Suvi Rimpiläinen: Vähän käytetty. 171 s. Frank Cray Publishing co 2022.
Kajaanilaisen kulttuurialan opettajan Suvi Rimpiläisen (s. 1978) esikoisteos Vähän käytetty on hilpeiden ja vinksahtaneiden novellien väärillä jengoilla oleva teos. Ja kaikki vielä hyvässä mielessä sekä poikkeavassa järjestyksessä. Rimpiläinen ei ole kerronnassaan tyytynyt banaaleihin tai sovinnaisiin ratkaisuihin vaan vedättää henkilöitään kimuranteista tilanteista toiseen äärimmilleen mustalla huumorilla.
Rimpiläisen kokoelman punainen lanka on kiertotalous ekologisen ajattelun filosofiana ja käytännön tekoina. Jos kaikki toimisivat Rimpiläisen kuvaamien henkilöiden tavoin, maailma olisi tavaravapaampi, onnellisempi ja väkevämpi paikka. Jos Bemarin tuning-vanteet saa puoli-ilmaiseksi, ne kannattaa ostaa, vaikka ei omistaisi Bemaria, sillä niistä pääsee aina hyvällä hinnalla taatusti eroon. Mutta niistä voi tulla niin palvotut, että perässä hiippailijoita riittää. Sitten on ainakin aika luopua tai ajaa niin lujaa, etteivät pysy perässä.
Tarina kulkee niin Suzuki Intikkaukosta kotitalon myyntiin purkukuntoisena tai ihan tonttina vaan, kotiin hankitusta kanista ruosteiseen kaivinkoneeseen. Ainakin sellaisen omistaja on kovin onnellinen, joskin enempi hyötykäyttöön siitä nyt ei vain ole. Kaivinkone kannattaa aina, ruosteinenkin, kunhan saa kauhoa. Muumimukit ovat kovassa huudossa, joten niitä kannattaa lähteä hankkimaan useammankin sadan kilometrin päästä. Volkkari kiitää halki maisemien, kun Mikko siippansa kera lähtee reissuun mukimetsästykseen. Matka on enemmän kuin objekti, mutta tarinan lopussa on vissi yllätys.
Sopuhintaiseksi ajopeliksi Rellu osoittautui, yheksänsattaa. Niin ostaja ja kaiketi myyjäkin olivat tyytyväisiä. Paluumatkalla kärähti sulake eikä Rellu inahtanutkkan. Korjattua tuli ja talven se pelasi sulakkeita vaihtamalla. Mutta Jaguaari olisi kiikarissa, jahka posa sen sallisi. Kyllä se Rellu sinne asti. Tarinasta toiseen kulkee juohevasti Rimpiläinen. Ihmiset ja iät vaihtuvat sujuvasti, nuoret ja vanhat sulassa sovussa, aikakaudet limittäin.
Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta. Kainuulainen mielenmaisema tuikkii siellä täällä, ja huumori pitää pintansa. Jos tekstissä onkin hieman kainuismia, niin ei Rimpiläistä nyt ihan sileänä kainuistina voi pitää, enempi kansallinen kosmopoliitti hän on. Hieman epätasaiseksi kokonaisuus jää, sillä osa tarinoista on irrallisia eivätkä ne nouse kiitoon. Viimeistelyssä olisi kannattanut olla tarkempi.
Mystisyys yhdistyy myyttisyyteen ihan tavallisten ihmisten kesken ja arki on juhlaa omalla tavallaan. Lajina nämä ovat määrittelemättömiä: joko tarinoita, novelleja tai littlejuttuja, mutta tärkeintä on, että ne ovat eläviä, liikkeessä olevia ja vieläpä uskottavia.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
