Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Äänittä ja umpioon maisemoitua
Elina Sallinen: Kehät. 97 s. Poesia 2023.
.
Ajatus on laaja. Mutta kuten puutarhat usein,
se kasvaa kerros kerrokselta ja lopulta sen kehitys
luonnollistuu, on ymmärrettävää.
Näin jäsentää Poesialle esikoisteoksensa julkaissut Elina Sallinen (s. 1994). Paikkasidonnainen teos on sivumäärältään runsas mutta säkeisriveiltään vähäinen. Avoin runoteos on tasapainoinen, rauhallinen ja runouden muoto-opiltaan selkeä.
Teoksessa Sallinen käy puheviivoin keskustelua minä- ja hän-muotoisen kerronnan välillä. Sitatoinnin katkonaisuus luo puheelle tulkintalinjoja ja häivyttää juonellisuuden. Maalla on ”ankeaa”, kaupungissa pohditaan äänettömyyttä: ”Onko hän vaarassa / äänettömässä kaupungissa?” teos kysyy.
Teoksen linnut ja kissat, tähdistöt ja puustot luovat ihmisten taustalle vastakohtia, mutta toisaalta myös luonto on arvaamattomassa muutoksessa. Kokonainen liuska tiivistyy kolmella säkeistöllä:
Kohinaan sekoittuva västäräkki.
Äänimosaiikki,
jossa sävyt alkavat muistuttaa toisiaan,
västäräkki auton ääntä.
Mikä on todellista, kun ääniala pettää havaitsijaa?
Hiljaisuuden mitättömimmät,
kaikkein hiljaisin (äänetönnä).
Ääntä ja äänettömyyttä piirretään läpi teoksen. ”Toisilla ääntä vain harvakseltaan”, mainitaan kai ihmisistä, mutta ”autojen jarrut ja linnut (ehkä peipot) / alkavat jäljitellä samanlaista kirkasta ääntä.”
Tämän teoksen ansioksi on nostettava vanhakantainen, monimuotoinen flooran ja faunan kuvasto. Konnotaatiojuuristot sitovat henkilönsä harkittujen havaintojen kanvaaseihin. Sään ja luonnon mielikuvat ryhdittävät runollista maisemointia. Sisäinen liike on verkkaista. Niukat säerivit pakottavat sisäiskerronnassaan lukijansa mielleyhtymien kudokseen.
Yleisenä huomiona on todettava, että Poesian tuotannossa näkyy yhtäläisyyksiä myöhäismillenniaalien hätkähdyttävän samankaltaiseen runokieleen: nähtävästi vähäsanaisesta runoudesta on tullut uusi tendenssi suomenkieliseen runouteen; virkepohjainen runous on tullut jäädäkseen; välimerkkien säännöllinen hyödyntäminen on tehnyt havainnoista painokkaampia ja proosamaisempia. Kokeellisuus on toviksi väistynyt, teoksien keskimitta ylittää 80 liuskaa ja avoimet runoteokset ovat eheitä. Toisteisuus ja intertekstuaalisuus hiipuu.
Sallinen käyttää muotoilussaan säästeliäästi säkeistön sisäisiä sarkainvaihtoja. Taitossa kokeellisuuden vähäisyyden koen onnistuneeksi ratkaisuksi: stoalainen vire kantaa läpi teoksen ja antaa lukijalleen suodun tyyneyden. Poesian tuotannosta Riikka Simpuran Painottomuus sekä Petra Vallilan ehkä ammensivat esikoisteoksina samankaltaisesta minimalismista ja sanojen napakkuudesta.
Sallinen erottuu rauhallisilla, paikoin pysähdyksiin jäävillä fragmenteillaan. Hän käyttää kieltä rikkaasti aina sijamuotoja myöden – etenkin abessiivimuotoiset sanat ilahduttavat. Tehokas kielellistäminen tekee kummallisia liaaneja kirjan rivien väliin, silti juonellistaminen on sula mahdottomuus harvoissa säkeistöissä.
Kehät on mainio avaus. Sen tenho on muodoissa, nimensä mukaisessa pyöreydessä ja ehkäpä umpinaisuudessaan. Teoksen keskivaiheilla sivun mittainen pyörittely ehkä sen parhaiten tiivistääkin:
Puistossa aika on aseteltu kehämuotoon.
Ikään kuin yksi, litteä taso.
Ikään kuin vain yksi.
Mikä puuttuu, on yhä yltyvä spiraali.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.