Timo Airaksinen: Himon ilo. Ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. 272 s. Bazar 2021.
Filosofian professori Timo Airaksinen tarjoaa seksiin liberaalin ja humaanin näkökulman: “Hyvä seksi on lihallisesti nautinnollista.” Hän tohtii asettaa kyseenalaiseksi turhia ennakkoluuloja ja kestämättämömiä, moralisoivia käsityksiä. Kirjoittaessaan Airaksinen käyttää mutkattomasti arkipuhekielen luontevia sanoja: pimppi, kulli, naida ja monia muita. Polyamoriaa ja ryhmäseksiäkin hän tarkastelee asiallisesti, samoin parisuhteen ulkopuolista seksiä ja ihmisen biseksuaalisuutta.
Tällaisen tervetulleen elämänmyönteisyyden rinnalla eräät Airaksisen ilmaukset ja ratkaisut tuntuvat omituisilta. Liian usein Airaksinen sortuu kategorisiin väitteisiin, joita hän ei vaivaudu perustelemaan. “Heterot tietysti panevat eri lailla kuin homot.” Onko se varma? Miten eri lailla? Eri mieltä voi olla siitäkin, onko ihastuminen samaa kuin rakastuminen. Eikä rakastuminen ole aina ihastumista toisiinsa, vaan voi olla yksipuolistakin; siitä on maailmankirjallisuus ja elämä täynnä esimerkkejä.
Porno (jos sillä tarkoitetaan seksin ja seksuaalisuuden esittämistä kuvin ja sanoin) ei ole nykyajan keksintö: sitä on ollut elävin malleinkin niin kauan kuin valokuvausta on harrastettu, ja piirroksin ja maalauksin antiikista asti, maljakoissakin! Eikä porno ole yksinomaan kumppanin korvike. Mutta kun Airaksinen sanoo, ettei nainen miehen vaatteissa ole transvestiitti, siihen tulee lisätä sanat länsimaissa ja enää. Miehen vaatteisiin pukeutuneita naisia on Euroopassakin poltettu roviolla.
Mitä tarkoittaa, että vammaiset, merimiehet, vangit ja selibaattipapit pystyvät elämään ilman seksiä? Missä todellisuudessa kirjoittaja elää? Pystyy kai kuka vain, jonkin aikaa, tarpeen vaatiessa. Sitä paitsi Invalidiliitto on tietääkseni tehnyt vammaisten seksuaalioikeuksien puolesta arvokasta työtä jo pitkään, ja muillakin mainituilla ihmisryhmillä on seksielämää. Filosofilta on tainnut unohtua sooloseksi. “Jokainen tietää, miten tyhjä olo on hyvän seksin jälkeen”, väittää käytännöllisen filosofian professori. Voi olla, että Airaksisella on silloin tyhjää muuallakin kuin pusseissa, mutta monella on hyvän seksin jälkeen täydellinen ja täyteläinen olo.
Homouden Airaksinen sanoo olevan nykyään “jopa muodikas elämänvalinta”. Opettaako Helsingin yliopisto homoudesta näin fundamentalistikristillisin ja persumaisin sanakääntein? Mihin tutkimustuloksiin ajatus homoudesta muotina ja valintana perustuu?
Sitäkin sopii ihmetellä, että yhteiskuntafilosofimme käsittelee monia harvinaisempia seksuaalisia parafilioita ja erikoisuuksia itse, mutta homous on hänelle niin vierasta, että sen käsittely on pitänyt ulkoistaa homokirjoittajalle, Harald Olausenille, jonka tekstiä Airaksinen siteeraa pitkään ja hartaasti. Ulosteiden kanssa vehtaamisesta (ilmaus Airaksisen) hän sentään uskaltautuu lausumaan ajatuksensa itse.
