Valehteleminen on helppoa, mutta fiktion luominen vaikeaa.
Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras. 345 s. WSOY 2022.
Akseli Heikkilän romaani Hiljainen vieras tarkastelee taiteellista luovuutta. Se rinnastuu raskauteen; teoksen maailmassa konkreettisestikin, kun minäkertoja Oona on kirjailija ja odottaa lasta. Toimittajapuolison kanssa keskustellaan luovuudesta, mutta eroottisesti suhde on väljähtynyt. Lapsen sikiäminen kohdussa on ihmeellinen asia. Mutta myös pelottava, koska siihen liittyy keskenmenon mahdollisuus. Odotusaika ja kirjan kypsyttely kirjailijan mielessä ja mielikuvituksessa risteytyvät.
Taiteellinen luovuus on sekin eräänlaista raskautta, kantoaikaa, joten taideteoksen synty vertautuu lapsen synnytykseen. Luovuutta ja erityisesti kirjailijan työtä on yritetty hahmottaa kehityspsykologisin tai psykoanalyyttisin termein. On puhuttu oraalisesta ja anaalisesta tavasta kirjoittaa; kirjailijapersoonallisuutta on kuvailtu sadistiseksi tai masokistiseksi.
Keskenmeno on sikiön kuolema. Kuolema oli rajusti esillä jo Heikkilän traagisessa esikoisromaanissa Veteen syntyneet (2019). Uusimmassa teoksessa kuolema on kuin kiusaaja tai kutsumaton vieras, joka näyttäytyy milloin missäkin hahmossa, kuten muistoina kertojan veljen kuolemasta lapsena liikenneonnettomuudessa. Siihen liittyy syyllisyyden ja syyllistämisen tunteita. Oona kirjoittaa tekeillä olevaan teokseensa kuolleesta veljestään. Nämä osuudet ovat fragmentteina Heikkilän syvälle luotaavassa romaanissa.
Elisabet ilmestyy tarinan näyttämölle kuin tyhjästä. Hän hahmottuu kuoleman viestintuojaksi, joka herättää ensin lähinnä kammoa. Elisabet on ulkonäöltäänkin kuin kuoleman enkeli: mustat hiukset, mustat kynnet, musta silmämeikki, musta puku. Kutsumaton vieras on kuoleman, sairauden tai onnettomuuden metafora, niin kuin monissa sennimisissä taide- ja muissa teoksissa. Elisabet toteaa Oonan kiinnittävän huomiota kuolemaan.
Oonan sukunimi on Hautajärvi. Järven voi nähdä vetenä viittaavan lapsiveteen, toisaalta hukkumiseen. Lapsivesi implikoituu uuden elämän syntyyn mutta Hautajärvi-nimen kanssa kuolemaan. Järvi on monen hauta, ja hautuumaita on järven keskellä saarissa tai rannoilla. Romaanin tapahtumapaikka Kiviniemi viittaa sekin vesielementtiin ja vesimaisemaan. Vesi on elämälle välttämätön, mutta kivi on elotonta luontoa. Museokin assosioituu hautaan.
Elisabetin ja Oonan keskustelut siirtyvät Oonan tekeillä olevaan kirjaan ja ne katkelmina Heikkilän romaaniin. Oona miettii, miksi valehteleminen eli epätoden puhuminen on helppoa mutta epätoden eli fiktion luominen vaikeaa. On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista? Oonan puoliso on epäilevän apostolin kaima, Tuomas.
Kun Oona on julkaissut kirjan, hänen kokemuksensa on, että mediaa ei kiinnosta kirja vaan kirjailija, hänen historiansa ja henkilökohtainen elämänsä teoksen taustana.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.