Timo Airaksinen: Himon ilo. Ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. 272 s. Bazar 2021.
Filosofian professori Timo Airaksinen tarjoaa seksiin liberaalin ja humaanin näkökulman: ”Hyvä seksi on lihallisesti nautinnollista.” Hän tohtii asettaa kyseenalaiseksi turhia ennakkoluuloja ja kestämättämömiä, moralisoivia käsityksiä. Kirjoittaessaan Airaksinen käyttää mutkattomasti arkipuhekielen luontevia sanoja: pimppi, kulli, naida ja monia muita. Polyamoriaa ja ryhmäseksiäkin hän tarkastelee asiallisesti, samoin parisuhteen ulkopuolista seksiä ja ihmisen biseksuaalisuutta.
Tällaisen tervetulleen elämänmyönteisyyden rinnalla eräät Airaksisen ilmaukset ja ratkaisut tuntuvat omituisilta. Liian usein Airaksinen sortuu kategorisiin väitteisiin, joita hän ei vaivaudu perustelemaan. ”Heterot tietysti panevat eri lailla kuin homot.” Onko se varma? Miten eri lailla? Eri mieltä voi olla siitäkin, onko ihastuminen samaa kuin rakastuminen. Eikä rakastuminen ole aina ihastumista toisiinsa, vaan voi olla yksipuolistakin; siitä on maailmankirjallisuus ja elämä täynnä esimerkkejä.
Porno (jos sillä tarkoitetaan seksin ja seksuaalisuuden esittämistä kuvin ja sanoin) ei ole nykyajan keksintö: sitä on ollut elävin malleinkin niin kauan kuin valokuvausta on harrastettu, ja piirroksin ja maalauksin antiikista asti, maljakoissakin! Eikä porno ole yksinomaan kumppanin korvike. Mutta kun Airaksinen sanoo, ettei nainen miehen vaatteissa ole transvestiitti, siihen tulee lisätä sanat länsimaissa ja enää. Miehen vaatteisiin pukeutuneita naisia on Euroopassakin poltettu roviolla.
Mitä tarkoittaa, että vammaiset, merimiehet, vangit ja selibaattipapit pystyvät elämään ilman seksiä? Missä todellisuudessa kirjoittaja elää? Pystyy kai kuka vain, jonkin aikaa, tarpeen vaatiessa. Sitä paitsi Invalidiliitto on tietääkseni tehnyt vammaisten seksuaalioikeuksien puolesta arvokasta työtä jo pitkään, ja muillakin mainituilla ihmisryhmillä on seksielämää. Filosofilta on tainnut unohtua sooloseksi. ”Jokainen tietää, miten tyhjä olo on hyvän seksin jälkeen”, väittää käytännöllisen filosofian professori. Voi olla, että Airaksisella on silloin tyhjää muuallakin kuin pusseissa, mutta monella on hyvän seksin jälkeen täydellinen ja täyteläinen olo.
Homouden Airaksinen sanoo olevan nykyään ”jopa muodikas elämänvalinta”. Opettaako Helsingin yliopisto homoudesta näin fundamentalistikristillisin ja persumaisin sanakääntein? Mihin tutkimustuloksiin ajatus homoudesta muotina ja valintana perustuu?
Sitäkin sopii ihmetellä, että yhteiskuntafilosofimme käsittelee monia harvinaisempia seksuaalisia parafilioita ja erikoisuuksia itse, mutta homous on hänelle niin vierasta, että sen käsittely on pitänyt ulkoistaa homokirjoittajalle, Harald Olausenille, jonka tekstiä Airaksinen siteeraa pitkään ja hartaasti. Ulosteiden kanssa vehtaamisesta (ilmaus Airaksisen) hän sentään uskaltautuu lausumaan ajatuksensa itse.
Harald Olausenin satiiriset, jopa kyyniset ajatukset ovat virkistävän kriittisiä bailaavaniloisen ja kliseisen sateenkaarikulttuurin vastapainoksi. Mutta ne eivät voi korvata laajempaa ja nyt hieman vajavaiseksi jäävää homonäkökulmaa, johon Airaksinen kyllä tarvittaessa kykenee. Olausenin sitaateiksi merkityissä katkelmissa on myös nimivirheitä. Puolalaisen homokirjailijan Witkowskin etunimi ei ole Michel vaan Michał. Eikä Airaksinenkaan näy tietävän, että suomalaisen kirjailijan Kihlmanin etunimi kirjoitetaan Ch:lla eikä k:lla: Christer.
Kun hetero-Timppa delegoi homoasiat homolle, pitäisikö homokirjoittajankin tehdä niin heteroasiain kanssa? Entä näyttelijän? Homonäyttelijä joutuu usein esittämään heteroa, mutta heteronäyttelijä saattaa kieltäytyä homoroolista.
Airaksisen sinänsä elämäniloinen ja tasapuolinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kääntyy välillä tahattomaksi parodiaksi. Huvittavuuteen ja säälittävyyteen asti Airaksinen muistuttaa olevansa hetero: ”Sellaisen kovin rajoittuneen heteron kuin minä itse on vaikea hahmottaa homomaailmaa.” Vai niin. Homojen kyllä edellytetään hahmottavan heteromaailmaa.
Timo Airaksinen kertoo käyneensä ”Hampurin Reeperbahnilla vahingossa [!] homojen pornokellarissa” ja tulleensa ”sieltä nopeasti maan pinnalle”. Oliko siellä todella niin kauheaa? Yhteiskuntafilosofille?
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
