
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Irma Sulkunen: Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa. 413 s. SKS Kirjat 2025.
Pysähdyn Kajaanin rantapuistossa Kajaanin piirilääkärinä 1833–1853 toimineen Elias Lönnrotin patsaan äärelle. Ajatukset vievät kansalliseepos Kalevalaan ja Kantelettareen, jotka Lönnrot julkaisi Kainuussa asuessaan. Lönnrotin runonkeruumatkoista, tutkimuksista, kirjeenvaihdosta, monipuolisesta tiedeurasta sekä teoksista on kirjoitettu paljon. Mutta entäpä arjen Lönnrot? Löytyisikö glamourisen julkiskuvan takaa jotain uutta, kenties kiehtovaa ja raadollista?
Kuhmolaissyntyinen Tampereen yliopiston Suomen historian emeritaprofessori Irma Sulkunen tunnetaan monialaisena tutkijana, joka on perehtynyt niin uskonnollisiin liikkeisiin, naishistoriaan, raittiusliikkeeseen kuin kansalliseen historiakirjoitukseen. Uskaliaasti uudessa teoksessaan Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa hän vie lukijan huikealle arki-ja aikamatkalle Kalevalan ja Kantelettaren kokoajan elämänvaiheisiin, jotka ovat jääneet kulttuurikuorrutusten alle. Kyllähän Sulkunen on löytänyt lähteistä Lönnrotin elämästä suorastaan hämmästyvällä tavalla elämän todellisuutta uudesta näkökulmasta, tuoreesti ja antoisasti.
Ei Sulkunen toki kumoa niitä suurenmoisia saavutuksia, joita Lönnrotilla suomalaisen kulttuurin peruspilarina on, vaan hän lähteiden uudelleen luennan ja aikahistorian tulkinnan myötä avaa Lönnrotin persoonan tuntemattomia puolia. Aarne Anttilan kaksiosainen Lönnrot-elämäkerta vuosilta 1931 ja 1935 on edelleen perusteellinen ja pätevä, mutta uusi elämäkerta on paikallaan. Tässä uudelleentulkinnassa Sulkunen suoriutuu kiitettävästi.
Lönnrot oli lähtöisin vaatimattomista oloista Sammatista kyläräätäli Fredrik Lönnrotin ja Ulrika Wahlbergin neljäntenä lapsena. Sisulla ja lahjakkuudella hän kouluttautui filosofian kandidaatiksi 1827. Se oli lähtölaukaus sille monipuolisuusmiehelle Lönnrotille, jonka me tunnemme historian kautta. Talonpoikaisen identiteetin korostaminen oli runonkeruumatkoilla eduksi, koska samalla aaltopituudella oleva haastattelija sai haastateltavat avaamaan sanaisen runoarkkunsa.
Heränneiden kanssa tuli yhteenottoja, koska herännäispiireissä maallista laulua pidettiin syntinä. Lönnrot sinnitteli välimaastossa ja paradoksaalisesti hän meni naimisiin 26-vuotiaan heränneisiin kuuluneen Maria Piponiuksen kanssa vuonna 1849. Parinkymmenen vuoden ikäero ei niinkään puhuttanut kuin erilainen uskonnäkemys, mutta kumpikaan ei painostanut toisiaan uskonasioissa. Elias sai pitää kirkkouskonsa ja Maria körttiläisyytensä.
Kalevalan esipuheessa 1835 Lönnrot ei mainitse lainkaan opettajaansa Reinhold von Beckeria, vaikka tämä vaikutti pohjatöissä paljon. Omanarvontuntoa Lönnrotilta tarvittaessa löytyi kosolti ja unohtaminen oman egon korostamisella ei ollut tahatonta. Tässä suhteessa Sulkunen ainakin viitteenomaisesti joskin lempeästi sivaltaa Lönnrotia. Sulkunen käsittelee ansiokkaasti myös Lönnrotin sosiaalisen aseman ja arvomaailman kaksijakoisuutta. Akateeminen seuranpito oli palkitsevaa ja sen puute taas Kajaanissa vaivasi, vaikka muita yhteyksiä toki riitti yllin kyllin.
