Sivistyneitä tarinoita huumorilla

Pitkän linjan kirjailija Hannu Niklander (s. 1951) on kirjallisuuden moniottelija, jonka tuotantoon kuuluu niin runoa, pitkää ja lyhyttä proosaa kuin matkakirjojakin. Hän on pohdiskeleva, syvämietteinen ja länsimaisesta kulttuuriperinteestä syvältä ammentava kirjailija. Uusimmassa teoksessaan Rikottua lasia hän on palannut lyhyiden tarinoiden pariin. Kokoelmaa sävyttävät Niklanderille tunnusomainen hiljainen huumori mutta myös vähäeleinen erotiikka.

Teoksessa on kolme tasavahvaa osastoa. Osastot muodostavat lujan kokonaisuuden ja ilmaisu kauttaaltaan on tiivistä. Osa tarinoista on hyvin lyhyitä, kolmen–viiden sivun mittaisia. Osa taas pidempiä ja perusteellisemmin ihmiskuvaukseen porautuvia.

Ensimmäisestä osastosta nousee vahvana esille tapoihinsa piintynyt apulaisprofessori Armas Mentula, joka luennoi klassisen kirjallisuuden opiskelijoille Carmina Burana -kokoelmaa heitellen latinaa mennen tullen. Hän on innostunut opettamisesta, mutta kotielämä on intohimotonta matematiikan lehtorivaimon Seijan kanssa. Vaimon kehotuksesta Mentula lähtee opiskelijoiden aineyhdistyksen juhlaan ja tapaa nohevan opiskelijan Virve Ketolan, ja yhdessä he päätyvät Ketolan kotiin kirjallisuudesta puhumaan ja viinipuun antia nauttimaan. Ilta muuttaa kaiken apulaisprofessori Mentulan elämässä. Niklander lataa loppuun hyvän loppunousun. Teksti on muutenkin sujuvaa, nokkelaa ja sivistävää.

Nimitarina on myös ensimmäisessä osastossa, jossa 16-vuotias Martti on ihastunut koulutoveriinsa Merjaan. Rakkaus ei oikein Merjan taholta ota syttyäkseen, vaikka Martti yrittää kaikkensa. Lisäksi kuvioihin ilmestyy Kari, joka koulun hipoissa saa Merjan haltioihinsa. Martti juonii keinoja Karin taltuttaakseen ja löytää siihen keinot. Mutta siitä syntyykin karmea painajainen. Niklander kuljettaa taitavasti juonta, ja tekstiin syntyy vahva kaari alusta loppuun saakka. Nuorten väkevää tunnemaailmaa Niklander kuvaa taitavasti lyhyin vedoin.

Toisessa osastossa isä yrittää tehdä pojastaan urheilijaa ja urheilusta innostunutta nuorukaista, mutta mikään ei tehoa, kun poika on kiinnostunut enemmän dieselvetureista ja sarjakuvista. Kolmannessa osastossa sukelletaan muistisairaan maailmaan hyväntahtoisen huumorin kautta. Notkeasti Niklader taipuu kuvaamaan mielen syvyyksiä peilaten nuoruutta ja lapsuutta vanhuksen menetetyn unelman kautta. Niklanderin kokoelma on lievässä karuudessaan niukkailmeinen mutta puhutteleva teos.