Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Itäistä viimaa ja epäonnista Schumannia
Oulu Sinfonian kausikonsertti IV: Konsertto kuin unelma. Madetojan sali 14.10.2021.
Kapellimestari Michał Nesterowicz, sello Senja Rummukainen.
Ohjelma:
Fanny Mendelssohn: Alkusoitto c-duuri
Robert Schumann: Sellokonsertto a-molli, op. 129
Jean Sibelius: Sinfonia nro 1 e-molli, op. 39
Oulu Sinfonia otti todella yleisönsä syksyn neljännessä kausikonsertissa. Michał Nesterowicz (s. 1974) teki odotetun debyyttinsä täydelle salille, ja illan solistina kuullun sellisti Senja Rummukaisen (s. 1994) oli soitettava ylimääräinen päästäkseen poistumaan lavalta konsertin ensimmäisen puoliskon päätyttyä.
Konsertin avausnumerona kuultiin Fanny Mendelssohnin (1805–1847) Alkusoitto c-duuri. Veljensä Felix Mendelssohnin varjoon jäänyt Fanny kärsi aikansa asenteista naisia kohtaan, ja niinpä hänen teoksiaan julkaistiinkin aluksi Felixin nimissä. Fanny Mendelssohnin yli 450 sävellyksen joukossa Alkusoitto c-duuri on ainoa orkesteriteos. Konsertissa se kuultiin hallittuna tulkintana, joskin paras syke jäi puuttumaan.
Robert Schumannin (1810–1856) tuotannossa Sellokonsertto a-molli op. 129 voitaneen katsoa jonkinlaiseksi epäonnistumiseksi. Vuonna 1850 julkiset konsertit olivat vielä harvinaisia ja muodoltaan vakiintumattomia. Yleisön spontaaniuteen lopen kyllästynyt Schumann kirjoitti kolmiosaisen teoksensa osat yhteen, siis tauoitta soitettaviksi, ja teos nousikin suosioon vasta viime vuosisadan lopulla.
Ensimmäinen osa ”Nicht zu schnell” on läpileikkaus teoksesta, toinen osa ”Langsam” tuo orkesterin soolosellistin ja solistin hetkeksi yhteen ja kolmas osa ”Sehr lebhaft” lisää teokseen patarummut. Kiitellyn solisti Senja Rummukaisen soiton varmuus ja linjakkuus hullaannutti yleisön. Suosionosoitukset olivat niin valtavat, että Rummukainen soitti välittömästi ylimääräisenä numerona osan ”Sarabande” Johann Sebastian Bachin (1685–1750) Soolosellosarjasta nro 1 g-duuri.
Konsertin päätti Jean Sibeliuksen (1865–1957) Sinfonia nro 1 e-molli op. 39. Teoksen kantaesityksessä 26. huhtikuuta vuonna 1899 Helsingin kaupunginorkesteria johti säveltäjä itse. Sibelius ei ollut teokseensa täysin tyytyväinen, ja orkesteri esitti korjatun version 1. heinäkuuta samana vuonna Robert Kajanuksen johdolla.
Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia on ajalleen epätyypillisen yhtenäinen kokonaisuus. Sen osat ovat ”Andante ma non troppo – Allegro energico”, ”Andante (ma non troppo lento)”, ”Scherzo (Allegro)” ja ”Finale (quasi una fantasia)”. Teosta onkin mahdoton arvioida osa kerrallaan.
Oulu Sinfonian tulkinta oli mykistävä kokonaisuus. Erityisen vaikuttavaa oli teoksen toisen osan talvisen viiman tuntu, jonka voi nähdä myös kannanottona itseään etsineen Suomen puolesta. Tämän esityksen ansiosta illan kapellimestari Michał Nesterowicz on varmasti aina tervetullut Ouluun.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.