
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kuvareportaasi Ärjänsaaren Taidefestivaalilta 21.–22.7.2018
Kajaanilainen Vaara-kollektiivi kutsui koolle uuden taidefestivaalin Oulujärvelle Ärjänsaareen. Ekologisia teemoja ja esittävää taidetta yhdistänyttä tapahtumaa vietettiin heinäkuun lopussa.
Saareen suuntasi viikonlopun aikana kolmisensataa vierasta ihmettelemään esityksiä, ympäristötaidetta ja asiantuntijakeskusteluja. Vuosittaiseksi perustettu retkeilevä ja roskaton festivaali keräsi kävijöitä ympäri Suomea ja jopa ulkomaita myöten. Vaara toivoo festivaalin kehittyvän kohtaamispaikaksi tulevaisuuden pohdinnalle ympäristömurroksen keskelle.
Oulujärven paratiisisaari Ärjä hurmasi niin taiteilijat kuin ensimmäistä kertaa paikalle eksyneet vieraat. Yksi festarin asiantuntijavieraista, ympäristöahdistuksesta kertovan kirjan Päin helvettiä – ympäristöahdistus ja toivo kirjoittanut Panu Pihkala kiteytti Ärjän kokemustaan blogissaan:
”Olen kiertänyt jo pitkään Suomen luontopaikkoja, mutta tämä on yksi vaikuttavimmista. Noin viiden kilometrin mittainen saari on suuri hiekkakasa: niin suuri, että rantatöyräät ovat paikoitellen monta kymmentä metriä korkeita jyrkänteitä. Havumetsät ovat vanhoja, valoisia ja sammaleisia. Rantanäkymät toivat mieleen – harvinaista kyllä – Kalifornian legendaarisen Big Surin.”
(Lue lisää: https://ekoahdistus.blogspot.com/2018/07/arjan-festarit-veivat-toiseen-maailmaan.html)
Esittävää taidetta valmistui festareille viikon mittaisen residenssityöskentelyn tuloksena. Kuvassa loikoilevat norjalais-suomalaisen näyttelijäkaksikon Kaja Mærk Egeberg ja Mari Pitkänen hahmot, jotka osallistuivat ”Ärjän yö” -esitykseen. Kuva Veikko Leinonen.
Jukka Takalon Kajakkiorkesteri aloitti Säipän rannalla festivaalin ohjelman. Retkikokkailut yhdistyivät Takalon Vaarojen lauluihin. Haastetta sähköttömällä saarella järjestetylle festivaalille toi viikonlopuksi voimaan tullut metsäpalovaroitus, joka pakotti myös trangiakokkailut rantahiekalle kuivasta mäntymetsästä. Kuva Khalid S. M. Imran.
Ärjässä taide yhdistyi asiantuntijakeskusteluihin. Ärjän tulet -keskustelutilaisuudet sytyttivät ajatustenvaihtoa ja keskustelut jatkuivat yleisön ja asiantuntijoiden kesken vireinä virallisen ohjelman ulkopuolella. Kuvan keskellä keskustelemassa vasemmalta lukien Tero Toivanen BIOS tutkijaryhmästä, Veikko Leinonen Vaara-kollektiivista, Lasse Nordlund Valtimon Omavaraopistosta ja Antti Majava BIOS tutkijaryhmästä ja Mustarinda-seurasta. Kuva Khalid S. M. Imran.
Saarta kiertänyt ”Ärjän yö” -esitys alkoi auringonlaskusta, joka peittyi lauantai-illan sumuun. Yleisö seuraamassa ”auringonlaskua” ja vesillä tapahtunutta kohtausta 30 metrisellä Mansikkatörmällä. Kuva Khalid S. M. Imran.
”Ärjän yö” käsitteli sopeutumisen ja sopeutumattomuuden teemaa. Etualalla omalaatuisen luontosuhteen omannut Erkki Johannes Tahvanainen sekä david attenborough seuraavat veteenpalaajien nousua kohden yleisöä. Kuvassa vasemmalta esiintyjät Panu Lyytinen, Saku Koistinen, Sampo Kerola ja Panu Huotari. Kuva Khalid S. M. Imran.
Kuvataiteilijat Riikka Keränen, Niko Tii Nurmi Sipiläinen ja Nabb+Teeri toivat Ärjään ympäristötaidetta. Kuvassa Riikka Keränen yhden teoksensa kimpussa. Kuva Emilia Hyvönen.
Niko Tiin teos levittäytyi Ärjän huusseihin ja sitä riitti niin kauan kuin sitä riitti. Kuva Niko Tii Nurmi Sipiläinen.
Ärjässä haettiin tapaa järjestää retkeilevä ja roskaton festivaali. Metsähallituksen roskattoman retkeilyn periaatteilla ihmiset veivät tuomansa roskat mennessään pois. Vedensaannista huolehti puolestaan saari itsessään. Ärjä on pohjavesialuetta, ja juomavesi saatiin Ärjän kaivosta. Oman lisänsä viikonloppuun toi lauantai-illan ongelma: pitkällinen kuivuus ja yhtäkkinen yleisöryntäys kuivattivat kaivon pariksi tunniksi. Kuva Khalid S. M. Imran.
Ihmisen ja ei-ihmisen rajalla – saari ja ihmisen osa luonnon keskellä saivat taiteilijat käsittelemään post-humanistisia teemoja. Kuvassa yksi Ärjän vallanneita muurahaisista. Kuva Veikko Leinonen.
Muusikko Juho Hannikainen, tuottaja Elsa Lankinen, tanssija Saku Koistinen, kuvataiteilija Riikka Keränen ja lavastaja-esiintyjä Markku Hernetkoski Ärjän ikonisella Säipän hiekkarannalla toukokuussa suunnittelemassa festivaalia.
Pitkistä prosesseista syntyy kestävää jälkeä. Taide ja Ärjän tulevaisuus kietoutuvat Vaara-kollektiivin ja Metsähallituksen suunnitelmissa myös tulevaisuudessa yhteen. Ärjän Taidefestivaali järjestetään ensi vuonna toiseen kertaan. Harkinnassa on myös pidempiaikainen residenssitoiminta saaressa – kunhan saaren kunnostustyöt etenevät seuraavan parin vuoden aikana.
Lisää: arjanfestivaali.fi
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan […]
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]