
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Sakari Huovinen: Isän kädestä. Lauri Huovisen ensimmäinen elämä. Teos 2020.
”Isäni kuolema ei minua suuresti satuttanut. Isä oli jäänyt minulle etäiseksi. Hän ei koskaan soittanut, eivätkä minun asiani häntä kiinnostaneet.” Näin kirjoittaa oikeustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja yrittäjä Sakari Huovinen isästään, vuonna 1994 kuolleesta tuomiorovasti Lauri Huovisesta teoksessaan Isän kädestä. Isä Lauri oli jäänyt salaisuudeksi vuosikymmeniksi, joten Huovinen päätti selvittää asioita itselleen. Tuloksena syntyi persoonallinen teos, joka perustuu kirjeisiin, muistiinpanoihin, päiväkirjoihin, saarnoihin, lehtileikkeisiin, läheisten muisteluihin sekä biografiatietoihin.
Lauri Huovinen syntyi syyskuussa 1915 vaasalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä Saimi (os. Kinnunen) oli kotoisin Suomussalmen Vihtalasta. Sen pihapiirissä hänet oli vihitty Kalle Huovisen kanssa avioliittoon. Häissä oli myös kirjailija Ilmari Kianto.
Yksi käänteentekevä asia Laurin elämässä oli sairastuminen 16-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin, jonka seurauksena hän joutui Nummelan parantolaan liki puoleksi vuodeksi. Parantola-aika oli raskasta ja ahdistavaa aikaa nuorukaiselle. Isä valoi kirjeissään rohkaisua pojalleen, mutta silti Lauri tunsi elämänsä yhdentekeväksi.
Kotiin palattuaan Lauri koki irrallisuutta kaikesta, niin kavereista kuin vanhemmistaankin. Suhde tyttöihin askarrutti myös kovasti. Ylioppilaskesänä 1935 Lauri oli isänsä vesirakennustyömailla, ja syksyllä hän kirjoittautui Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.
Helsingissä Lauri löysi hengellisen kodin evankelisesta liikkeestä. Kiusaukset piinasivat alati häntä. Myöhäissyksyllä Lauri tapasi lääketieteen opiskelija Aili Virran, ja rakkauden tuli alkoi hiljakseen kyteä.
Talvisotaan Lauria ei keuhkotautisena kelpuutettu.
Seurustelusta Ailin kanssa tulee pitkä ja perusteellinen. Aili ei epäile omaa rakkauttaan mutta pohdiskelee, tarvitseeko Lauri hänen rakkauttaan. Jatkosodan alkaminen tekee elämästä jälleen epävarmaa, mutta syksyllä 1941 Aili ja Lauri rohkenevat kihlautua.
Pitkin teosta Sakari Huovinen kommentoi ja tulkitsee muistiinpanoja sekä saarnoja. Näissä tulkinnoissa tulee selkeästi esiin isän ajattelun ydin. Tämä väliin suorastaan ruoskii itseään. Itsetunto on lähes nollassa, vaikka monet asiat elämässä ovat kohdillaan. Kirjoittaessaan tekijä on kulkenut matkan myös syvyyssuunnassa oman elämänsä syövereihin.
Aili valitsee hammaslääketieteen opintosuunnan, sillä se on lyhyempi. Lauri vihitään papiksi kesäkuussa 1943 Mikkelissä. Pian sen jälkeen pitkä seurustelu saa sinettinsä, kun heidät vihitään avioliittoon saman vuoden heinäkuussa.
Jatkosodan aikaan Lauri on sotilaspappina ja Aili työskentelee sotasairaalassa. Kirjeet ja paketit kulkevat rakastavaisten välillä tiuhaan. Sodasta tullaan siviiliin ja elämä asettuu uomiinsa. Esikoispoika Eero syntyy lokakuussa 1944. Eerosta tuli Helsingin piispa vuonna 1991. Lauri valitaan evankelisten matkapapiksi, ja virka työllistää häntä valtavasti. Vuonna 1946 syntyy toinen poika Matti. Elämä on monin tavoin puuhakasta mutta palkitsevaa.
Lauri lähtee Roomaan tekemään väitöskirjaa Machiavellin ihmiskuvasta yhdeksäksi kuukaudeksi. Kirjeet kulkevat jälleen ahkerasti Ailin ja Laurin välillä. Roomassa Lauri vaipuu jälleen synkkiin, jopa itsetuhoisiin ajatuksiin ja piristyy vasta, kun Aili tulee muutamaksi viikoksi lomalle hänen luokseen.
Kotiin palattua työ matkasaarnaajana jatkuu kiihkeään tahtiin, ja Aili työskentelee hammaslääkärinä. Vuonna 1951 perheeseen syntyy kolmas poika Sakari. Mustat pilvet kasautuvat keväällä 1954 elämän ylle, kun Aili joutuu Auroran sairaalaan eikä enää parane vaan kuolee elokuussa 34-vuotiaana.
Sakari Huovinen on taitava kirjoittaja. Hän on onnistunut tuomaan isänsä sisäisen maailman sekä ajattelun rehellisellä ja alastomalla tavalla esiin. Hän ei kaihda kertoa isänsä synkästä ajatusmaailmasta, demoneista ja kiusauksista. Hän kirjoittaa analyyttisesti niin teologiasta kuin erilaisista fllosofisista suuntauksista, joita Lauri paljon pohdiskelee.
Huovinen suodattaa persoonallisella ja elävällä tavalla isänsä muistiinpanoja ja puheita. Teoksen intiimimmäksi osioksi nousee epilogi, jossa Huovinen hyvin henkilökohtaisesti avautuu suhteestaan isäänsä. Eikä se suhde ole totisesti ollut helppo. Isän varjo on ollut pitkä, mutta isä on antanut myös testamentin, joka tiivistyy Sakarin ylioppilaskeväänä 1971 isältä saatuun kirjeeseen: ”Minun testamenttini on se, minkä olet vuosien mittaan minulta kuullut tai minussa nähnyt.”
Sellaisen testamentin hyvässä ja pahassa itse kukin haluaisi saada. Toivottavasti myös antaa.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]