joka ainakin tällaisen etelän ihmisen korvaan kuulosti aidoilta. Pohjoisen sävyt ja yksityiskohdat olivat muutenkin teoksen miellyttävintä antia.

Kaltio – Kirja-arvio

Nykyaikaa etsimässä

Kirjat Verkkoartikkeli 5/2021

“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.

Sompasenvuoma

Kannessa 5/2021

Kansikuvassamme seisoo vielä värjäämättömän tekstiiliteoksensa kanssa norrbottenilainen Ida Isak Westerberg. Valmis teos oli mukana Young Arctic Artists 2021 -näyttelyssä (ks. […]

Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

Saamelaisten jäänteet ja kirkon rooli

Ajankohtaista Verkkoartikkeli 5/2021

Tänä vuonna kansallismuseo on palauttanut Inarin Siidaan suuren määrän aikoinaan pohjoisesta Helsinkiin vietyä esineistöä. Noin 30 vuotta sitten alettiin palauttaa 1900-luvun alkupuolella saamelaisten haudoista “tieteen” nimissä ryöstettyjä luita. Erva Niittyvuopio on tutkinut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin arkistosta, mikä oli kirkon rooli hautojen tyhjennyksessä.