
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu. Ja vaikka tapahtuisikin, niin kaikki on vain planetaarisen systeemin normaalia vaihtelua. Ennenkin ovat valtameret kiehuneet.
”Ei mitään uutta auringon alla” – Saarnaajan sanat tulivat yhtäkkiä mieleeni, joten piti vähän kaivella arkistoa. Ja kuinka ollakaan, tasan vuosi sitten olen juuri noin nimennyt pääkirjoitukseni. Todennut vielä, että ”tähän aikaan vuodesta elämäni tuntuu erityisen vahvasti toistavan itseään”. Kaikki kiertää ikuisesti palaten, yhä uudelleen.
Vaan onhan tässä jotain uuttakin ehkä ollut. Tai ainakin jotain, mikä ei ole jonkun aiemman toistoa. Kuusamon Epäjohdonmukaisten tanssiaisista kotiin palattuani (mikä tapahtui toissa iltana) on vaivannut tunne, että jotain todellakin tapahtui. Oli jotain, mikä ei ollut nähtävissä ennalta, ei pelkästään ohjelmoidun käsikirjoituksen suorittamista tai valmiin vuokaavion seuraamista laatikosta toiseen. Oli elämää.
Se kaikki on kuitenkin vielä liian lähellä. Tarvitsen aikaa pohtia, mitä se tapahtuminen mahtoi olla, ja aikaa kirjoittaa se pohdinta jossain määrin puhtaaksi. Ja luulen, että aika moni muukin Rukajärven hylätyllä golfkentällä elokuun alussa aikaa viettänyt joutuu sulattelemaan kokemustaan, eivät pelkästään tapahtuman tuotantoon tai sen rakentamiseen ja etenemiseen osallistuneet ihmiset. (Olin vähällä sanoa ”festivaalin”, mutta muistin, että Episten johtaja nimenomaan painotti, ettei tästä tapahtumasta käytetä sitä nimitystä. Episten motiivi tuntuu olleen olla jotain muuta, jotain erilaista. Mitä se ehkä olikin.)
Minun pitäisi tarkistella Jacques Derridan muotoiluja ”tapahtuman” olemuksesta – kuvittelen määritelmän olevan jotakuinkin, että jos jonkun asian lopputuleman voi missään määrin ennustaa tai arvioida etukäteen, kyse ei ole todellisesta tapahtumasta tai tapahtumisesta. Että jokaisen tosi tapahtuman edessä olemme tietyllä tavalla sokeita, yllättyneitä. Ja pitäisi tarkistella Arto Mellerin runoja; muistelen, että ”Ilmalaiva ’Italiassa’” sanotaan suunnilleen, että jos tietää, mihin on matkalla, on siellä jo – mutta olen ennenkin ollut täysin väärässä lainausmuistikuvissani.
Joar Nangon Girjegumpi-arkistoa käsittelevässä jutussa arkkitehti Jenni Hakovirta kertoo, miten ”Venetsiassa puhuimme työryhmässä paljon siitä kuinka toteuttamamme työskentelytapa ei olisi ollut mahdollista ilman syvää luottamusta eri osapuolien välillä.” Luottamus on yksi niistä teemoista, mitä Epäjohdonmukaisten tanssiaisia pohtiessa pitänee käsitellä. Voisin vertailla Rukajärven pystytystä siihen, miten Hakovirta kuvaa Venetsian paviljongin tekeytymistä: ”luottamuksen rakentumista on vaikea selittää. Paikalle tullaan ja projekti muotoutuu tilassa. Keskusteluja on paljon.”
Mutta en voi tehdä sitä vielä.
Kesä on kuuma, ja se on pitkä. Yli juhannuksen tuntui siltä, että en pääse millään Oulusta pois. Ja nyt, kun sitten olen reissannut joka viikko jonnekin – Puolangalle Pessimismimusikaalin ensi-iltaan, Hailuotoon Bättre Folkille ja sitten myös teatterifestivaalille, Storforsenille ja Moskoseliin sekä sinne Rukajärven tanssiaisiin – tuskailen sitä, etten ehdi viettämään yhtään viikonloppua kotona. Koska tällainenkin olento on ihminen – koskaan ei ole hyvä, aina pitää haikailla jotain vastakkaista senhetkiselle olotilalle.
Aika on kulkea, ja aika pysyä paikallaan. Istu, hengitä, muista tämä. Koska Oulun juhlaviikot ovat vasta alussa, ensi viikolla on Muusajuhlat ja Taiteiden Yö, seuraavalla Musiikkivideofestivaali sekä ilmakitaransoiton MM-kisat.
Aika on sodan, mutta on myös aika rauhan. Joten kaivetaan ne ilmakitarat koteloistaan ja rämpytetään taas ilmoille ”Keep on Rockin’ in the Free World”, jotta kukaan ei enää pitäisi käsissään asetta.
Koska sellainenkin olento ihminen pystyy olemaan.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.