Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Mustavalkoista kuumuutta hohkaavaa kokeellisuutta
Mika Taanila ja Jussi Eerola: Epäonnistunut tyhjyys. 66 min, K-7. Ensi-ilta 22.11.2024
Ohjaus Mika Taanila, käsikirjoitus Harry Salmenniemi, näyttelijä Ariane Tretow, kuvaus Jussi Eerola. leikkaus Mika Taanila, äänisuunnittelu ja musiikki Nika Son.
Mika Taanilan ohjaama, lämpökameralla kuvattu pitkä kokeellinen näytelmäelokuva Epäonnistunut tyhjyys tarkkailee toimistotyöläistä kesälomalla. Elokuva ei sisällä lainkaan dialogia, vaan juonenkuljetuksen hoitavat Harry Salmenniemen kirjoittamat tekstiplanssit.
Lämpökameralla kuvattu materiaali on mustavalkoista. Lämpökameran pelkistettyyn kuvaan ei mahdu ilmeitä tai edes koreografisia elementtejä. Kuvamateriaalissa nähdään rakennustyömaita ja lämpöä hehkuvia kerrostaloja.
Hampurilainen Nika Son on säveltänyt elokuvalle hypnoottisen konemusiikkimaton. Pauhaava, minimalistinen äänisuunnittelu sointuu mustavalkoiseen kerrontaan. Röntgen-kuvaa muistuttavaan kuvasarjaan koneellinen humina luo mekaanisen tenhon.
Elokuvan tapahtumat nojaavat planssien kerrontaan, jossa toimistotyöläinen pui turhauttavaa lomaansa. Hän maleksii lomansa läpi tehden rästihommia ja ikävöiden takaisin toimistoon. Harry Salmenniemen teoksien mukaisesti elokuvan henkilö on neuroottinen ja ahdistunut, yksinäinen ja masentunut.
Latentit toteamukset ovat silkkaa Salmenniemeä: ”Lapsuuteni muistutti lapsuutta” tai ”Nuoruuteni muistutti nuoruutta.” Lämpökameran kuva tuo mieleen kuumaiseman kolkkouden, ja Salmenniemen tekstien pelkistyneisyys lisää kolkkoutta kuupölyviittauksineen.
Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa. Staattinen kuvaus sisältää tarpeeksi näppäriä ja harkittuja valintoja mutta leikittelee yllättävän vähän lämpöelementeillä. Kauniiksi yksityiskohdaksi jää hiusten föönaaminen ilmavirtapyörteineen tai toisteinen lihashuolto puuskutuksineen.
Ohjaaja Mika Taanilan luottokuvaajaksi valikoitunut Jussi Eerola hakee lämpökameralla geometrisiä otoksia. Taanilan leikkaus on yllättävän rauhaisaa ja konservatiivista kokeelliselle elokuvalle.
Elokuvan juonellisuus etenee raukeasti, mutta huomioitavaa on, että elokuvassa on juoni. Kokeelliseksi elokuvaksi reilun tunnin anti on Harry Salmenniemen hämmentävä tapa sanallistaa erkantuumisen kokemus. Lämpökamerakuvauksen autio skenografia lisää sanoman väkevyyttä.
Mustavalkoinen dystopia valkokankaalla on 4:3-kuvasuhteellaan immersiivinen kokemus. Taanila ja Salmenniemi kokoavat elokuvan tapahtumat harkitusti ja maalaillen. Tekstimassan vähittäinen lisääntyminen hämärtyneine tekstiplansseineen jättää elokuvasta mukavan hämmentyneen vaikutelman.
Paikoin yöhön, varjoihin ja yksinäisyyteen nojaavista tekstikatkelmista tulee mieleen Harry Salmenniemen kaksi viimeisintä runoteosta Yö ja lasi sekä Kuume. Salmenniemen yksinkertaiset hokemat ahdistunein ja kummallisin kielikuvin värittävät muuten mustavalkoista elokuvakankaan tyhjyyttä.
Ohjaaja Mika Taanilan, kuvaaja Jussi Eerolan ja käsikirjoittaja Harry Salmenniemen yhteistyöksi elokuva ei ole ensimmäinen laatuaan. Vuonna 2016 kolmikko teki yhteistyötä kokeellisella elokuvalla Mannerlaatta. Kyseinen ”elokuva” on oikeastaan valokopioita erilaisista lentämiseen liittyvistä dokumenteista ja lentopelon yliotteesta.
Epäonnistunut tyhjyys pitää jalat maassa ja on kotimaiseksi kokeelliseksi elokuvaksi ihmeellinen kokemus kaikessa kolkkoudessaan ja mustavalkoisessa avaruudessaan. Televisiosta nähtynä tällaiseen kokemukseen ei mitenkään pääse, joten todetkaa paahteinen kuumuus valkokankaalta, mikäli vain saatte siihen mahdollisuuden!
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.