
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kinocompany: Tiedustelijat. 89 min. K-12. Ensi-ilta 22.11.2024
Ohjaus Ari Matikainen, käsikirjoitus Ari Matikainen ja Mikko Porvali, kuvaus Tuomo Hutri, leikkaus Matti Näränen, äänisuunnittelu Janne Laine, musiikki Ardo Ran Varres, maskeeraus Kata Launonen. Kertoja Joonas Saartamo.
Synopsis. Näyttelijä Joonas Saartamo kertoo isoisänsä Hannes Vehniäisen toiminnasta kaukopartioyksikön päällikkönä. Saartamo käsittelee dokumentissa terapeuttien kanssa sotatrauman painolastia.
Toteutus. Henkilödokumentin keskiössä on hempeä-ääninen kertojahahmo Joonas Saartamo. Sotakirjeenvaihdon kautta hän valottaa perhehistoriaansa. Ohjaaja Ari Matikainen pääsee Saartamon iholle: Saartamon terapiakäyntejä katsellessa dokumentista tulee emotionaalinen kokemus.
Dokumentaatio. Ansiokas tutkijahaastattelu laajentaa mikrohistorian tason yleisen sodankäynnin lainalaisuuksiin. Vehniäisen jermuille on sattunut mitä ihmeellisempiä käänteitä. On yllättävää, kuinka paljon arkistot paljastavat henkilöhistoriaa, vaikka sodan jälkimainingeissa dokumentointia yritettiin konkreettisesti tyystin hävittää.
Kerronta. Dokumentin äänen voi tiivistää sanalla ”selkeys”. Haastateltavat tutkijat ovat sanarikkaita, vivahteikkaita, analogioiltaan pisteliäitä ja värikkäitä. Saartamon kertojaääni on miellyttävä, selkeä ja intiimi. Hän osaa sanoittaa oivalluksensa kauniisti. Saartamoa auttavat mielenterveysammattilaiset selkeyttävät toimintaperiaatteitaan napakasti. He osaavat sanoittaa selkeästi sotatraumojen käsittelyn ammattiperspektiivistä.
Taustoitus. Saartamon lisäksi asiantuntijoille annetaan dokumentissa riittoisa rooli. Sotahistorian tutkijoiden lisäksi myös rauhanturvaaja kertoo kriisitilanteiden taakasta. Joonas Saartamon isä raottaa vaiettua sotatraumaa ensimmäistä kertaa pojalleen. Dokumentin muutenkin sentimentaalisessa ympäristössä kohtaus on pikantti.
Kuvitus. Dokumentti nojaa yllättävän vähän puhuviin päihin. Mustavalkoiset rintamakuvat ovat hitaalla leikkuulla harmoonisia. Kuva-arkistomateriaaliin on panostettu paljon: muun muassa kotiarkistoista paljastuu ennennäkemätöntä materiaalia kaukopartiomiesten arjesta rintamalla. Haastateltavat ovat tuoleissaan rentoutuneita, kertovat näkemyksensä ja tietonsa leppoisasti. Tilkesanat ovat harvassa.
Muutama moite. Muutoin ansiokkaan dokumentin taustalla on mitäänsanomaton taustamusiikki. Ylidramatisoitu jousinostatus latistaa tunnelmaa. Erään haastateltavan äänisynkro laahaa. Haastateltavien esittelytekstit ovat värimassaltaan epäselviä, vilahtelevat liian nopeasti, eikä toisteisuutta ole riittämiin. Ruotsinkielinen käännöstekstitys on ajoitukseltaan kömpelö ja paikoin liian intensiivinen lukunopeutta ajatellen.
Dokumentaatio. Joonas Saartamo päästää katsojansa lähelle. Hän osaa jäsentää tunteensa. Näyttelijänä hän kai osaa heittäytyä ja olla paljas. Hän on aito. Kadehdittavan kauniisti hän sanoittaa oivalluksensa katsojalle. Elokuvan hidastempoinen leikkaus ja kikkailemattomuus tenhoavat. Sanallistettu materiaali riittää, semminkin kuvamateriaalin taustalle on ympätty typerryttävää laukauksien vaihtoa ja panssarivaunujen kumua.
Ajankuva. Eräänlainen sotatrauma on, että kaikki dokumentit vuosien 1939–1945 sodista myyvät. Tämä dokumentti on tehty yhteistyössä Yleisradion kanssa ja näin ollen povaankin sille useita esityskertoja lineaariseen televisiotarjontaan. Tykkään, että mikrohistoriassa ei mässäillä sankarikulteilla. Tämä dokumentti ei mässäile vaan tuo millenniaalin näkemyksen sukupolvitraumasta, joka siis periytyy isoisältä aina lapsenlapselle saakka. Henkilödokumenttina kokonaisuus on eheä, antaa katsojalleen tilaa pohtia, eikä ole sensaatiohakuinen. Kiiltokuvamainen veteraanikultti on häivytetty. Rintaman raadollisuus välittyy, eikä sitä kenenkään haastateltavan tarvi huutomerkein alleviivata.
Päätelmä. Ari Matikaisen ja Mikko Porvalin käsikirjoitus on kiiteltävä katsaus erään kaukopartioryhmän vaiheista. Hyvinvoivan suomalaisen dokumenttielokuvan kaanoniin tämä puolitoista tuntinen ansaitsee paikkansa. On ilahduttavaa, että mikrohistorian dokumentointi onnistuu näin holistisesti.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]