Raimo Bärman: Loimulohta ja Kekkosen parhaat kiitokset. 172 sivua. Atrain & Nord 2022.
Erätarinat ovat oma kirjallisuudenlajinsa. Luonteenomaisesti niillä saattaa olla suppeahko, mutta sitäkin antaumuksellisempi lukijakuntansa. Niissä on selvä tavoite, saaliin saaminen, mutta toisaalta jahtimailla ja kalavesillä koetaan paljon muutakin: ystävyyttä, seikkailua, ulkoilmaelämää. Saaliitta jääminen voi olla elämys sekin. Täsmällinen maantiede on näissä teoksissa tärkeää, niitä voisi miltei kartan kanssa lukea ja opetella tietämään, missä joen mutkassa harjus pääsi karkuun ja minkä tunturin juurella kaatui kahvipannu.
Monessa mielessä erätarinat ovat toimintajännärin vastakohta. Toimitaanhan erätarinoissakin, mutta ei epätodennäköisyyksiin saati mahdottomuuksiin asti. Lähtökohtaisesti eräkirjat kertovat tapahtuneista tosiasioista. Saatetaan liioitella, kuten kalajuttuun sopiikin, mutta tuskin kuvataan kalaretkeä, jota ei ole ikinä tapahtunutkaan. Ne edustavat tavallisen kokijan arjen taltiointia ja sen harvojen yleensä tahattomien juhlahetkien havainnointia. Siis semmoista minimalismia, että pois alta!
Kala- ja erätarinat ovat pääsääntöisesti hyvin miehinen laji. Niissä ollaan ikään kuin lomalla erotiikasta.
Raimo Bärman on painottuneesti kalamies. Vesillä ja vetten äärillä liikutaan tässäkin kirjassa, tekijänsä kahdennessakymmenennessä. Teoksen alkuvaiheilla käy ilmi, että presidentti Urho Kekkonenkin on ollut Bärmanin tekstiin mieltynyt. Eipä ihme. Bärmanille kalastus on tärkeää, mutta kirjojen ainoa sisältö ei ole, saatiinko se taimen silloin ja silloin vai saatiinko ollenkaan. Kirjailija menee aiheessaan ja maisemassaan paljon syvemmälle.
Pari kertaa ollaan Saimaalla, mutta aivan ennen kaikkea liikutaan Lapin jokien varsilla ja Ruijassa Jäämeren rannoilla. Usein kalatarinoissa kuljetaan nostalgisten muistojen maailmassa, jossa on koettu väkeviä elämyksiä. Jossain määrin tämä tuo kerrontana mieleen sotajutut, mutta sympaattisemmalla tavalla. Kalaelämykset ovat ainakin likipitäen toistettavissa niin kauan kuin fyysistä kuntoa maastoon lähtemiseen riittää – sotakokemusten on parempikin jäädä ainutkertaisiksi.
Bärman tuntee Ruijan joet ja huomaa niiden muutokset: harmaanieröiden ilmaantumisen, turistien lisääntymisen, kalastusvälineiden kehittymisen ja elämän hiljenemisen monilla kylillä sesonkiajan ulkopuolella. Sääsket ja mäkäräiset ryhdittävät kuin kontrapunktina tätä hitauden estetiikkaa.
Ruijansuomalaiset eli kveenit saavat runsaan ja arvostavan osan kirjan tekstissä. Heihin kirjoittaja on ehtinyt tutustua ja toki myös lukenut kosolti tämän pohjoisen kansanryhmän vaiheista, joista hän kertoo useaan otteeseen. Teosta elävöittävät lukuisat Bärmanin ottamat värivalokuvat.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
