
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Harry Salmenniemi: Uhrisyndrooma ja muita novelleja. Siltala 2020.
Harry Salmenniemi ponnahti julkisuuteen kokeellisella, paikoin nonsensemaisella runokokoelmalla Texas, sakset vuonna 2010. Lisää kuplintaa, vääristyneitä mielikuvapintoja ja -assosiaatioita Salmenniemi tarjosi runoteoksissa Runojä sekä Kivirivit. 2013 ilmestynyt Kivirivit alkoi viitoittaa proosamaisilla virkkeillään siirtymää novellikirjallisuuteen.
2010-luvun lopun teokset Uraanilamppu ja muita novelleja sekä Delfiinimeditaatio ja muita novelleja jatkoivat kokeellisilla linjoilla sekä haastoivat perinteisen novellimuodon sommittelullaan ja narratiivillaan. Kuten huomaattekin, myös Uhrisyndrooma ja muita novelleja -kirjan nimeen piti yhtenäisyyden nimissä ympätä toteamus muista novelleista.
Uhrisyndroomaa voitaneen pitää Salmenniemen eheimpänä ja omalaatuisimpana novellikokoelmana. Niminovellin ohella muut novellit keskustelevat keskenään ja luovat maiseman salmenniemimäiseen kertojaan ja dystopiseen sotaan, jossa uhrit kamppailevat oikeudesta elämäänsä.
Novelleja voitaneen kuvailla Raymond Carverin kaltaiseksi mysteerikerronnaksi, jossa avoin novelli jättää lukuisia tulkinnan mahdollisuuksia sekä enemmän kysymyksiä ja sosiaalisia tilanteita kuin vastauksia ja maisemakuvia. Salmenniemen kaltainen kirjailijarukka paljastaa epävarmuutensa tukirahojen sanelemassa maailmassa ja penää kriitikolta jotain muutakin kuin ”sattumanvaraisuutta” tai ”kehumista ja markkinointia”.
Kummallinen autofiktiivinen introspektio niminovellissa ”Uhrisyndrooma” rikkoo ensikerran alkujaan maltillisen ja traditionaalisen novellirakenteen, penää kertojaminältään vastauksia ja suo kertojalleen sekä lukijalleen muutaman vastauksen ja lukuvihjeen. Salmenniemi sättii kriitikoita ja itseään sekä uhriutuu ollakseen uhrisyndroomaa.
Yleensä yksisanaiset novellien nimet tarjoavat vanhakantaisen tavan loppuratkaisun tulkintaan, mutta kirjaa kokonaisuutena lukien uhriutumisen tematiikka saa kutkuttavia piirteitä. Muuten kelpo novellikokoelma rikkoutuu kömpelöön, miltei pastissin puolelle lipsahtavassa novellissa ”D’Amour”, joka nimensä puolesta on juurikin sitä, mitä otsikko antaa ymmärtää. Parhaimmillaan Salmenniemi on kuvatessaan nurkkaan ahdistettua ihmispoloa, joka joutuu tekemään pakotettuja ja moraalisesti arveluttavia tekoja muttei tuntemaan onnea tai vapautta.
Kokeellinen ja painajaismainen ”Sukufilmejä”-kollaasi valokuvineen ravistelee vihdoin esiin kritiikin alussa mainitun kokeellisen Salmenniemen: Tarkovski ja Lynch, Malick ja varhainen Aronofsky kummallisine perhekuva-albumeineen hämmentävät. Lyhyet synapsit kertovat tabumaisista tragedioista ja elämän dissonassista. Unimainen, kolmekymmensivuinen kokonaisuus toimii erikoisena näytelmän, elokuvan, valokuvan ja sanataiteen kollaboraationa. Mielikuviltaan novelli lumoaa: ”Tädin painajaiset paljastetaan tavalla, joka vaikuttaa edelleenkin nykyelokuvaan.”
Kun Salmenniemi on päässyt mukavuusalueelleen kokeellisuuteen, on myös mainittava erinomainen ja subjektoiva ”Viitteitä”, jossa kertojaminä lopulta ylianalysoi teoksensa ja samalla erään Harry Salmenniemi -nimisen kirjailijan mielenmaiseman. Typerryttävyydessään ja humoristisena kattauksena jopa Haanpään omia latujaan hiippailevat varjot tai Veijo Meren viekkaat eksistentialistihahmot kalpenevat: itseironian taso virittäytyy hienotunteiseksi terapiaistunnoksi kirjailijan mielen uhrialttarille.
Novellikokoelmana teos on rikastuttava ja obskuuri kokemus, joka lopulta näyttää sotaisan ja pasifistisen tavan olla uhri. Salmenniemen tapa käsitellä kieltä ja mutkistuneita mielikuvia vetoaa minimalistisilla piirteillään ja kutistuneilla havaintotasoillaan. On ilo todeta, että suomalaisella novellitaiteella menee jälleen kelvosti, kun Harry Salmenniemi on uhrautunut puolestamme.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.
Hanna Holopaisen ja Satu Kohon Paikkatunne taiteessa -projekti alkoi syksyllä 2022 Unkarissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu Holopaisen verkkosivustolla aiemmin julkaistun blogi-päiväkirjan pohjalta Kaltiolle.
Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki historiaa monella tavalla. Amanda Hakoköngäs haastatteli oopperan tuottaja Olli Tiuraniemeä.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.