
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Irakilainen Shvan Zangana löysi Kalevalaa lukiessaan yhteyden tekstin ja kotimaansa kulttuurin välille. Ainon ja Kullervon runon inspiroivat häntä niin, että hän ryhtyi kääntämään teosta kurdin kielelle. Hän nimesi jopa oman nuorimman tyttärensä Ainoksi. Zangana ajattelee, että vanhat historialliset teokset auttavat ihmisiä, jotta he eivät toistaisi samoja virheitä yhä uudelleen.
Shvan Zangana on 34-vuotias Irakin kurdi, joka saapui Suomeen pakolaisena noin neljä vuotta sitten. Nyt hänellä on vaimo ja kolme alakouluikäistä lasta, joiden kanssa hän asuu Oulun Syynimaalla lähellä yliopistoa. Hän puhuu suomen lisäksi kurdia, arabiaa, turkmania sekä englantia. Hän harrastaa kirjallisuutta ja runoutta, niin lukemalla kuin kirjoittamalla.
Lisäksi Zangana harrastaa Kalevalan kääntämistä kurdin kielelle. Tapasin runoilijan kysyäkseni häneltä, mikä sai hänet ryhtymään näin haasteelliseen kirjalliseen projektiin vain muutaman vuoden Suomessa asuttuaan.
Miten kirjallisuusharrastuksesi sai alkunsa?
– Kun olin nuori, ei ollut Internetiä ja televisiossa tuli ohjelmaa vain kolmelta kanavalta – sähköäkin oli talossa vain viiden tunnin ajan. Viikon aikana saattoi tulla uusintana samoja ohjelmia yhä uudelleen. Minä siis kasvoin ja kehityin kirjojen parissa. Hiivin sänkyyn kirjojen kanssa, kuten teen joskus vieläkin, jos perheeltä jää aikaa.
– Luin Freudia, Shakespearea, Hugoa, Márquezia ja Mao Zedongia. Opin kunnioittamaan historiallisia teoksia. Kirjat olivat kalliita, eikä kirjastosta saanut kirjoja lainaan kotiin. Saatoin kerätä rahaa lippaaseen ja ostaa esimerkiksi juhlavaatteiden sijaan kirjoja. Joskus harvoin saatoin saada ystävältäni lainaan jonkun maassa kielletyn kirjan, kuten politiikkaa kritisoivan Nazir Qabbanin runokokoelman. Kurdeilta oli lähinnä julkaistu rakkausrunoja, sillä heillä oli jo silloin erimielisyyksiä hallituksen kanssa.
Mutta nykyään ihmiset lukevat valitettavan vähän Irakissa – ja muualla maailmassa.
Onko kurdeilla tai irakilaisilla omaa kansalliseeposta?
– Kurdeilla ei valitettavasti ole, mutta irakilaisilla on Gilgameš, josta puhutaan usein maailman vanhimpana kirjana. Gilgamešia opetetaan meillä kouluissa, ja sen pohjalta on luotu paljon taidetta eri puolilla arabialaisista maailmaa. Olen tehnyt teoksesta suomenkielisen kymmenen sivun juonitiivistelmän, jonka haluaisin lahjoittaa Ystävyystalolle.
Mikä sai sinut aloittamaan Kalevalan kääntämisen?
– Kunnioituksesta. Jo ensimmäisellä paikallisella kirjastovierailullani lainasin Kalevalan Eino Leinon, Aleksis Kiven ja Aino Kallaksen teosten lisäksi. Syy on se, että minä pidän eepoksia tärkeinä teoksina. En heti tietysti osannut lukea Kalevalaa, mutta jotenkin minä tykkäsin siitä. Siispä otin aina säkeen Kalevalaa ja käänsin sen kurdiksi itselleni.
Miten sinä voit ymmärtää Kalevalaa, kun kaikki suomalaisetkaan eivät sitä ymmärrä?
– Hyvä kysymys. Minä yritän ymmärtää ensin runon idean ja ajatuksen. Tämä on tärkeä pohja lähdettäessä kääntämään. Minulla on Kalevala, jossa on selitetty yleiskielellä tapahtumat ja annettu sanoille nykykielisiä vastineita. ”Hurme” tarkoittaa verta, ”haahti” tarkoittaa laivaa ja ”kynä” tarkoittaa alun perin linnun sulan tyveä. Kokoan itselleni tällaista vanhojen sanojen sanakirjaa vihkoon. Kalevalan aikainen kieli on samankaltaista kuin kurdikulttuurin pienissä maalaiskylissä vielä käytössä oleva kieli. Monesti löydän mielestäni hienoja ja osuvia käännöksiä tällaisesta vanhahtavasta kurdin kielestä.
– Kun olen selvittänyt täsmällisesti runon idean, kerron sen yliopisto-opettaja Anne Pellikalle. Haluankin kiittää häntä jo nyt avusta. Jos hän on tyytyväinen runoon, niin minäkin olen. Joskus näytän myös muille käännöksiäni. Tietysti minä käytän myös tavallisia sanakirjojani ja etsin sijaissanoja. Paras sanakirja olisi yliopistolla, mutta he eivät anna sitä lainaan.
– Nykyään, kun on perhettä, kääntämiselle on aikaa vain iltaisin. Kääntäminen on vaikeaa, mutta teen sitä mielelläni.
