Kajaanin kaupunginteatteri: Näin sopii unohtaa.
Ensi-ilta Seminaarin näyttämöllä 26.2.2021.
Runot Eeva-Liisa Manner, ohjaus Helka-Maria Kinnunen.
Näyttämöllä Antti Hovilainen, Maija Pihlajaoja, Teija töyry, Juho Hannikainen (kapellimestari, kosketinsoittimet, kellopeli, puhaltimet ja mandoliini) ja Sinikka Isoniemi (muusikko, viola da gamba).
Musiikki Anna-Mari Kähärä ja Juho Hannikainen, valosuunnittelu Henri Pyy, äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi, lavastus- ja pukusuunnittelu Tiina Siltala, kampaukset ja maskeeraus Kati Seppänen, videotraileri ja käsiohjelman kuva Topi Lindh.
Mikä ilta! Mikä keventävä hetki keskellä yhä pahenevia koronauutisia!
Helka-Maria Kinnusen ohjaama, sävelin ja sanoin soiva esitys Näin sopii unohtaa Eeva-Liisa Mannerin runoista on kuin tehty tähän aikaan, tähän koronan runtelemaan, Runoviikonkin syöneeseen eristyksen aikaan. Kun Manner kirjoittaa, kuinka näin sopii unohtaa, hän puhuu tuskasta ja monesta muusta unohtamisen arvoisesta, ja kun Kajaanin kaupunginteatteri sanoo samaa kahdellekymmenelle onnelliselle ensi-ilta-ihmiselle, vuosikymmenet siitä välistä on pyyhitty pois.
Me olemme kuitenkin matkalla kohti kevättä, kohti tuttua järveä, josta hirven kuvajainen katsoo aiheuttajaansa kuin hullua, jossa puut heräävät, ja pilvet. Me voitamme, sillä maailma on lopultakin hyvä ja kaunis, vaikka Näin sopii unohtaa kertoo meille myös muusta.
Manner on Kinnuselle erityisen läheinen runoilija. Tätä ennen hän on ohjannut Manneria radioon, joten kun Kajaanissa alettiin pohtia, miten juhlistaa Mannerin satavuotisjuhlaa, oli selvä, että esittämällä tämän tekstejä. Alussa puheissa pyörivät jotkut Mannerin näytelmät, mutta sitten valot tähänkin esitykseen suunnitellut Henri Pyy ratkaisi asian erinomaisella tavalla: kun kerran kyse on runoilijasta, tehdään sitten runoja. Ja niitä tehtiin, mutta koska Mannerin runot ovat itsessään kuin musiikkia, oli selvää, että osa runoista esitettäisiin Anna-Mari Kähärän ja Juho Hannikaisen säveltäminä lauluina.
Laulut olivat siksikin mainio valinta, ettei kukaan lavalle nousevista näyttelijöistä, Antti Hovilainen, Maija Pihlajaoja tai Teija Töyry, ole tavattoman kokenut runojen tulkitsija. Sävel antaa runoon uutta sisältöä ja tarkkuutta, alleviivaa, korostaa ja tehostaa, pienentää, suurentaa ja työntyy suoraan kuulijan sydämeen.
Esityksen runot ovat peräisin teoksesta Kirkas, hämärä, kirkas: Kootut runot (Tammi, 1999). Ehkäpä juuri siksi suurin yllätys oli se, miten tunnin matka Mannerin maailmaan taikoi eteen myös runoilijan elämänkaaren lapsuudesta ja sen peloista ja unelmista ja veijarienosta aikuisuuteen ja sen toivoon ja pettymyksiin. Erityisen kiinnostavaksi kokonaisuuden tekee se, että siinä, missä Suomen ensimmäistä modernistia kiitetään huikaisevista luontosuhdetta kuvaavista runoista, kuten käsiohjelmassakin korostetaan, esille nouseekin valloittava sanoilla leikkijä, joka osaa kuvata niin lähijärvensä vuodenajat kuin heittäytyä kamalien ja niin vietävän riehakkaiden ja kaiken nähneiden kissojen vietäväksi.
Ihastuttavasti laulavan Maija Pihlajaojan tulkittaviksi tulevat Mannerin luontokokemukset, kun Töyry puolestaan pääsee revittelemään maailmaa aikuisen kissanaisen silmin nähtynä. Hovilainen viisikymmentäluvun veryttelypuvun takissaan tukee Pihlajaojaa ja Töyryä tukevasti säestäen.
Manner-iltaan mahtuu paljon musiikkia. Anna-Mari Kähärä on ehtinyt levyttääkin säveltämiään Mannerin runoja, joista tässä esityksessä on mukana puolenkymmentä; mutta se, miten Juho Hannikainen pääsee esittelemään omia muusikontaitojaan, on lievästi sanottuna vakuuttavaa. Hannikaisen sopraanosaksofi soi juuri niin kuin sen pitää runolauluissa soidakin, ja miehen oma sävellys ”Kissa katsoi keskiyöllä” nousee pyykkilauta- ja lusikkakomppeineen ja viola da gambaa muissa biiseissä soittavan Sinikka Isoniemen bassokitaran voimin sellaiseen menoon, että oksat pois. Jo se, miten Töyry ryömii lavan alta lavalle laulamaan kertoo kaiken kissoista. Aita, jonka päälle nousta, puuttuu, mutta sitä ei nyt tarvita.
Jos jostakin, niin esitys kertoo siitä, miten syvästi esityksen tekijät, etenkin sen näyttelijäkolmikko, on Manneriin paneutunut. Tiina Siltalan lavastus on juuri sopivan viitteellinen, ja näyttelijöiden käsissään pyörittämät peilinpalat kertovat siitä, miten vaikeaa on yhdistää oma polku toisten polkuihin, mutta myös siitä, miten merkillinen ja kaunis kuva syntyy, kun valonsäteet kulkevat ihmisestä toiseen.
Me täällä Kainuussa olemme siinä onnellisessa tilanteessa, että teatteri pystyy jatkamaan esityksiään kahdellekymmenelle katsojalle. Manner-illan lipuista kannattaa ehdottomasti kilpailla.
Tarkista esitysajat Kajaanin kaupunginteatterin esityskalenterista >>
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
