Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu. Ja vaikka tapahtuisikin, niin kaikki on vain planetaarisen systeemin normaalia vaihtelua. Ennenkin ovat valtameret kiehuneet.
”Ei mitään uutta auringon alla” – Saarnaajan sanat tulivat yhtäkkiä mieleeni, joten piti vähän kaivella arkistoa. Ja kuinka ollakaan, tasan vuosi sitten olen juuri noin nimennyt pääkirjoitukseni. Todennut vielä, että ”tähän aikaan vuodesta elämäni tuntuu erityisen vahvasti toistavan itseään”. Kaikki kiertää ikuisesti palaten, yhä uudelleen.
Vaan onhan tässä jotain uuttakin ehkä ollut. Tai ainakin jotain, mikä ei ole jonkun aiemman toistoa. Kuusamon Epäjohdonmukaisten tanssiaisista kotiin palattuani (mikä tapahtui toissa iltana) on vaivannut tunne, että jotain todellakin tapahtui. Oli jotain, mikä ei ollut nähtävissä ennalta, ei pelkästään ohjelmoidun käsikirjoituksen suorittamista tai valmiin vuokaavion seuraamista laatikosta toiseen. Oli elämää.
Se kaikki on kuitenkin vielä liian lähellä. Tarvitsen aikaa pohtia, mitä se tapahtuminen mahtoi olla, ja aikaa kirjoittaa se pohdinta jossain määrin puhtaaksi. Ja luulen, että aika moni muukin Rukajärven hylätyllä golfkentällä elokuun alussa aikaa viettänyt joutuu sulattelemaan kokemustaan, eivät pelkästään tapahtuman tuotantoon tai sen rakentamiseen ja etenemiseen osallistuneet ihmiset. (Olin vähällä sanoa ”festivaalin”, mutta muistin, että Episten johtaja nimenomaan painotti, ettei tästä tapahtumasta käytetä sitä nimitystä. Episten motiivi tuntuu olleen olla jotain muuta, jotain erilaista. Mitä se ehkä olikin.)
Minun pitäisi tarkistella Jacques Derridan muotoiluja ”tapahtuman” olemuksesta – kuvittelen määritelmän olevan jotakuinkin, että jos jonkun asian lopputuleman voi missään määrin ennustaa tai arvioida etukäteen, kyse ei ole todellisesta tapahtumasta tai tapahtumisesta. Että jokaisen tosi tapahtuman edessä olemme tietyllä tavalla sokeita, yllättyneitä. Ja pitäisi tarkistella Arto Mellerin runoja; muistelen, että ”Ilmalaiva ’Italiassa’” sanotaan suunnilleen, että jos tietää, mihin on matkalla, on siellä jo – mutta olen ennenkin ollut täysin väärässä lainausmuistikuvissani.
Joar Nangon Girjegumpi-arkistoa käsittelevässä jutussa arkkitehti Jenni Hakovirta kertoo, miten ”Venetsiassa puhuimme työryhmässä paljon siitä kuinka toteuttamamme työskentelytapa ei olisi ollut mahdollista ilman syvää luottamusta eri osapuolien välillä.” Luottamus on yksi niistä teemoista, mitä Epäjohdonmukaisten tanssiaisia pohtiessa pitänee käsitellä. Voisin vertailla Rukajärven pystytystä siihen, miten Hakovirta kuvaa Venetsian paviljongin tekeytymistä: ”luottamuksen rakentumista on vaikea selittää. Paikalle tullaan ja projekti muotoutuu tilassa. Keskusteluja on paljon.”
Mutta en voi tehdä sitä vielä.
Kesä on kuuma, ja se on pitkä. Yli juhannuksen tuntui siltä, että en pääse millään Oulusta pois. Ja nyt, kun sitten olen reissannut joka viikko jonnekin – Puolangalle Pessimismimusikaalin ensi-iltaan, Hailuotoon Bättre Folkille ja sitten myös teatterifestivaalille, Storforsenille ja Moskoseliin sekä sinne Rukajärven tanssiaisiin – tuskailen sitä, etten ehdi viettämään yhtään viikonloppua kotona. Koska tällainenkin olento on ihminen – koskaan ei ole hyvä, aina pitää haikailla jotain vastakkaista senhetkiselle olotilalle.
Aika on kulkea, ja aika pysyä paikallaan. Istu, hengitä, muista tämä. Koska Oulun juhlaviikot ovat vasta alussa, ensi viikolla on Muusajuhlat ja Taiteiden Yö, seuraavalla Musiikkivideofestivaali sekä ilmakitaransoiton MM-kisat.
Aika on sodan, mutta on myös aika rauhan. Joten kaivetaan ne ilmakitarat koteloistaan ja rämpytetään taas ilmoille ”Keep on Rockin’ in the Free World”, jotta kukaan ei enää pitäisi käsissään asetta.
Koska sellainenkin olento ihminen pystyy olemaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.