Markku Envall: Rajan kahta puolta. 232 s. WSOY 2024.
Markku Envall (s. 1944) on loistava aforistikko ja esseisti, jonka tavaramerkiksi voi luonnehtia festina lenteä eli hitaasti kiiruhtamisen periaatetta. Envall nimittäin antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella. Eikä tuorein, kymmenes esseekokoelma Rajan kahta puolta tee poikkeusta.
Teos jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä Envall pohdiskelee elämää, kulttuuria ja mielenmaisemaa kirjallisuuden kautta. Misantroposta eli ihmisvihaa hän käsittelee William Shakespearen Timon Ateenalainen -näytelmän kautta. Timon tuhlaa hyväuskoisuuttaan omaisuutta ystävilleen luottaen, että tarpeen tullen he puolestaan toimivat anteliaasti. Timonin varojen ehdyttyä ystävät kuitenkin kaikkoavat vähät välittäen avuntarvitsijasta. Timonin ihmiskuva särkyy ja hänestä tulee ihmisvihaaja.
Esimerkillään Envall osoittaa, ettei vastavuoroisuus toteudu maailmassa. Globaalisti viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että monen tason ahneus johtaa sotaan. Loppujen lopuksi vähäinen on se maa-ala, jonka ihminen tarvitsee tomumajalleen, vaikka kuinka kunnianhimoisesti valtaisi maa-aloja sotimalla. Vihaan sisältyy aina halu tuhota niin toinen ihminen kuin hänen itsenäisyytensä.
Hermeettisen yksinäisyyden kohtaloita tunnetaan niin historiassa kuin kirjallisuudessa. Envall ottaa kolme erilaista esimerkkiä yksinäisyydestä, eristyksestä ihmisen tilana. Daniel Defoen Robinson Crusoe elää eristyksissä autiolla saarella 28 vuotta. Robinson on yksinäisyydessään häilyvä persoona. Ihmissuhteiden poissaolo on totaalinen kärsimys, vaikka se ohjaa häntä Jumalan yhteyteen ja hengelliseen kasvuun. Robinson näkee haaksirikon, mutta kun kaikki menehtyvät, hän ei saa kumppania matkalleen.
Anton Tšehov kuvaa viisitoista vuotta kestävää eristystä, joka on luonteeltaan vapaaehtoinen. Aaro Hellakosken runo ”Yksinäisyys” on kuvaus erakosta, joka on vetäytynyt omasta tahdostaan erilleen ihmissuhteista ja materiasta. Hän sulautuu maisemaan, hänestä tulee osa luontoa. Niin kuin entivanhaan jätkä muuttui kuoltuaan poroksi.
Toisessa osassa Envall sukeltaa olemassaolon suuriin, myyttisiin, mystisiin ja eettisiin kysymyksiin. Hänen kirjallisuudentutkijan taustansa näkyy selkeästi myös näissä esseissä, eikä hän leiki keittiöpsykologia tai terapeuttia käsitellessään häpeää, syyllisyyttä tai vanhenemista. Persoonallinen ote aiheisiin luo ilmavan ja raikkaan tunnun. Eikä ravistelemistakaan esseistä puutu.
Kauneuden Envall näkee moniulotteisena vaikutelmana, johon liittyy runsaasti kulttuurisia yhteyksiä sekä kytkös identiteettiin. Hän siteeraa Immanuel Kantia: ”Kaunista on se mikä miellyttää vailla pyydettä ja käsitettä.” Kehon ominaisuuteen liitettynä se merkitsee ihmisen esineellistämistä. Kauneus on laveasti edelleen ymmärrettynä katsojan silmässä sekä sielun peilauksessa.
Ikuinen ja ikuisuusaihe on kuolema, jota Envall käsittelee kaksi kertaa. Tämä ei johdu pelkästään iästä – Envall täyttää tänä vuonna 80 – vaan aiheen äärelle on vienyt jo viisivuotiaana äidiltä saatu vastaus, että sinäkin kuolet. Tänään kuolemasta puhuminen siirtää keskustelun muihin aiheisiin, sillä kuoleman käsittely on yksityisasia, joka kuuluu yksilön vapauksiin. Mutta salonkikelpoista on toki myöntää, ettei pelkää kuolemaa, vaikka pelkäisikin.
Kuolemaan on siis olouduttava. Koko ajan kuolemme, ruumiimme rapistuu vähä vähältä, aistit heikkenevät ja muisti heittelehtii. Elinvoima käy yhä vähäisemmäksi. Kuolema on filosofinen paradoksi: emme lakkaa olemasta tietoisuudesta. Stoalainen filosofi Seneca kiteytti: ”Kun minä olen, ei ole kuolemaa. Kun kuolema on, ei ole minua.”
Envall on kielen taituri, mutta osaa myös filosofisen kysymyksenasettelun niin, että tekstistä tulee nautittavaa. Jotkut omakohtaiset kokemukset ovat tarpeettoman pikkutarkasti selitetty, mutta eipä juuri muuten moitteen sijaa teoksessa ole.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
