Kotiin on moni kuollut

Oulun teatteri: Vihainen leski. Ensi-ilta 1.11.2019 Oulun teatterin suurella näyttämöllä.
Ohjaus Taru Mäkelä; dramatisointi Minna Lindgrenin romaanin pohjalta Merja Larivaara; koreografia Annamari Kess; lavastus Kalle Nurminen; valosuunnittelu Mika Ryynänen; äänisuunnittelu Rauno Paananen; projisointisuunnittelu Kyösti Niva; rooleissa mm. Anneli Niskanen, Annina Rokka, Tuula Väänänen, Pentti Korhonen, Anne Syysmaa.

Taru Mäkelän ohjaustyö alkaa räväkästi karaokebaarissa. Karaoke on oleellinen osa näytelmän kerrontaa ja itseilmaisun muoto. Se luo tunnelmaa ja avaa henkilöhahmojen tunteita. Biisivalinnat ovat kauttaaltaan onnistuneita. Innostunut karaoketunnelma tarttuu yleisöönkin.

Eläkeläisfarssin pääosassa on 74-vuotias Ullis (Anneli Niskanen), joka on koko elämänsä tehnyt niin kuin kuuluu: hän on työskennellyt, kasvattanut lapset ja omaishoitanut alkoholisoituneen aviomiehensä hautaan. Nyt hän on ensimmäistä kertaa elämässään vapaa. Ulliksen lapset kyttäävät kuitenkin jo perintöä ja haluaisivat tuupata äitinsä hoitokotiin. He eivät näe äitiään ihmisenä.

Musiikin lisäksi tanssi on tärkeässä osassa. Annamari Kessin rollaattorikoreografiat ja turkismummotanssit huvittavat. Apuvälineitä käytetään tanssillisesti hyödyksi. Fyysinen komiikka on ohjattu napakasti, mutta myös vakavammat liikekohtaukset kuten Ulliksen herkkä soidintanssi Kari Kirjosiiven kanssa toimivat.

Vanhuskomiikan takaa löytyy vakavampi puoli. Ullis kertoo kiertelemättä omaishoitajuudesta ja miehensä kuolemasta. Ulliksen vahvat monologit ovat näytelmän parasta antia. Täytyykö ihmisen huolehtia oman kuolemansa jälkeisistä asioista? Saisiko vähät päivänsä käyttää kuten haluaa?

Vain puuduttava kiroilu hämmentää. Vittua ja saatanaa viljellään reippaasti. Toisaalta on hienoa, että kiltti Ullis vihdoin kiroilee kuin merimies. Myös Minna Lindgrenin samannimisessä alkuperäisteoksessa kiroillaan, mutta liika on liikaa. Saatanointi ei jaksa kohauttaa, vaan vie tehoa sisällöltä.

Ulliksen ystävä Hellu (Tuula Väänänen) on koskettava tukahtuneessa ja tikahtuneessa ilmaisussaan. Pienemmät sivuhahmot maneereineen ovat mainioita, kuten ylipirteä joogaopettaja (Annika Aapalahti) maanisine tervehdyksineen: moimoimoimoimoi! Farssihuumoria haetaan liioittelusta, mutta miksi näyttelijät eivät ole oikeasti seitsenkymppisiä? Kun nuoremmat näyttelijät esittävät eläkeläisiä, ajaudutaan välillä samanlaiseen laimeaan hassutteluun kuin mies naisen vaatteissa -hupailuissa. Satiiri ei tunnu terävältä. Hoitokodin johtaja on onneksi vedetty kunnolla överiksi (vai sittenkin: tehty totuudenmukaiseksi?).

Tytär Susanna (Anne Syysmaa) kerää äitinsä omaisuutta laatikkoon ja hokee äitikultaa puistattavalla ahneudella. Poika Marko (Timo Pesonen) käyttää valtaa talousasioissa. Kustannustehokkuus on päivän sana. Ulliksen lapsenlapset tuodaan lavalle videopuheluiden kautta. Hauska kokeilu sinänsä, mutta Facetime-aikanakin ratkaisu jää hieman irralliseksi.

Lavastus on yksinkertainen ja nostaa vanhuksen ja karaokelaulajan keskiöön. Kampaamokohtauksen näyttämöllepano on mainio voimakkaine väreineen. Myöhemmin Queenin soidessa koreografia ja punainen valomaailma nivoutuvat upeasti yhteen.

Dialogissa ja ohjauksessa on ajoittain turhan paljon ilmaa. Yleisö odottaa, kun tarjoilija vaikkapa kaataa viiniä, mutta ei tiivistunnelmaisen jännityksen vallassa. Osa kohtauksista vaikuttaa heikosti motivoiduilta – esimerkiksi sokkotreffit sotahullun kanssa. Vaikka tarkoitus on repiä huumoria deittailun maailmasta, kohtaus jää löysäksi. Toistuva Carpe diem -vitsi tuo mieleen Putouksen kaltaisten televisiosarjojen hokemat. Vaihdot on toteutettu musiikin ja liikkeen kautta. Välillä kohtausrajat ovat selvästi näkyvillä kuin romaanin luvut.

Sukupuolineutraaliudelle ja naisen orgasmille tai sen puutteelle nauretaan. Ihanaa, että voidaan puhua ääneen vulvasta ja g-pisteen merkityksestä. Konservatiivinen fossiilikin voi oppia ymmärtämään ihmisen moninaisuutta.

Loppuhuipennus jättää katsojalle energisen olon. ”Minä haluan elää”, sanoo Ulliksen ystävä Hellu surullisia uutisia saatuaan. Jos Ulliksen tarina jonkin opetuksen sisältää, se kuuluu: matkusta, vanhus, matkusta henkesi edestä.