Mitkä kohdat ovat olleet sinulle vaikuttavia?
– Kolmas, neljäs ja viides runo, jotka kertovat Ainosta ja kilpalaulannasta. Kurdeilla on edelleen tänä päivänä olemassa kilpalaulannan kulttuuri, jossa vuorolaulannalla mitellään, kumpi on taitavampi perinteisten vanhojen laulujen laulaja. Tällaista perinnettä ei ole irakilaisilla tai muilla arabeilla. Minä olen jopa nimennyt oman nuorimman tyttäreni Ainoksi näiden runojen pohjalta. Runot Ainosta ovat inspiroineet minua eteenpäin käännöstyössä.
– Toinen hieno on Kullervon tarina. Se on surullinen ja traaginen. Kullervossa on opetus – kuten kaikissa Kalevalan teksteissä, jos me vain osaisimme nähdä ne. Kurdien kulttuurissa on hyvin paljon samanlaisia opetuksia. Myös kurdien kulttuurissa joskus saatetaan antaa poika toiselle perheelle, jossa heillä ei ole poikia, koska poikia arvostetaan kulttuurissa niin paljon. Ja jälkeenpäin poika voi vahingossa rakastaa siskoaan tietämättään toisistaan.
– Tämän vuoksi minä arvostan historiallisia teoksia. Ne opettavat meitä elämään niin, ettemme toistaisi samoja virheitä tulevaisuudessa.
Onko arabialaisessa kirjallisuudessa Louhen, Lemminkäisen äidin tai Ainon kaltaisia vahvoja naishahmoja?
– Arabialaisessa runoudessa ja kirjallisuudessa on jotain naissankareita, joilla on esimerkiksi hyvä näkö, mutta ei, he eivät ole yhtä merkittävässä roolissa kuin naiset Kalevalassa. Siksi en laske heitä samaan kastiin Louhen tai Lemminkäisen äidin kanssa.
Oletko kuullut kalevalaisesta karhu-uskonnosta, Kantelettaresta tai muista pohjoismaisista mytologioista?
– Olen minä kuullut kalevalaisesta muinaisuskosta, mutta en tiennyt, että se jatkuu edelleen. Siihen, onko Kalevala pyhä kirja, en ota kantaa. Se on kuitenkin todella hieno filosofinen teos, josta voimme oppia paljon. Se on kuin koulu minulle. Ja haluan oppia Kalevalan avulla myös lisää asioita.
Muihin pohjoismaisiin mytologioihin en ole tutustunut, mutta minusta näitä pitäisi opettaa jo suomen alkeiskursseilla. Kukaan opettaja ei kertonut Kalevalasta, Aleksis Kivestä, Elias Lönnrotista tai Jean Sibeliuksesta. En ollut myöskään kuullut Kantelettaresta, mutta lupaan tänään tutustua siihen. Hyvä, että kerroit siitä!
Mitä kurdit voivat mielestäsi oppia Kalevalasta?
– Ilman Kalevalaa teidän kulttuurinne voisi tuntua juurettomalta. Tärkeintä on mielestäni, että kurdit tutustuvat vanhaan historiaan sekä kokevat kuinka rikas Kalevala on, täynnä kauniita ja ihania sanoja. Ja kuten sanoin, meillä on paljon yhteisiä kulttuurisia opetuksia. Olen varma, että he pitävät siitä. Meillä Kalevalan kaltainen kulttuuri on lähellä historiassa ja sydämissämme.
– Ajattelen muutenkin kaikkien kulttuurien olevan hyvin lähellä toisiaan. Pyrin tekemään käännökseen pienet saatesanat ja teen runoista laululliset, niiden perinnettä kunnioittaen. Haluan käännökselläni herätellä kurdilukijassa innostuksen menneisiin aikoihin ja lauluihin.
Oletko harkinnut muun suomalaisen kirjallisuuden kääntämistä tulevaisuudessa?
– Olen harkinnut Leinon runojen kääntämistä. Yritän parhaillaan tutustua hänen tuotantoonsa, ja tehdä hänestäkin pienen esittelyn. Mutta kaikki aikanaan.
– Luen parhaillaan myös Seitsemää veljestä, josta on olemassa jo käännös kurdin kielelle. Lisäksi kirjoitan omia runojani, joita haluan käännettävän suomeksi. Yritän tehdä runokokoelman, jossa toisella aukeaman sivulla olisi runojani kurdiksi ja toisella sivulla olisi suomennos. Katsotaan mitä tapahtuu.
Kiitos haastattelusta.
– Kiitos itsellesi.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Rovaniemellä maailman menoa makusteleva Väärä raha -laulaja Jaakko Laitinen palaa Kaltion kolumnistiksi välivuoden jälkeen. “Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin.”
Helsinkiläinen kirjailija odotti bussia Hailuodossa. Kirjailijaa harmitti. Hänen bussinsa olisi Oulun linja-autoasemalla vain seitsemän minuuttia ennen kuin juna lähtisi rautatieasemalta […]
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”
“Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”
“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”
Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.
Joulukuun lehdistönäytöksessä katsottu Fucking with Nobody ei vieläkään ole päässyt esitettäväksi. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.
“Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.
Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.
“Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”
Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.