Suvi Rimpiläinen: Vähän käytetty. 171 s. Frank Cray Publishing co 2022.
Kajaanilaisen kulttuurialan opettajan Suvi Rimpiläisen (s. 1978) esikoisteos Vähän käytetty on hilpeiden ja vinksahtaneiden novellien väärillä jengoilla oleva teos. Ja kaikki vielä hyvässä mielessä sekä poikkeavassa järjestyksessä. Rimpiläinen ei ole kerronnassaan tyytynyt banaaleihin tai sovinnaisiin ratkaisuihin vaan vedättää henkilöitään kimuranteista tilanteista toiseen äärimmilleen mustalla huumorilla.
Rimpiläisen kokoelman punainen lanka on kiertotalous ekologisen ajattelun filosofiana ja käytännön tekoina. Jos kaikki toimisivat Rimpiläisen kuvaamien henkilöiden tavoin, maailma olisi tavaravapaampi, onnellisempi ja väkevämpi paikka. Jos Bemarin tuning-vanteet saa puoli-ilmaiseksi, ne kannattaa ostaa, vaikka ei omistaisi Bemaria, sillä niistä pääsee aina hyvällä hinnalla taatusti eroon. Mutta niistä voi tulla niin palvotut, että perässä hiippailijoita riittää. Sitten on ainakin aika luopua tai ajaa niin lujaa, etteivät pysy perässä.
Tarina kulkee niin Suzuki Intikkaukosta kotitalon myyntiin purkukuntoisena tai ihan tonttina vaan, kotiin hankitusta kanista ruosteiseen kaivinkoneeseen. Ainakin sellaisen omistaja on kovin onnellinen, joskin enempi hyötykäyttöön siitä nyt ei vain ole. Kaivinkone kannattaa aina, ruosteinenkin, kunhan saa kauhoa. Muumimukit ovat kovassa huudossa, joten niitä kannattaa lähteä hankkimaan useammankin sadan kilometrin päästä. Volkkari kiitää halki maisemien, kun Mikko siippansa kera lähtee reissuun mukimetsästykseen. Matka on enemmän kuin objekti, mutta tarinan lopussa on vissi yllätys.
Sopuhintaiseksi ajopeliksi Rellu osoittautui, yheksänsattaa. Niin ostaja ja kaiketi myyjäkin olivat tyytyväisiä. Paluumatkalla kärähti sulake eikä Rellu inahtanutkkan. Korjattua tuli ja talven se pelasi sulakkeita vaihtamalla. Mutta Jaguaari olisi kiikarissa, jahka posa sen sallisi. Kyllä se Rellu sinne asti. Tarinasta toiseen kulkee juohevasti Rimpiläinen. Ihmiset ja iät vaihtuvat sujuvasti, nuoret ja vanhat sulassa sovussa, aikakaudet limittäin.
Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta. Kainuulainen mielenmaisema tuikkii siellä täällä, ja huumori pitää pintansa. Jos tekstissä onkin hieman kainuismia, niin ei Rimpiläistä nyt ihan sileänä kainuistina voi pitää, enempi kansallinen kosmopoliitti hän on. Hieman epätasaiseksi kokonaisuus jää, sillä osa tarinoista on irrallisia eivätkä ne nouse kiitoon. Viimeistelyssä olisi kannattanut olla tarkempi.
Mystisyys yhdistyy myyttisyyteen ihan tavallisten ihmisten kesken ja arki on juhlaa omalla tavallaan. Lajina nämä ovat määrittelemättömiä: joko tarinoita, novelleja tai littlejuttuja, mutta tärkeintä on, että ne ovat eläviä, liikkeessä olevia ja vieläpä uskottavia.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kaija Kiurun taide toimii voimana, yhteiskunnallisena herättäjänä. Taiteen tehtävä on luoda kauneutta, totuutta, hyvyyttä.” Kiurun ja Timo Helteen teoksen Viiankiaapa ikuisesti arvioi Pekka Jurvelin.
”Bärmanille kalastus on tärkeää, mutta kirjojen ainoa sisältö ei ole, saatiinko se taimen silloin ja silloin vai saatiinko ollenkaan.” Hannu Niklander arvioi Raimo Bärmanin uusimman teoksen Loimulohta ja Kekkosen parhaat kiitokset.
Maija Saviniemen toimittamassa artikkelikokoelmassa Kalle Päätalo tutkijoiden silmin luodataan Päätaloa historian kuvaajana sekä kielen ja murteen taitajana ja kuvataan Kallen kasvua kirjoittajaksi ja kirjoittajana.
Oulun Muusajuhlillekin saapuvan Ville Hytösen runokokoelman Thule arvioi Matti A. Kemi. ”Kokeellisuus loistaa poissaolollaan, mikä on nykyrunouteen verraten vanhakantaista, mutta ilahduttavaa.”
”Suvi Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta”, kirjoittaa Risto Kormilainen tämän vinksahtaneista novelleista koostuvan esikoisteoksen arviossaan.
Haukiputaalta maailmanmaineeseen taiteilleen Antti Laitisen näyttely Taipuisa Maisema on esillä WAM Turun kaupungin taidemuseossa 18.9.2022 asti. Helianne Kallio tutustui ylöspanoon avajaisviikonloppuna.
TariNoita on näyttelijä Annina Rokan vuonna 2013 aloittama projekti, jossa Rokka kerää ja muokkaa lasten ja ikäihmisten omia tarinoita ja ideoita esityksiksi. Yksittäisiä, improvisaationkaltaisia tarinallistamisia ja laajempia, ohjattuja kokonaisuuksia yhdistää sadutusmenetelmä.
Julkaisemme James Joycen Ulysses-romaanin satavuotisjuhlan kunniaksi uudelleen Kaltiossa 1/1965 ilmestyneen Jorma Eton esseen kirjasta, jonka Pentti Saarikosken suomennos oli tuolloin juuri julkaistu.
Kukapa ei olisi suurella mielenkiinnolla seurannut ajassamme jälleen kurantiksi pulpahtanutta ikuisuuskeskustelua sekä keskustelua keskustelusta kritiikin kriisistä? Kolumnistimme Jaakko Laitinen ainakin.
On leppeän kesäinen sunnuntaialkuilta Kaunasissa, Liettuan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Toinen Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2022 kolmesta pääviikonlopusta, Santaka eli Nieman- ja Nerisjokien […]
Kesäkuun Kaltion kansiteos on Johanna Pétursdóttirin akryylimustemaalaus ”Uusi alku”. Teoksen voi nähdä Oulun Galleria MABD:n ryhmänäyttelyssä 3.7. asti. Johanna Pétursdóttir […]
