Johanna Vehkoo: Valheenpaljastajan käsikirja. Kosmos 2019.
Verkossa erityisesti sosiaalisen median kautta leviää nykyään yhä enemmän niin dis- kuin misinformaatiota, eli joko tahallisesti tai tahattomasti levitettyä väärää tietoa. Se vaikuttaa yhteiskuntaan ja demokratiaan: sitä käytetään aseena niin politiikassa kuin tahallisten ennakkoluulojen ja tuomittavien asenteiden välittämisessä.
Pystyykö valtavirran suorittamaa manipulointia enää täysin välttämään? Ehkä ei, mutta sitä voi yrittää. Muun muassa Suomen PENin sananvapauspalkinnon saanut tutkiva toimittaja Johanna Vehkoo pyrkii teoksellaan Valheenpaljastajan käsikirja tarjoamaan työkaluja siihen, kuinka tunnistaa paremmin väärää tietoa ja kumota sitä.
Kirjan taustana on Vehkoon Yleisradiolle tekemä Valheenpaljastaja-juttusarja. Tekijä ei ole kuitenkaan koostanut pelkkää vinkeistä ja ohjeista koostuvaa luetteloa, vaan hän on rakentanut kirjansa neljän suuren teeman varaan: valeuutiset, salaliittoteoriat, algoritmit sekä misinformaation psykologia.
Käsittelytapa on luonteva, koska käsiteltävä kokonaisuus on niin valtava ja vaikeasti hahmotettava. Jaottelu auttaa niin teemojen syventämisessä kuin lukijaa mieltämään asiakokonaisuutta paremmin: Vehkoo konkretisoi myös esimerkkitapauksien kautta, etupäässä liikutaan nykyajassa. Lopuksi annetaan vielä ohjepaketti.
Aiheen massiivisuuteen nähden Valheenpaljastajan käsikirja vaikuttaa ensi alkuun suppealta, mutta siihen on saatu iskevästi ja havainnollisesti mahtumaan, mikä on asiassa keskeisintä: kuinka paitsi puolustautua propagandaa vastaan myös oppia epäilemään omia oletuksiaan ja asenteitaan. Ammattitoimittajana Vehkoo kirjoittaa selkeää tekstiä, mukaan liitetään tiiviitä ja keskitettyjä tietoiskun omaisia neuvoja ja faktapaketteja.
Faktan ja totuuden määritelmissä Vehkoo pysyy perusasioissa: fakta on tosiseikka, joka on todistettu ja josta vallitsee jonkinasteinen yksimielisyys, ja se on myös tapahtunut todellisuudessa. Totuus puolestaan on jotakin, mikä vastaa todellisuutta ja se voi muodostua lukuisista faktoista.
Kaikessa tietotulvassa on tietysti hankaluutena se, kuinka osata tunnistaa luotettava informaatio – minkä selvittäminen vaatii vaivannäköä yhtä lailla vastaanottajalta. Disinformaatioon lyödään usein satiirin leima, millä yritetään hämmentää tunnistamista. Parhaana tunnusmerkkinä luotettavuuteen on jaetun tiedon läpinäkyvyys: mihin tiedot perustuvat ja mistä ne ovat lähtöisin.
Toisaalta väärä tieto löytää jatkuvasti uusia leviämiskeinoja ja -muotoja, taktiikat ja kanavat muuttuvat. Surullista on taas se, että osaa ihmisistä ei välttämättä enää edes kiinnosta, onko välitetty tieto totta vai tarua. Suhde tietoon ei ole lähtökohtaisesti rationaalinen vaan emotionaalinen. Oma maailmankuva ja käsitykset vaikuttavat myös tiedon vastaanottamiseen ja hyväksymiseen.
Valheenpaljastajan käsikirja lienee käyttökelpoisin sellaiselle lukijalle, joka liikkuu somessa paljon. Kirja käy myös ammatti-ihmisten tarpeisiin. Vehkoo ei kuitenkaan pyri kaikenkattavaan yleisesitykseen vaan keskittyy olennaiseen, kaikkein tärkeimpään. Lisätyökaluja löytyy kyllä, mikäli halua on mennä syvemmälle. Tarpeellista se olisi.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
