Kari Sallamaa: Elvira Madiganin viimeinen köysi. 250 s. Atrain & Nord 2022.
Emeritusprofessori ja dosentti Kari Sallamaa (1942) tunnetaan akateemisen tutkimuksen lisäksi omistautumisestaan suomalais-ugrilaisten sisarkieltemme vaalimiseen. Kaunokirjallisuuden saralla kirjallisuuden professori on aiemmin julkaissut runoutta ja proosaa. Elvira Madiganin viimeisen köyden myötä Sallamaa julkaisee ensimmäisen novellikokoelmansa.
”Novelli on elämän taidetta”, kuten kirjan takakannen ensimmäinen lause toteaa. Hitusen päälle neljässäkymmenessä novellissaan Sallamaa liikkuu Euroopan 1800-luvun mylleryksissä, välillä toisen maailmansodan ahdistavassa ilmapiirissä ja toisinaan ulottaa ihmiskohtalonsa miltei nykypäiviin saakka.
Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros. Muutamilla kerroilla vavahduttava käänne voi olla koko elämä, muutamilla kerroilla riittää sekunnin murto-osan räsähdys. Sallamaa sitoo ihmiselämän lyhimmillään puoleentoista sivuun novellissaan ”Vapaus”, pisimmälle hän pääsee liki kolmekymmensivuisessa ”Skopjen kansankaatajassa”.
Avoimet novellit ovat tyyliltään lähempinä venäläistä kuin ranskalaista novellitaidekerrontaa. Novelleissa on nykykatsantoon vanhahtavasti kaikkitietävä kerronta, mutta impressioiltaan ne ovat teräviä ja kuvaavat ympäröivää aikaa ja tilaa monisäikeisesti. Novellien sisällä on tunne, oma kiehtova sisäismaailma.
Slaavilaisessa kuvastossa purjehtivat novellit runsassanaisia. Välillä lukijan on tartuttava sanakirjan äärelle pohtimaan saksaksi tai ranskaksi sivallettuja fraaseja, välillä pähkäiltävä vanhakantaisia suomen sanoja vaikkapa hevostenhoidosta tai kasarmitermeistä.
Novellikokoelman sävy on ylävireinen: se vaatii lukijaltaan kulttuuriviittauksineen ja kielensäkin takia paljon. Kuten Musteklubin Minilukupiirissä tammikuun lopulla yhteen ääneen Jarkko Korpuan kanssa teoksesta totesimmekin: lukeminen on yllättävän verkkaista, vaatii lukijaltaan pinnistelyitä. Osaltaan se johtuu kohosteisesta, suorastaa runollisesta ilmaisusta.
Runsas sanasto sitoo ajankuvaa ja ajattelutapoja. Lukijan historian sivistystä testataan alati vaikkapa ”Keisarin hautajaiset” -novellin henkilögallerian selvittämiseksi. Ajallisesti liikutaan kai eniten Hitlerin, Stalinin ja Suomen vuoden 1918 tapahtumien ympärillä. Onkin hyvä tietää vallankaappauksesta oluttuvassa, on myös oiva tietää ylipäätään ”balto-balkanilaisen vyöhykkeen” historiasta. (Tätä aluerajausta hyödyntävät sekä itse kirjailija että kustantaja – mitä ikinä se nyt pitääkään sitten sisällään.)
Parhaimmillaan Sallamaa on lyhyissä, napakoissa novelleissa. Kokoelma ei ole novellien kautta yhtenäinen, mutta siihenkin selviää lopulta syynsä. Joka tapauksessa ilkikuristen novellien takana on aina läsnä kuolema. Takakannen teksti tiivistää: ”Koska vapauden hinta on kuolema, eivätkä siltä välty sotarikolisestkaan, Hangmen also die, kuten Fritz Lang sanoi, kokoelman avaavat hautajaiset ja hautausmaanäkymät.”
Miltei 300-sivuinen novellikokoelma päättyy yllättävästi ja kummeksuen Sallamaan omaan esseeseen ”Novellin taide”. ”Kirjailijoilla ei yleensä ole tapana selittää samassa niteessä tekstejään, sitä ei ole pidetty sisäsiistinä. Sitä harjoitetaan myöhemmin haastateluissa ja matineoissa. Mutta kun olen toiselta solultani kirjallisuuden tutkija, jälkeä tulee katsoneeksi silläkin silmällä.”
Ansiokkaasti ja sallamaisella tiiviydellä kirjailija setvii kahdeksaan ja puoleen sivuun kokoelman valintansa aiempine julkaisuajankohtineen, esikuvineen sekä käsitteistöineen ja katsomuksineen novellitaiteesta. Paljastuu, että novellit on kirjoitettu kutakuinkin kahdenkymmenen vuoden aikana.
Julkisuudessa Kari Sallamaata on koronan jälkeen nähty enää harvakseltaan. Kynä ja järki ovat kuitenkin palstoilla edelleenkin terävää ja tutkimustakin syntyy. Novellikokoelman viimeisen sivun jälkeen valkeneekin hiukan kaihoisasti, että tämä taitaa olla ainoa ja viimeinen kokoelmallinen mahdollisuus perehtyä Sallamaan novelliosaamiseen.
Kuten kaikki laadukkaat kirjat, tämäkin kirja päättyy lopulta takakannen omintakeiseen kuvailuun teoksesta. Lukekaahan takakannen teksti kokonaisuutena! Tulette mahdollisesti perehtyneeksi vinkkaustekstin jälkeen Sallamaan tapaan jäsentää novellitaidetta.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
