MRP Matila Röhr Productions: Hamsterit. 113 min. Ensi-ilta 4.1.2023. K7.
Ohjaus Markku Pölönen, käsikirjoitus Markku Pölönen ja Paula Vesala, kuvaus Konsta Sohlberg, leikkaus Kimmo Taavila, lavastus Antti Nikkinen, pukusuunnittelu Anu Pirilä, maskeeraussuunnittelu Tiina Ryynänen, äänisuunnittelu Pekka Karjalainen, musiikki Vesa Mäkinen, piirrokset Tuomas Myllylä.
Rooleissa: Peter Franzén, Jaakko Ohtonen, Vilma Kinnunen, Katariina Havukainen, Satu Tuuli Karhu, Mika Nuojua, Arto Heikkilä, Emilia Mattila, Edvin Kaari, Eero Kiuru.
Kun kuulin, että Veikko Huovisen Hamstereista on tekeillä uusi elokuvaversio, ajattelin tulossa olevan jotenkin koronaeristykseen liittyvän työn. Onhan tässä viime vuosina hamstrattu muun muassa vessapaperia ja varauduttu taudin varalta pidempiinkin kotona vietettäviin aikoihin. Elokuvan ensimmäiset metrit jo osoittivat, että tällaisesta filmatisoinnista ei ollut kyse. Ohjaaja Markku Pölönen ja käsikirjoituksen yhdessä hänen kanssaan tehnyt Paula Vesala ovat lähestyneet aihetta aivan toisin.
Huovisen alkujaan vuonna 1957 ilmestyneen romaanin perusjuoni ja asetelmat on säilytetty suurin piirtein ennallaan. Kirjanpitäjä Rurik (Jaakko Ohtonen) ja hänen vaimonsa Tellervo (Vilma Kinnunen) voittavat Veikkauksessa päävoiton. Tellu haluaisi ostaa rahoilla asunto-osakkeen, koska nykyinen asunto on pieni ja lapset ovat sairastelleet. Rurik on kuitenkin päättänyt vuokrata huvilan vuodeksi ja lähteä maalle.
Tehtailijan leski Stella on saanut huvilansa naapurissa olevaan mökkiin pari vuotta sitten uuden asukkaan, Hamsterin (Peter Franzén). Miehellä on lemmikkinään hiiri, ja hän osaa ulkoa sivutolkulla Jack Londonin ja James Curwoodin seikkailukirjoja. Freelancekuvittajana työskentelevä Hamsteri haaveilee joskus pelastavansa Stellan suurilta vaaroilta.
Elämä maalla ei ala hyvin. Loppukesä on sateinen ja Rurik tuntuu epäonnistuneen tarjoamaan lapsilleen terveempää elinympäristöä. Tellu pyytää Hamsteria avuksi Rurikin mielialan kohentamiseen. Hamsteri maalailee tulevaa talvea seikkailukirjoista tutuin sanankääntein ja kehottaa varautumaan tulevaan. Kaikkien aikojen kamalin talvi on tulossa, ja siihen pitää varustautua kunnon vaattein ja talvivarastoin. Jos ei muuten, niin lasten takia.
Historiallinen elokuva
Pölösen ohjaus on huolellisesti romaanin julkaisuaikaan sijoitettu historiallinen elokuva. Miljööt, vaatteet ja autot ovat 1950-luvun loppupuoliskolta. Tällainen tiettyyn aikaan sijoittaminen tuo tarinalle kehyksen, vaikka aikaisemman vuosikymmenen tapahtumiin ei kertaakaan viitata. 1940-luvun tragediat antavat silti tulkintakehyksen päähenkilömiesten toiminnalle.
Edellisessä Pölösen ja Franzénin yhteisessä Huovis-filmatisoinnissa Koirankynnen leikkaaja (2004) käsiteltiin sodan aiheuttamia fyysisiä vammoja. Uusi elokuva ottaa tavallaan kantaa sen aiheuttamiin psyykkisiin vaurioihin.
Hamstereissa Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi. Veikkausvoitto antaa yhdelle perheelle ja heidän oppaalleen mahdollisuuden ottaa takaisin menetettyä aikaa. Huumoria ja veijarimaisuutta ei unohdeta, ne saavat ajallisen kehyksen myötä uuden ulottuvuuden. Etenkin Hamsterin mainosten ja seikkailukirjojen kielestä ottamat taivuttelukeinot tuovat mukaan Huoviselle tyypillistä salaoveluutta ja komiikkaa.
Huovisen romaaniin ja aikaisempaan, Pauli Virtasen ohjaaman tv-elokuvaversioon (MTV 1982) verrattuna puoliso Tellun rooli on laajentunut. Hän ei vain seuraa sapekkaana sivusta vaan yrittää tukea miestään – joskin edelleen suurimpia hankintoja hilliten. Ratkaisu on hyvä, sillä sosiaalinen media tursuaa ilkeileviä kommentteja. Niitä ei viihteessä lisää kaipaa. Huumori on keskeisessä roolissa uudessakin versiossa. Vanhoilla mitoilla leikittely ja muut vitsit tekevät elokuvasta erinomaisen version Hamsterista.
Elokuvan tekeminen on aloitettu jo vuonna 2019 ennen viime aikojen suuria mullistuksia. Siinä mielessä syntynyt elokuva on ajankohtaisempi kuin tekijät osasivat ajatellakaan. Alkaneen talven suurimpia ongelmia on energian riittävyys, sähkön kulutus. Harmi vain, ettei kukaan ole pystynyt hamstraamaan kellariaan täyteen sähköä talven varalle matkaradion pattereita ja muutamaa kännykän virtapankkia enempää.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
