”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.” Näin kysyy kansitaiteilijamme Sanna Manninen.
Sanna Manninen (1985, Oulu) on valmistunut kuva-artesaaniksi Tornion ammattiopisto Lappiasta vuonna 2005 ja kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2015 sekä opiskellut tekstiilituotteiden suunnittelua ja valmistamista OSAOn Pikisaaren yksikössä. Vuodesta 2015 hän on työskennellyt kuvataiteen kentällä vapaana taiteilijana.
Taiteilijana Manninen on monimediainen. Hän työskentelee keramiikan, tekstiilin ja maalauksen välinein. Hän on tehnyt myös performanssia Corridoors of Sounds -kollektiivissa. Mannisen viimeisin laajempi tekstiili-installaatio rakentui RE:FORMI-purkutaidetaloon yhdessä taiteilija Niina Uusitupan kanssa.
Sanna Manninen toimii aktiivisesti eri yhdistyksissä. Tällä hetkellä hän on Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry:n hallituksen jäsen ja työskentelee Bingon ateljeessa osana uutta kehittyvää kulttuurikeskusta Pikisaaressa. Osana taiteellista työtään hän järjestää myös työpajoja; viimeksi hän veti lapsille suunnatun ”Pizzeria Bingo” -työpajan Oulun Taiteiden Yössä elokuussa.
Oulun Galleria 5:ssä 25.10 avautuvan Tarjolla-näyttelyn aiheena on päällisin puolin ruoka, mutta se käsittelee syvemmin myös eriarvoisuutta. Manninen on pohtinut luokan vaikutuksia makuun ja valintoihin ja sitä, mistä kaikesta jää vaille, jos varaa ei ole.
”Minua kiinnostaa tutkia sitä, miten yhteiskuntaluokka vaikuttaa makuun, ruoan ostamiseen ja valintoihin. Olen tehnyt ensimmäiset luonnokset näyttelystä jo kymmenen vuotta sitten Tampereella opiskellessani. Minusta tuli äiti muutama vuosi sitten, ja siitä lähtien olen miettinyt köyhyyden periytymistä. Olen seurannut huolestuneena eriarvoisuuden lisääntymistä ja arvojen koventumista.”
Sanna Manninen: Tarjolla Oulun taiteilijaseuran ARTtilassa (Hallituskatu 5) 25.10.–19.11.
Näyttely tulossa myös Kuusamotalon Utugalleriaan 1.–29.3.2024.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