Harald Olausenin satiiriset, jopa kyyniset ajatukset ovat virkistävän kriittisiä bailaavaniloisen ja kliseisen sateenkaarikulttuurin vastapainoksi. Mutta ne eivät voi korvata laajempaa ja nyt hieman vajavaiseksi jäävää homonäkökulmaa, johon Airaksinen kyllä tarvittaessa kykenee. Olausenin sitaateiksi merkityissä katkelmissa on myös nimivirheitä. Puolalaisen homokirjailijan Witkowskin etunimi ei ole Michel vaan Michał. Eikä Airaksinenkaan näy tietävän, että suomalaisen kirjailijan Kihlmanin etunimi kirjoitetaan Ch:lla eikä k:lla: Christer.
Kun hetero-Timppa delegoi homoasiat homolle, pitäisikö homokirjoittajankin tehdä niin heteroasiain kanssa? Entä näyttelijän? Homonäyttelijä joutuu usein esittämään heteroa, mutta heteronäyttelijä saattaa kieltäytyä homoroolista.
Airaksisen sinänsä elämäniloinen ja tasapuolinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen kääntyy välillä tahattomaksi parodiaksi. Huvittavuuteen ja säälittävyyteen asti Airaksinen muistuttaa olevansa hetero: “Sellaisen kovin rajoittuneen heteron kuin minä itse on vaikea hahmottaa homomaailmaa.” Vai niin. Homojen kyllä edellytetään hahmottavan heteromaailmaa.
Timo Airaksinen kertoo käyneensä “Hampurin Reeperbahnilla vahingossa [!] homojen pornokellarissa” ja tulleensa “sieltä nopeasti maan pinnalle”. Oliko siellä todella niin kauheaa? Yhteiskuntafilosofille?
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Oulu Sinfonia päätti vuoden 2021 Ludwig van Beethovenin vahvaan seitsemänteen sinfoniaan. Ilkka Kotajärvi totesi kausikonsertin muut numerot epätasaisemmiksi.
Marraskuussa 2021 Eurooppa hengähti hetken pandemia-aaltojen välissä. Kaltion kolumnisti, laulaja Jaakko Laitinenkin suuntasi Saksaan Väärä Raha -yhtyeensä kanssa, ja kirjasi kokemuksiaan nyt julkaistavaan kiertuereportaasiin.
“Suomalainen vaaliehdokkaiden valokuvamarkkinointi on pöljistyttävän nuorta: käytännössä Virkki osoittaa, että vasta 1950–1960-lukujen vaihteessa poliittinen markkinointi alkaa kuvin.”
“Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla.”
“Vaikka tematiikka ja runsaat sivujuonteet muistuttavatkin aiempia teoksia, Runoilija on itsenäisenä teoksena hurmaava lukukokemus ja kykenee edelleen syventämään Kännön rikasta kerrontamaailmaa omaperäisyydellään.”
Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin. Reijo Valta katsoi leffan ennakkoon.
“Karkkilalainen sankarimatkailijamme on vauhdissa tällä kertaa muun muassa Färsaarilla, Islannissa ja Pohjois-Amerikan arktisilla seuduilla.” Suomen kirjailijaliiton kunniajäseneksi nimetyn Hannu Niklanderin viimeisimmän luki Osmo Pekonen.
“Joku voisi ajatella, että Väylä on Tommi Kinnusen vuoden takaisen Ei kertonut katuvansa -romaanin sukulaisteos, mutta ei se ole.” Mutta mihin Seppo Turunen tätä romaania vertaa? Lue kritiikki, niin tiedät.
Ilkka Kotajärvi tarttui kuluneena syksynä viisi vuotta sitten julkaistuun teokseen Fintiaanien mailla.
Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen viides esitys Luokkakuvia, vedos V sai kantaesityksensä Oulun teatterin Vinttikamarissa marraskuussa. Miten luokkia lavalla tanssittiin?
Opiskelija- ja koululaisdemokratiaa tehtiin 1970-luvulla Teiniliiton kautta. Pasi Pikkupeurakin osallistui yhteen liittokokoukseen Korkalovaaran lukion edustajana.
Meri-Toppilaan suunnitteilla kulttuuriperintöä kunnioittava, luova keskus Elokuussa 2020 Oulun Kaupunki huutokauppasi pitkään käyttämättömänä olleen Alvar Aallon suunnitteleman hakesiilon kansainvälisille toimijoille. […]
