
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Anne Lukkarila: Enkelilunta. Aviador 2020.
Anne Lukkarila on paitsi tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja kouluttaja, nyt myös esikoisjännärinsä julkaissut dekkarikirjailija. Lukkarila on rovaniemeläinen, joten on luontevaa, että murhia tehdään tällä kerralla tunturissa, tarkemmin sanoen Suomulla.
Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa jännärissä tavataan ympäristötarkastaja Katarina Lahti, joka saapuu Suomulle arvioimaan, miten matkailukonserni Suomu Tomorrow Ltd. on onnistunut ympäristöasioissa. Uuden pomon johdolla yrityksessä on investoitu lukuisiin energiaa säästäviin tekniikkoihin ja kaikki vaikuttaa hyvältä. Täydellisyyteen syntyy kuitenkin paha särö, kun Katarina löytää rinnepäällikkö Mikko Veteläisen kuolleena lumensäilöntäpaikalta.
Mikon valkoisiksi muuttuneet silmät eivät jätä Katarinaa rauhaan, ja nainen alkaa penkoa tapausta. Seuraa hiippailua hotellin asiakkailta suljetuissa paikoissa, matkalaukkujen luvattomia penkomisia ja patologian laitoksella työskentelevän ystävän tekemiä epävirallisia tiedusteluja.
Lukkarila kuvaa kiinnostavasti ja pätevän tuntuisesti Katarinan työskentelyä ympäristöasiantuntijana. Myös yrityksessä hyödynnettävistä, toinen toistaan villimmistä innovaatioista ja esimerkiksi äärimmäisen ekologisista ruokalistoista on hauskaa lukea.
On tosin täysin makuasia, luennoidaanko ympäristö- ja teknologia-asiaa liikaa. Itse en pitkästynyt. Juonenkuljetus sen sijaan onnahtelee. Lukkarila sommittelee hienosti yksittäisiä tilanteita ja parhaimmillaan osaa nostattaa jännitystä, mutta eri palasten yhteen liittämisessä on ongelmia. Kokonaisuus ei solju, eikä juonenkäänteiden virittämiin odotuksiin vastata.
Otan esimerkin, pahoittelut spoilaamisesta. Suomulle ilmaantuu yllättäen Katarinan ex-avopuoliso Pete, itseriittoinen, jopa narsistinen taiteilijatyyppi. Suhteessa on ollut henkistä väkivaltaa, mutta Katarina tuntee edelleen jossain määrin vetoa mieheen. Lukija tietysti säikähtää, ja alkaa pelätä Katarinan puolesta. Mielessä välähtää myös, voisiko Petellä olla jotain tekemistä rinnepäällikön kuoleman kanssa. Mitään ihmeellisempää ei kuitenkaan tapahdu, ja koko Pete-kuvio kuivuu kokoon jälkiä jättämättä.
Arvelen, että Lukkarila on tuonut Peten paikalle luodakseen Katarinalle henkilöhistoriaa. Taustoja olisi kuitenkin voinut maalata vähäeleisemminkin, ja asia olisi silti tullut selväksi.
Lukkarila kirjoittaa letkeästi ja lause rullaa. Siksi harmittaakin törmätä kummallisiin sanavalintoihin. Kuka esimerkiksi miettii kielletyn himon hetkellä, että “libido” pitäisi taltuttaa? Ehkä teos olisi kaivannut vielä yhden tiukan editointikierroksen lisää.
Lukukokemusta kirkasti herkullinen murrepuhe, joka ainakin tällaisen etelän ihmisen korvaan kuulosti aidoilta. Pohjoisen sävyt ja yksityiskohdat olivat muutenkin teoksen miellyttävintä antia.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Rovaniemellä maailman menoa makusteleva Väärä raha -laulaja Jaakko Laitinen palaa Kaltion kolumnistiksi välivuoden jälkeen. “Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin.”
Helsinkiläinen kirjailija odotti bussia Hailuodossa. Kirjailijaa harmitti. Hänen bussinsa olisi Oulun linja-autoasemalla vain seitsemän minuuttia ennen kuin juna lähtisi rautatieasemalta […]
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”
“Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”
“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”
Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.
Joulukuun lehdistönäytöksessä katsottu Fucking with Nobody ei vieläkään ole päässyt esitettäväksi. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.
“Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.
Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.
“Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”
Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.