Suvi Rimpiläinen: Vähän käytetty. 171 s. Frank Cray Publishing co 2022.
Kajaanilaisen kulttuurialan opettajan Suvi Rimpiläisen (s. 1978) esikoisteos Vähän käytetty on hilpeiden ja vinksahtaneiden novellien väärillä jengoilla oleva teos. Ja kaikki vielä hyvässä mielessä sekä poikkeavassa järjestyksessä. Rimpiläinen ei ole kerronnassaan tyytynyt banaaleihin tai sovinnaisiin ratkaisuihin vaan vedättää henkilöitään kimuranteista tilanteista toiseen äärimmilleen mustalla huumorilla.
Rimpiläisen kokoelman punainen lanka on kiertotalous ekologisen ajattelun filosofiana ja käytännön tekoina. Jos kaikki toimisivat Rimpiläisen kuvaamien henkilöiden tavoin, maailma olisi tavaravapaampi, onnellisempi ja väkevämpi paikka. Jos Bemarin tuning-vanteet saa puoli-ilmaiseksi, ne kannattaa ostaa, vaikka ei omistaisi Bemaria, sillä niistä pääsee aina hyvällä hinnalla taatusti eroon. Mutta niistä voi tulla niin palvotut, että perässä hiippailijoita riittää. Sitten on ainakin aika luopua tai ajaa niin lujaa, etteivät pysy perässä.
Tarina kulkee niin Suzuki Intikkaukosta kotitalon myyntiin purkukuntoisena tai ihan tonttina vaan, kotiin hankitusta kanista ruosteiseen kaivinkoneeseen. Ainakin sellaisen omistaja on kovin onnellinen, joskin enempi hyötykäyttöön siitä nyt ei vain ole. Kaivinkone kannattaa aina, ruosteinenkin, kunhan saa kauhoa. Muumimukit ovat kovassa huudossa, joten niitä kannattaa lähteä hankkimaan useammankin sadan kilometrin päästä. Volkkari kiitää halki maisemien, kun Mikko siippansa kera lähtee reissuun mukimetsästykseen. Matka on enemmän kuin objekti, mutta tarinan lopussa on vissi yllätys.
Sopuhintaiseksi ajopeliksi Rellu osoittautui, yheksänsattaa. Niin ostaja ja kaiketi myyjäkin olivat tyytyväisiä. Paluumatkalla kärähti sulake eikä Rellu inahtanutkkan. Korjattua tuli ja talven se pelasi sulakkeita vaihtamalla. Mutta Jaguaari olisi kiikarissa, jahka posa sen sallisi. Kyllä se Rellu sinne asti. Tarinasta toiseen kulkee juohevasti Rimpiläinen. Ihmiset ja iät vaihtuvat sujuvasti, nuoret ja vanhat sulassa sovussa, aikakaudet limittäin.
Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta. Kainuulainen mielenmaisema tuikkii siellä täällä, ja huumori pitää pintansa. Jos tekstissä onkin hieman kainuismia, niin ei Rimpiläistä nyt ihan sileänä kainuistina voi pitää, enempi kansallinen kosmopoliitti hän on. Hieman epätasaiseksi kokonaisuus jää, sillä osa tarinoista on irrallisia eivätkä ne nouse kiitoon. Viimeistelyssä olisi kannattanut olla tarkempi.
Mystisyys yhdistyy myyttisyyteen ihan tavallisten ihmisten kesken ja arki on juhlaa omalla tavallaan. Lajina nämä ovat määrittelemättömiä: joko tarinoita, novelleja tai littlejuttuja, mutta tärkeintä on, että ne ovat eläviä, liikkeessä olevia ja vieläpä uskottavia.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
