Stella Kaarna: Vain yksi ilta. Lukutoukka 2017.
”Kielesi kulkee / huulilta huulille / ihanan matkan”.
Stella Kaarnan eroottiset haikut lainaavat muodon japanilaisesta runoperinteestä, jossa tavumäärien asettamat rajat pakottavat ilmaisun tarkaksi. Suomen ja japanin kielillä on samantyyppinen tavujaottelu, mikä mahdollistaa japanin kielelle luodun haiku- ja tankamittaisen runouden luomisen myös suomeksi. Kolmirivisillä huomioilla Kaarna rakentaa kohtauksia, joista muodostuu eroottisia kertomuksia.
Kaarnan teos ei ole varsinaisesti runokokoelma vaan joukko tarinoita, jotka etenevät haikumuotoisina teksteinä. Ensimmäinen tarinoista kuvaa teoksen nimen mukaan yhtä iltaa, kahden naisen eroottista kohtaamista korvakorujen riisumisesta aktin jälkihehkuun. Toisessa tarinassa puolestaan kohtaavat sukupuolettomaksi jäävä suu ja siemensyöksyä tekevä kalu; kolmannessa kuvataan BDSM-sessio, jonka toimijat määrittyvät naiseksi ja mieheksi. Viimeisen haiku-parin teemaksi jää kaipaus.
Stereotyyppisen ajattelun mukaan japanilaisen tanka- ja haikurunouden tärkeimpiä teemoja ovat luonnon, katoavien hetkien ja zen-buddhalaisten oivallusten kuvaaminen; ovathan tunnetuimmat runoilijat kuten Ryôkan, Bashô ja Ikkyû nimenomaan buddhalaisia munkkeja.
Kaarnan valitsema runojen haiku-muoto ja eroottinen tematiikka eivät kuitenkaan ole niin suuressa ristiriidassa kuin äkkiseltään luulisi. Seksi ja halu ovat nimittäin yksi japanilaisen runouden aihepiireistä, jota kuvataan enemmän tai vähemmän peitetysti. Ryôkan (1758–1831) kirjoittaa rakkaudestaan nuoreen nunnaan viittaamalla monni-kalaan ja kurpitsapulloon, kyrvän ja pillun metaforiin, ja pilkkaa toisessa runossa go-pelitoverinsa viimassa kutistuvia kiveksiä. Ikkyû (1394–1481) puolestaan kirjoittaa Kaarnan tapaan biseksuaaliseksi määrittyvästä halusta: ”Irstas luontoni saa minut rakastamaan nuoria poikia, hienostuneissa pidoissa istun kaunotarten seurassa” ja muistelee haikeasti noviisiaikojaan runossa ”kauniiden poikien vanhasta ystävyydestä”.
Kaarnan teoksen haikut ovatkin eroottisten japanilaisten runojen himokkaita äpäriä. Toisin kuin japanilaiset haikut ja myös useimmat haiku-muotoon suomeksi kirjoitetut runot Kaarnan haikut eivät kuitenkaan toimi yksittäisinä runoina muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksittäiset kolmirivit ovat latteita ja metaforat itsestäänselviä: pillussa on hunajaa ja siemensyöksy on kuin lähde. Yhteen putkeen luettuna teokseen syntyy kuitenkin jännite sen välille, mitä mahtuu sanottavaksi kolmelle riville ja mitä jää sanomattomaksi samaa seksuaalista kohtaamista kuvaavien haikujen väliin.
Myös tarinoiden erilaisuus luo dynamiikkaa teokseen. Alun pitsiin verhottujen rintojen ja hehkuvan klitoriksen rinnalle nousee loppupuolella kuristava kaulapanta, pureminen ja piiskaaminen.
Teosta ei kannatakaan selailla sieltä täältä ja silmäillä satunnaisia säkeitä vaan lukea haikut järjestyksessä, jolloin ne muodostavat kliimaksista kliimaksiin ulottuvan draamallisen kokonaisuuden. Pieni teos onnistuu luomaan kiihkeitä kuvia halun erilaisista ilmenemismuodoista.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
