Homojen vapautushistoriaa

Oululaissyntyinen toimittaja Mirja Pyykkö sai tappouhkauksen käsiteltyään homoseksuaalisuutta tuottamassaan tv-ohjelmassa A-raportti. Samalla 1980-luvulla oululaissyntyinen poliitikko Jorma Hentilä sai kolmen vuoden sisällä yhdeksän tappouhkausta toimiessaan SETAn puheenjohtajana.

Nyt toimittaja Kaisa Raittila seuraa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhtautumista homoihin. Hän on haastatellut homojen vapautushistoriaa tehneitä vielä teoksensa ilmestymisvuonna. Merkittävä kirkon edustaja homokysymyksessä oli Porvoon hiippakunnan piispa Karl-Erik Forssell, joka jo 1960-luvulla irtautui piispakollegoidensa homotuomiotakin julistavasta seksuaalikannanotosta Ajankohtainen asia (1966). Siinä varoiteltiin homoseksuaalisen taipumuksen levittävän ”turmiollisen vaikutuksensa suojattomiin yksilöihin”. Piispat arvelivat optimistisesti, että ”kristillisen uskon ja sopivan lääkehoidon avulla” homous saadaan hillityksi vaikkakaan ei hävitetyksi. Kirkkojen maailmanneuvostossa homokysymys otettiin esille vasta 1968, merkittävänä ja uudistuksellisena vuonna.

Professori Martti Lindqvististä tuli homouteen laajasti perehtyvä ja vaikutusvaltainen eetikko. Hän oli AIDS-asiassa pysyvä yhteys SETAn ja kirkon välillä. Muita edistyksellisiä teologeja ovat (olleet) kirkkoherra Erkki Niinivaara, professori Martti Nissinen, rovasti Liisa Tuovinen ja päätoimittaja Jaakko Elenius. Viimemainittu oli jo 1971 ollut mielenosoituksessa homorikoslain muuttamisen puolesta. Muutosta oli lykätty vielä vuonna 1968, koska homoseksuaalisuus on ”hankittu ominaisuus, joka nopeasti voi levitä”.

Vanhin suomenkielinen, yhäkin ilmestyvä aikakauslehti Vartija on ollut se foorumi, jossa teologit ovat voineet tuoda esiin homomyönteisiä kantojaan. Sittemmin myönteisyyttä on löytynyt myös sellaisista lehdistä kuin Kotimaa sekä Kirkko ja kaupunki. Mutta jälkimmäinen media oli vielä 1981 tyly: se ei suostunut julkaisemaan edes maksullista ilmoitusta SETAn kristillisen piirin Malkuksen toiminnasta.

Seikkaperäisen esittelyn saavat myös Yhteys- ja Tulkaa kaikki -liikkeet sekä sateenkaarimessutoiminta. Ortodoksisesta kirkostammekin on oma lukunsa, eikä katolisiakaan unohdeta. Teos ei käperry kirkon sisälle; Raittila taustoittaa hyvin aiheensa. Julkinen keskustelu siirtyi psykologis-moralistisista pohdinnoista lainsäädäntöön. Homous alettiin nähdä ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymyksenä. Valtiosta, joka oli aikanaan antanut naisille äänioikeuden Euroopassa ennen muita maita, ei homoasiassa ollut edelläkävijäksi. Rikos- ja sairausluokituksesta homous poistui meillä muita länsimaita myöhemmin.

Kansanedustaja Outi Ojalan tehtyä lakialoitteen samaa sukupuolta olevien parien rekisteröinnistä Suomen Kristillinen Liitto tervehti sitä sanoin: ”brutaali, luonnoton, sairas, läpikotaisin turmeltunut”. Arkkipiispa John Vikströmin lausuttua mediassa muutaman homoutta ymmärtävän ajatuksen häntä ruvettiin syyttämään harhaoppisuudesta. Sellaisen syytteen arkkipiispa oli Suomessa saanut edellisen kerran 1600-luvulla, noitavainojen vuosisadalla. Mustaansurmaankin homoutta verrattiin eräässä piispainkokoukselle luovutetussa adressissa.

Piispain vallankäytössä on surullista pappiskutsumuksen epääminen parisuhteessa eläviltä homoilta. Ja yhä on pappeja, jotka kieltäytyvät palvelemasta homoja ja lesboja, antamasta ehtoollista ja siunaamasta hautaan heidän omaisiaan. Oululaissyntyinen toimittaja ja kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen toteaa haastateltuna, että ”piispoja vaivaa ykseystauti. Ei oteta kantaa.” Kantaa homojen puolesta piispa-aikoinaan ottanut emerituspiispa ja Ranneliike-nettilehteä ylläpitävän yhdistyksen Hyvän tahdon lähettiläs Wille Riekkinen huomauttaa: ”Ei kannata ylpeillä sillä, että väistelee asiaa eikä ole mitään mieltä.”

Ensimmäisenä naisena Suomen luterilaisessa kirkossa piispaksi ylennyt emerita Irja Askola puolestaan kiteyttää: ”Miten hienoa olisi ollut, jos olisimme voineet kulkea kärjessä siellä, missä tehdään kaikkien hyvälle elämälle tietä”, mutta ”kirkon johto tulee resiinalla perässä”. Se näkyy siinäkin, että vielä 1984 piispat (teoksessaan Kasvamaan yhdessä) tukeutuivat vanhentuneeseen tietoon neuvoessaan ehkäisemään homoutta kasvatuksella.