Lönnrot oli tieteiden moniottelija sukeutuen lääkäristä suomen kielen professoriksi. Vaikka hän hoiti lääkärintointa antaumuksella, niin sittenkin ambitiot olivat kirjallisella puolella. Perusteellisen harkinnan jälkeen hän päätti hakea Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston suomen kielen professuuria, johon hänet valittiin 1854.
Sulkunen pohdiskelee Lönnrotin yksityiselämän vaikutusta uuteen elämänvaiheeseen siirtymisessä. Ratkaisevan sysäyksen saattoi antaa parin vuoden ikään ehtineen Elias-pojan kuolema 1852. Tämä on jäänyt aiemmin vähälle huomiolle. On hyvä, että naisnäkökulma Maria-vaimon kautta tulee näin kirkastetuksi.
Odotukset uuden professorin kohdalla olivat korkeat, mutta opetuksen taso jäi vaatimattomaksi ja kielitieteellinen osuus vähäiseksi. Opetuksen puutteisiin ei tartuttu, vaikka opetukselta edellytettiin tieteellistä järjestelmällisyyttä. Lönnrot-kultin piikkiin meni moni rimanalitus. Eikä hän itsekään kovin hyvin viihtynyt akateemisissa piireissä. Juurettomaksi Lönnrot tunsi itsensä Helsingissä rauhallisen Kajaanin jälkeen, joten eläkkeelle siirtyminen Sammattiin oli unelmien täyttymys. Suomalais-ruotsalainen sanakirjahanke sekä virsikirjan uudistamistyö yksinäisine työrupeamineen imaisi Lönnrotin niin, ettei perhe-elämälle liiennyt paljon aikaa.
Maria-puolison kuolema 1868 oli raskas isku Lönnrotille, joka jäi neljän tyttären yksihuoltajaksi. Vanhin oli 16-vuotias ja nuorin 8-vuotias. Läheiset ihmiset kantoivat perheestä vastuuta Lönnrotin uppoutuessa omiin töihinsä.
Lapsista ainoastaan Ida-tytär saavutti aikuisiän. Hän oli hyvin kriittinen isäänsä kohtaan, ja Sulkunen kirjoittaa avoimesti myös tästä puolesta, kun taas Anttila käänsi lähes kaiken Lönnrotin toiminnassa myönteiseksi. Sulkunen toteaa, että Idan käyttäytymisessä on jopa vihaa isää kohtaan.
”Virsistä Lönnrot sai sitä lohtua, jota hän ei pystynyt sanallisesti edes lähimmilleen ilmaisemaan”, kirjoittaa Sulkunen eritellessään Lönnrotin tunnemaailmaa. Haurastunut kunto käänsi elämän kohti loppukaarretta: työskentely hidastui, elämänpiiri supistui ja sairaus vei voimat. Viimeiseksi työksi jäi uudistettu ja korjattu painos väliaikaiseksi virsikirjaksi, joka lähti arviointikierrokselle keväällä 1883. Niinpä virren ”Jeesus, parhain ystäväni” korjailun jälkeen Lönnrotin kynä jäi lepoon lopullisesti. Runollisesti ilmaistuna hän laski matkasauvansa maaliskuun 19. päivänä 1884. Hautajaisista huhtikuun 3. päivä muodostui massiivinen surujuhla, vaikka Lönnrot oli toivonut eleettömiä hautajaisia.
Sulkunen on kirjoittanut tarkasti lähteitä seuraten Lönnrotin elämän sekä elämäntyön näköisen elämäkerran vailla sankaruusmyyttistä hymistelyä ja ylevöittävää kunnioitusta. Lönnrotin inhimillisyys niin kaikkia yhteistyökumppaneita kuin läheisiä perheenjäseniä kohtaan tulee rehellisesti kuvatuksi. Tämän kaiken Sulkunen on saanut myös erinomaiseen ja luettavaan muotoon. Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli. Sen myös Lönnrot on ansainnut.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
”Ikään kuin vanhana perisyntinä 2000-luvun vaihteen Solar Filmsin elokuviin alun dialogi on epäselvää ja jää elokuvan alkumetreillä sekavan taustaäänityksen jalkoihin.” Häjyt 2 Matti A. Kemin arvioimana.
”Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä.” Kansainvälinen elokuvaversio Tove Janssonin Kesäkirjasta ei täysin vakuuttanutMatti A. Kemiä.
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”