Seppo Zetterberg: Kaksoisvaltion haaveilija – Konstantin Päts ja Suomi. Docendo 2020.
Suomalaista tutkijamieltä ymmärrettävästi kaihertaa Viron politiikan kaikkien aikojen voimahahmo, moninkertainen riigivanem ja autoritaarinen presidentti Konstantin Päts. Ei vain hänen värikkään poliittisen uransa tai surkean loppunsa takia vaan siksi, että hänellä oli erityissuhde Suomeen.
Aiemminkin veljeskansojen välissä ja Suomenlahden molemmilla puolilla asuvia ihmisiä tutkinut professori Seppo Zetterberg kertaa läpi Pätsin pakolaisvuodet Uudellamaalla ja Terijoella, lämpimän suhteen presidentti Svinhufvudiin ja viimeisen hädän keskellä liittovaltiohaikailut Suomen kanssa.
Zetterbergin Päts-tulkinta on maltillisempi kuin aiemmin virolaisia suututtaneen dosentti Martti Turtolan. Turtolan teoksessa Presidentti Konstantin Päts (Otava 2002) kerrataan useaan otteeseen Pätsin ja tämän kanssa liittoutuneen kenraali Johan Laidonerin luovuttaneen Viron Neuvostoliitolle. ”Suomalainen historioitsija: Presidentti Päts oli kollaboraattori ja petturi!” luki järkyttyneen Postimees-lehden otsikossa Turtolan teoksen ilmestyttyä.
Zetterberg käsittelee kuitenkin valtiomies-liikemiestä muutenkin sovittelevasti. Monesti omia tienestejään politiikkaan liittänyt Päts ei saa huutia vanhoista neuvostobisneksistään eikä liioin Suomen suurlähetystövekslauksestaan, jossa hän oli välillä talon omistaja, välillä vuokralainen, mutta kulut maksatettiin Suomella. Miehityksen jälkeistä suunniteltua mutta epäonnistunutta pakoa länsimaihin Zetterberg käsittelee myös nopeasti.
Mutta huutia Päts saa epärealistisilla tulevaisuudenvisioillaan presidentinvirasta luovuttuaan 1940. Suomi-Viron liittovaltion lisäksi hän hahmotteli Latvian, Liettuan ja Puolan yhdistymistä omaksi valtiokseen tai jopa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaa, johon Viro kuuluisi Pohjoismaiden kanssa. Zetterberg näkee Pätsin hapuilun kuitenkin historian traagisuuden rampauttamana ja depressioon sairastuneena miehenä, jota ilmeisesti myös huumattiin tai myrkytettiin epämääräisillä rokotteilla tuoreen miehityshallinnon toimesta.
Pätsillä oli kuitenkin perusteltu näkemys. Hän ei uskonut pienten valtioiden kykyyn vastustaa uutta itäistä supervaltaa vaan ainoastaan Tšekkoslovakian kaltaisiin liittovaltioihin. Suomelta ei kuitenkaan herunut vastakaikua aiempiinkaan Pätsin lähennysyrityksiin.
Vaikuttaakin siltä, että Suomen suhde Viroon on ollut jo paljon ennen Mauno Koivistoa varsin penseä. Kun nuoret tasavallat kävivät veljellisesti kohti tulevaisuutta, Virosta päin on pidetty enemmän yhteyttä Suomeen kuin päinvastoin. Kun riigivanem Päts ehdotti Kaarlo Juho Ståhlbergille erilaisia puolustusyhteistyökuvioita Venäjän varalta, Ståhlberg ei nähnyt Venäjässä välitöntä vaaraa Suomelle.
Zetterbergin monipuolinen Viron-tutkimus on saanut Päts-kirjassa kiinnostavia uusia lisäsivuja, tällä kertaa hieman populaarimmassa, rajatummassa ja jännittävämmässä muodossa, mutta edelleen ilman kärjistyksiä ja luotettavan rauhalliseen tapaan.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
